Kapinakevät

Ei ole vuosi 1918, mutta mulla on taas kerran kapinakevät! Kun mökkikauden avaus lähestyy, niin se tulee, se kapinallinen tunne. Joskus musta tuntuu kuin oikeasti olisin KADONNUT. Kuin mua ei olisi. On vain jonkun toisen elämä, joka ei ole näköiseni.

Tiedän, että oikeasti kuuluisin Helsingin Kallioon. Kuuluisin sinne muiden kaltaisteni joukkoon, mutta olen silti täällä. Minulla pitäisi olla pieni koti, ehkä 17 neliötä. Mutta asun isossa. Minut on elämä heittänyt isoon!

Rakastan miestä, mutta joissain suhteissa olemme niin erilaisia. Kuin kuu ja maa! Esimerkiksi nyt juuri se kesämökkeily. Mies nauttii siitä niin täysillä, hänestä on ihanaa päästä pilkkomaan puuta ja uimaan ja saunomaan puilla lämmitettävässä saunassa. Ei häntä haittaa se, että mökissä on sisällä olleet hiiret talvea pitämässä ja itse taas saan siitä suunnilleen kohtauksen. Vaikka tiedänkin että hiiret on geneettisesti hyvin lähellä meitä ja ne on meidän sukulaisiamme.

Me olemme muuttuneet, mies ja minä. En oikeastaan tajunnut Isossa Kaupungissa asuessamme, että mies haluaa kuitenkin niin kovin kesämökkeilyä ja jättitaloa. Isossa Kaupungissa hän vain lähinnä touhusi tietokoneella, se oli hänen harrastuksensa. Emme me osallistuneet juuri taloyhtiön talkoisiin tai muihin.. joten kai kuvittelin, ettei miestä kiinnosta kauheasti sellainen kaikki. Mutta olin väärässä. Miestä kyllä kiinnostaa, hän ei vain ollut kovin innostunut siitä taloyhtiön väestä.

Onneksi meidän välisemme rakkaus on suurta. Se saa mut rakastamaan miestä silloinkin kun hän tekee jotain itselleni totaalisen vierasta. :) Mutta sen vaan sanon, että avioliitto oikeasti vaatii paljon, paljon sopeutumista. Pitää olla suurta suvaitsevaisuutta. Mulla ei aina ole, mutta yritän löytää sen itsestäni ja antaa sen kasvaa. Koska mieskin suvaitsee mua ja mun erilaisuuttani.

Silti.. joskus mietin että jos vaan jättäisin menemättä möksälle! ;) Kun oikeastaan musta on siellä vain vaivaa. Ja muutenkin kun en siitä nauti. Viime kesänä mies vietti siellä 5 päivää yksin. Taitaa olla ihan hyvä jos tänä kesänä on sama kuvio. :) Hän pääsee nauttimaan mökkeilystä ja mä saan silti olla täällä kotona mukavuuksien keskellä. Silti syyllistyn, kun en pysty nauttimaan ja olemaan innostunut.. Ja tietty ikävöin miestä, jos hän on poissa. Me olemme niin tottuneita toisiimme, mieskin sanoo ettei voi nukkua ilman mua.

Suklis IRCcaa!

Olen roikkunut IRCissä, ensimmäisen kerran moniin moniin vuosiin. IRCnetin #finland-kanavalta mut voi löytää yön ihan pimeimpinä tunteina. ;) Harmi vaan, että suurin osa porukasta silloin lähinnä idlailee, valveilla ei ole kovinkaan montaa keskustelijaa. Yksin on tylsää pamista. ;)

Ihmeellistä miten äkkiä IRC-toiminnot ja komennot palaa mieleen. Vaikka tosiaan siitä täytyy olla melkein 10 vuotta, kun viimeksi..

IRCcaan suklaahirviön tai sukliksen nimellä. Mua miellyttää sen androgyynisyys. En tahdo ainakaan profiloitua naiseksi. Tai jos vaikka myöntäisin olevani nainen, niin tahdon jotenkin sanoa, että en ole viehättävä tms. Koska en oikeasti halua ainakaan aiheuttaa mitään netti-ihastumisia. Happily married Suklis, vaikka mies kuinka kesämökkeilisi. ;)