Mielenterveysjupinaa

Sain viime postaukseen kommentin koskien mahdollista bipolaarisuuttani. Vastaan tässä nyt: olen ihan viime aikoina alkanut epäillä samaa, eli että saattaisin olla [diagnosoimaton] bipolaarisesta mielenhäiriöistä kärsivä. Ennen se ei tullut mieleeni, koska se kuulosti mielestäni liian 'vakavalta' enkä halunnut ajatella sitä mahdollisuutta. Nyt olen kuitenkin miettinyt, että monet sen sairauden piirteet sopivat minuun, kuin myös se, ettei mielialalääkkeistä aina olekaan apua vaan pikemminkin haittaa!

Olen todella, todella varovainen 'itse-diagnoosien' suhteen! Jokainen teini netissä luulee olevansa skitsofreenikko tai joku muu, vain koska JOTKUT taudinkuvaan kuuluvat piirteet ilmenevät. On vaikea tarkkailla itseään ulkoapäin. Miehen mielestä vaikutan bipolaarilta, mutta senkin olen 'torjunut', koska minusta hän on liian lähellä minua nähdäkseen selvästi. Äetmuorin mielestä minussa ei mitään vikaa olekaan, olen vain niin 1. laiska 2. saamaton 3. kuvittelevainen, että kehitän kaikkia 'ongelmia'. TOISAALTA Äetmuori on MYÖS sitä mieltä, että en pysty erottamaan toden ja fantasian eroa. Hullua! Todellisuudentajussani ei tässä mielessä taas ole koskaan ollut mitään vikaa, enkä tajua kuinka Muori toisaalta voi väittää minun olevan täysin terve JA kykenemätön erottamaan unta ja totta!

Minulle vahva epäily bipolaarista tarkoittaisi sitä, että 'joutuisin' uudestaan menemään lääkäriin, ja edellinen kerta oli varsinaista piinaa! En vain pystynyt olemaan täysin rehellinen ja joka tapauksessa lääkäri torppasi terapiahaaveet. Sain nuo lääkkeet. Vaikka sanoin hänelle, että minulla on ollut aiemmin huonoja kokemuksia SSRI-lääkityksestä juuri sen vuoksi, että ne tekevät ajoittain minut ihan 'hulluksi', eli toimin impulsiivisesti ja harkitsemattomasti ja HULLUSTI, eli tavalla joka poikkeaa rajusti lääkkeettömästä tilasta.

Ongelmani taitaa olla se, että mussa ikään kuin vaihtelee kaksi eri ongelmaa. On toisaalta tämä helposti sosiaalisissa suhteissa/syömishäiriöinen/pakkomielteinen/ihmisten keskellä ahdistuva, jännittävä, masentuva/pessimisti/uneton. Sitten on tämä hyperaktiivinen, yli-itsevarma, hullunrohkea minä. Masennuslääke auttaa tuohon ekaan juttuun, mutta toisen kanssa se vain huonontaa tilannetta.

Muorin ajattelutavat vaikuttavat vielä tavattoman syvällä mussa. TIEDÄN sen, että Muorille minun ongelmieni myöntäminen tarkoittaisi kauheaa paikkaa, koska jotenkin hän silloin joutuisi myös miettimään omaa rooliaan äitinä. Ja siksi kai niitä ei saa myöntää millään. Koska minun epätäydellisyyteni tarkoittaisi hänen epätäydellisyyttään. Kyse ei oikeastaan ole minusta, vaan hänestä - hänen kuvastaan itsestään.

Mies sanoi tänään: sinä olet kolmekymppinen, etkö muka ole tarpeeksi vanha päättämään itse elämästäsi, sen voisit sanoa äidillesi. Mutta kun Muori ei NÄE asiaa niin! Hänelle me - tai ainakin minä - olemme ikuisia lapsia, joita pitää hyvin kovalla kädellä kouluttaa, opettaa ja ojentaa.

[No siis, tuosta miehen kommentista vielä, ettei se ollut niinkään kriittinen MUA kohtaan kuin Muoria. Mies on sanonut että häntä inhottaa, kun hän ensin kursii mun itsetuntoa kasaan ja sitten se kaikki romahtaa parissa päivässä kun ollaan Muorin seuduilla käymässä.]

Sanoisin että omassa perheessäni on ollut jotain uskomattoman toimimatonta, jotain todella paljon pielessä, mutta on vaikea sanoa oikeastaan mitä. Se perustuu koko käsitykseen toisista ihmisistä [=vihollisia, kieroja, niihin ei voi luottaa] ja maailmasta [=paha paikka]. Ja käsitykseen minusta [=tyhmä, liian hyväsydäminen, kykenemätön päättämään järkevästi asioita].

Olen omassa elämässäni yrittänyt avata uusia ovia. Olen tietoisesti etsiytynyt kaukaisempienkin sukulaisten yhteyteen ja muutenkin avautua ulospäin, ainakin nyt viime aikoina. Olen halunnut ajatella, että maailmassa on paljon hyvää, kaikki ihmiset eivät ole vihollisiani ja voin luottaa muihin kuin vain Muoriin.

Silti en voi auttaa näitä mielentilojeni heilahduksia. Se on yli minun ymmärrykseni.

4 kokonaista vuorokautta - -

- - MÄSSYyn! :) Vieläkään ei leivontasuunnitelmat ole varmoja. Jotain tietysti teen.. ehkä ne mokkapalat.. Tänään kauppassa sorruin hamstraamaan, ostin Daim-patukan ja Dove-patukan ja yhden Susun. Niin, ja Daim-jädeä myös, sen melkein litran purnukan! Ne kaikki ovat siis herkkuilua varten. Saas nyt nähdä mitä oikein leivonkaan, mokkikset olisi miehen suosikki, mutta kun miehellä on toisaalta se kauhea paksusuolen tähystys tiedossa, niin voi olla ettei hän voi viikonloppuna semmoista rasvaista syödä! Tähy on nimittäin keskiviikkona, siis ensi viikonlopun jälkeisenä!