Suklaajemmari

Olin kaupoilla tänään. Oli mentävä, kun emme varmaan huomenna ehdi. Pitää huomenna tehdä sellainen sukulaisvierailu. Se voi olla, että pääsemme sieltä hyvissä ajoin ja ennättäisimme kauppaan.. tai sitten voi olla, ettei niin käy! Viisas varautuu.. Sovimme sukulaistädin kanssa, että menemme sinne n. kello 15. Useimmiten olemme noin pari tuntia siellä, joten siinä mielessä tietty voisi ehtiä kauppaan, kun kaupat ovat kuuteen asti auki. Vaan en minä riskiä ota! -Ostin siis loppuviikon ruokatarpeet ja maanantaillekin vielä. Ja sitten ostelin suklaatia. :(

Kinder Buenoa kaksi kappaletta! Milkan choco dessert-levy ja caramel-levy. Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaatia. Ritter Sportia en löytänyt ja aloin ajatella, että ehkä tuo Pirkka ajaa saman asian. Olen joskus maistanut sitä, se EI silloin tehnyt muhun suurta vaikutusta, mutta nyt viime aikoina olen huomannut suklaamakuni tosiaankin elävän.. muuttuvan.. vaihtuvan - joten ostin. Mulle nimittäin MÄSSYssä on tärkeää se, että suklaita on vaihtelevasti! Siksi juuri mun onkin vaikea tajuta tätä, että suklaatilevyt on nykyisin tonnin painoisia. Kuka haluaa syödä yhtä ja samaa monta sataa grammaa?? En ainakaan minä, suklis. Mulla menee niin, että voin syödä palan tuota suklaata, palasen tätä. Kolmas pitää olla jotain muuta.

Kinder Bueno on oikeasti niin buenoa, että saas nähdä riittääkö kaksi patukkaa, vai pitääkö vielä ostaa lisää. :) Se on niin ilmavan kevyttä, että sitä helposti voi syödä PALJON!

Puhelinpiinaa tiedossa...

Soitan varmaan Äetmuorille joko tänä iltana tai sitten huomenna. :( Hyvin menee viikonloppu pilalle taas siinä. Jotenkin häpeän itseäni, sitä kun keksin kaikkia sattumuksia mitä "töissä" on käynyt - miksi en vain LATAA sitä päin naamaa, että otin hatkat sieltä. Vaan ei minusta ole. En jaksa sitä sirkusta, mikä siitä seuraa. Tiedän jo etukäteen sen kuvion, se on nähty monta kertaa. Ensin Muori haukkuisi suut ja silmät täyteen. Sitten kuluisi tunti tai pari ja hän soittaisi ja sanoisi kiukkuaan nieleksien, että sori vaan, tuli ehkä sanottua jyrkästi, mutta sinun parastasi minä vaan.. Ja sitten puhelu jatkuisi ja jos en tajuaisi olla tarpeeksi nöyrä, niin Muori suuttuisi taas ja raivoaisi mulle. Pahinta ei olisi sinänsä se, että lähdin sieltä t-elämävalmennukseta, pahinta olisi Muorin pettymys.

Luultavasti koko juttu laajenisi monen päivän mittaiseksi souviksi - EN JAKSA, en yksinkertaisesti jaksa. Helpompi valehdella. Ja mitä se muutenkaan hänelle edes kuuluu. En ole häneltä elämiseen rahaa pummaamassa, joten luulisi asian olevan ihan minun ja miehen yksityisasia. Vaan ei Muorille ole olemassa sellaista asiaa kuin lasten yksityisasiat. Ei edes aikuisten lasten. Kaikki pitää kertoa, ihan kaikki. Ja hänellä pitää olla oikeus loukata ja satuttaa juuri niin paljon kuin häntä sillä hetkellä sattuu huvittamaan. -Niin, ja asiaan tietysti myös palattaisiin.. vuoden kuluttua, kahden vuoden päästä, viiden vuoden päästä. Se ei koskaan olisi loppuunkäsitelty.

Joskus Äetmuorin kanssa puhuessa tulee sellainen olo kuin olisi luurittelemassa uhmaikäisen lapsen kanssa. Mistä vaan voi tulla raivari, mitään tunteiden tai impulssien kontrollia ei ole - ei yhtikäs mitään - eikä edes pyrkimystä siihen suuntaan. Sen sijaan minun pitää ehdottomasti aina hillitä itseni, en saa sanoa vastaan enkä millään tavalla puolustaa itseäni. Se olisi sääntöjen rikkomista. Ei mikään ihme, että musta siis tuntuu kuin olisin aikuinen hoitaja, joka lätisee uhmaikäisen kanssa. Aikuinen ei mene uhmaikäisen raivokohtauksiin mukaan, aikuinen säilyttää maltin. Joskus pelottaa kun ajattelen Muorin luonteella varustettuja ihmisiä kasvattajina. Ihme etten ole tämän enempää "pihalla" kuin mitä nyt olen. Vaikka olenhan minä aika "pihalla", jos rehellisesti sanotaan. Minulle vuodet Muorin kanssa tekivät taipumuksen valehdella asioista, vältellä ja olla tunnistamatta millään tavalla OMIA tarpeitani. Kaikki energia meni Muorin raivokohtausten ehkäisyyn tai sitten niiden tyynnyttelyyn. Ei siinä ollut aikaa pohtia mitä minä haluan, millainen ihminen olen ja missä menevät minun rajani, yksityisyyteni ja persoonani rajat.

Olisi mielenkiintoista tietää onko tuollaiselle tapaukselle kuin Äetmuori olemassa mitään DIAGNOOSIA, millä nimellä kutsutaan ihmistä, joka toimii noin?