lauantai 1. toukokuuta 2010

Vakavahenkinen vappu

Sain juuri kämpän siivottua! Enää pitää vessat pestä ja se käy nopsasti! Onneksi on nyt taas urakka ohi. Oli ihan mielenkiintoista kokeilla siivousta nyt, kun ensi nyt tänä viikonloppuna EI ole mässinkiä. Luulin yhdessä vaiheessa, että vain mässäys on riittävä siivousmotivaation antaja mulle, mutta ei vaan ole niin, siivoan minä vaikken saisikaan herkkuilla. On se hyvä tietää!

Ihan hyvä ettei ensi viikolla tarvitse isoa siivoa tehdä, koska ensi viikonlopun mässäykseen liittyy myös PULLANPUNTTAUS.. eli siis leivon pullaa, ja se on aika raskasta ja sotkuista puuhaa. Raskasta, kun teen taikin käsin ja sotkuista, koska aina pullaa puntatessa onnistun mesomaan jauhoja myös lattialle. ;) Sitten pääsen taas imuroitsemaan! :)

Uusia kokemuksia

Käytin muuten ekan kerran sellaista parkkimittaria, johon 'kirjaudutaan' luotto/pankkikortilla! Kun saavutaan, niin kortti käytetään lukijan läpi ja sitten kun lähdetään, niin tehdään taas niin. Ja maksu lähtee sieltä kortilta. Varmaan kuulostan tosi muinaisjäänteeltä, mutten ole ennen sellaista käyttänyt. Nyt olen, Isossa Kaupungissa! Hih, aina sitä oppii uutta!

Harmittaa muuten kun siinä normaalisti suosimassani parkkitalossa onkin tullut kaikkia tyhmiä esteitä ajoreitille. :( Ei onnistu kaahaus! Vaikka en minä nyt tietenkään 'kaahaa', mutta kieltämättä ajan ehkä himpun verran lujempaa kuin mitä se sinänsä naurettava nopeusrajoitus siellä sanoo! Parkkitalossa ei KAI saisi ajaa kuin 20 km/h, tai jotain muuta yhtä.. outoa!!

Parkkitalossa oikein inhottaa joskus sen parkkeerauksen kalleus! Puren poskien sisäpintaa kun on maksun aika! :( Vieläkin muuttelen päässäni eurot markoiksi ja hirvittää kaiken kalleus!

Vappumuistoja

Parhaat vappumuistot mulla taitaa olla niistä vapuista, kun olin 17, 18 ja 19. Sitten oli yksi vappu vielä näiden lisäksi.. mulla oli silloin RILLIT ja olin niistä jotenkin lapsellisella tavalla häpeilevän ylpeä, kun olimme [2 pariskuntaa siis] yhdessä vapunvietossa. Olisinko silloin ollut jotain 22. Sitten oli vielä yksi 'kypsän iän' vappu tuossa 3-4 vuotta sitten [hassua etten muista tarkasti oliko siitä 3 vai 4 vuotta. Se oli kiva kanssa, eri tavalla kuin nuo muut, mutta kiva silti.

Voisin sanoa että nuo teini-iän vaput olivat oikeasti parhaimmat. Kun olin 19, niin silloin oli vielä sekin,kun oli 1. opiskeluvuosi menossa ja siitä oli kovasti tohkeissaan ja kaikki oli uutta. Yo-lakkia ei ole mun päässä nähty sitten tuon rillipiruvapun jälkeen. Minulla ei ole koskaan ollut Lakkiin mitään sellaista kiihkeää puolesta-vastaan -suhdetta.. mutta en vain ole jaksanut tai viitsinyt siitä kauheasti innostuakaan. Tukka pitäisi sitten laittaa aina jollain hankalalla tavalla, kun sitä ei voi kietoa nutturalle lakin ALLE. Äetmuori aikoinaan oli vihainen, kun 'tunnustin' etten ole käyttänyt lakkia vappuna, ja ettei mieskään.. :) Kun emmehän me usein edes 'vietä' tätä .. juhlimalla siis! No, Muorin mielestä jos lakki ON, niin sitä pitää käyttää. Mutta nykyisin KAIKILLA on yo-lakki. Oikeastaan nykyisin jos haluaa erottua, niin ei pistä päähänsä MITÄÄN vappuna. ;) Kun näitä kaikenlaisia lakkeja on niin paljon, ei niistä kukaan enää perillä ole, eikä kai välitäkään olla.

Ei kommentteja: