Kirjoittamisen pakko

Pakkomielle tulee taas, pian en voi sitä enää vastustaa! Kohta mun on oikeasti PAKKO kirjoittaa joku kirje jollekin ihmiselle, jota en tunne.. tai sitten laittaa postilaatikkoon pääsiäismunasta saatu lelu. Pelkään tätä tunnetta, koska se on oikeasti niin vahva, en tiedä voinko pistää sille kampoihin! Varmaan kukaan ei usko, että näin voi kokea.. mutta minä koen! Inhottaa.. Tietysti periaatteessa voisin kirjoittaa jollekin vanhalle ystävälle, mutta sehän ei ole SAMA, eihän? Ja sitten on se, että .. mua joskus nolottaa olla suunnilleen ainoa kirjeistä ja korteista pitävä wanha kääpä. :( Kaikki muut on sähköisen viestinnän lumoissa. Tuntuisi 'nololta' laittaa kirjepostia jollekin vanhalle tutulle, koska ei kai kukaan nykyihminen tajua mun käsinkirjoitettujen viestien vimmaani. :(

Varmasti tämä pakkomielle johtuu siitä aivolääkkeestä! Äh, no ei auta kuin koettaa kestää vaan. Mutta jos jonain päivänä postilaatikossasi, oi Lukija, on pääsiäismunarihkama niin tiedätpä vaan joutuneesi Sukliksen huomion kohteeksi!

"Ystävistä"

Mietin tuota eilistä postaustani. Kun kerroin siitä plagioinnista kiinni jääneestä ystävästäni, joka ei hyväksy intin käyneitä miehiä. Niin, mietin että olimmeko oikeasti YSTÄVIÄ? Emme tainneet olla. Tai sitten se meidän ystävyys oli ihan erikoislaatuista, rajoittunutta ystävyyttä, '1. opiskeluvuoden ystävyyttä'.

Sehän on sellaista tunnustelua, ihmisten hakemista, 1. vuosi. Kaikki melkein ovat vieraalla paikkakunnalla ja kaikki ovat nuoria, on tarve ja tilaus uusille ystävyyksille. Mutta alussa pitää tunnustella.. onko tuon ihmisen kanssa mitään yhteistä, pitää oikein kokeilla ja makustella sitä yhdessäoloa. Onko luonteva olo, sovimmeko yhteen? Vähän kuin sovittaisi uusia kenkiä: niissä pitää kävellä jokunen askel, kuulostella jalkain oloa kengissä. Kenkä kun voi näyttää hyvältä, mutta tuntua pirun pahalta heti parin askelen jälkeen.

Sellaista oli meidän ystävyytemme Sm:n kanssa. Kokeilua, joka ei oikeastaan päässyt kovin syvälliseksi. Ehkä me oltiin sittenkin liian erilaisia. No se plagiointijuttu nyt ainakin sen todisti, koska jos jotain inhoan tässä maailmassa niin se on plagiointi. Toisten ajatusten varastaminen siinä toivossa, ettei kukaan huomaa.. Toisten ajatustyöllä ratsastaminen maineeseen!

Ihmettelin silti sitä että Sm. päätti lähteä opinnoista ilmoittamatta mitään oikeastaan kenellekään. Hän ei kertonut mitään mulle, eikä S:lle, eikä N:lle, vaikka me kolme oltiin varmasti hänen läheisimmät 'ystävänsä'.

Muistan yhden syyskuun lopun tai lokakuun alun päivän, kun olin hänen luonaan opiskelijasolussa, hän tarjosi teetä ja suklaalehti-keksejä. Siis niitä sellaisia murotaikinakeksejä, jotka on lehden muotoisia.. ja tummaa suklaata toisella puolella. Otin pari ja pistin teekupin viereen ja kun otin keksin käteen, niin huomasin sen tumman suklaan sulaneen vähän ja tarttuneen teekupin kylkeen. Keksien lisäksi muuta ei ollut tarjolla, Sm. ei ollut mikään opiskelijarouva-kastiin kuuluva tyttö.

Sm. painoi 53 kiloa, hänen isäänsä oli pyydetty Vasemmistoliiton edustajaksi kunnallispolitiikkaan, muttei hän ollut lähtenyt. Sm. piti Queen-yhtyeestä. Sm. myöhästyi esitelmänsä pidosta muhkeat tunnin, puolitoista. Hän oli sillä tavalla vähän outo.

Sm:n piti saada joka päivä lääkkeensä, tai muuten hänellä alkoivat kädet täristä. En koskaan oikeastaan tiennyt mikä tauti siinä oli kyseessä. En sitäkään tiedä oliko se psyykkinen sairaus vai henkinen.

Sm. pukeutui leidisti, mutta käyttäytyi joskus sen vastaisesti: hän saattoi juoda itsensä sikahumalaan ja kieriä yökerhon rappuja alas, tai ehdottaa satunnaisille 'meillä on sama matka'-taksikavereille seksiä luonaan. Ex tempporeeee vaan!

Sellainen haahmo menneisyydestä nyt kolkutti mun ovelleni! Sm., sairaalassa vuoden työskennellyt apuhoitajan tapaisissa hommissa, ruumiita nähnyt ja käsitellyt Sm., joka juuri tuon vuoksi vaikutti niin maailmaa nähneeltä ja kokeneelta verrattuna meihin muihin. Ja siksikin, että hän siis oli meitä S:a, N:a ja mua vuoden vanhempi, kiitos tuon sairaalavuoden, hänessä oli jo sitä itsenäisen elämän antamaa tuoksua, itsenäisyysparfyymiä kaulassa ja ranteissa! En tiedä miksi ajattelen nyt häntä - mikä senkin nyt mieleeni toi. On näistä jo aikaa..

8 kokonaista vuorokautta..

.. herkkuihin. ;) Ihan vaan ettei totuus unohtuisi! Tuntuu vähän kuin olisi juustokakkukiintiö täynnä. Seuraavaksi pitää leipoa jotain ihan muuta, vaikkapa kinuskikakkua. Vaikka sitä on vielä mahdoton sanoa, että mitä oikeastaan tulen tekemään.. vielä on liian aikaista! Kaisersalaatista olen alkanut pitää tosi paljon sellaisena suolaisena herkkuna! Namskis. Suolaista ei kannata laiminlyödä MÄSSYssä, koska kaikki se makea saa tarvitsemaan sitä.. vähän vastapainoa!