Elä, kuin olisit yksin!

Luin kerran yhdestä kirjasta hyvän ajatuksen. Siinä yksi ihminen sanoi ajattelevansa vanhempansa jo kuolleiksi, vaikka ne olivat oikeasti elossa. On se vähän karmaisevaa, mutta tämä ihminen pyrki sillä ajatusharjoituksella suurempaan vapauteen. Kun lakkaa ajattelemasta, mitä äiti/isä/isovanhemmat tuumaavat tästä tai tuosta, niin löytää selvemmin oman äänensä ja halunsa!

Olen joskus miettinyt mitä tekisin, jos Muori olisi kuollut, tai siis ei ainakaan olisi koko aikaa puuttumassa elämääni. [Sanon tässä ja nyt, että EN toivo häntä kuolleeksi, vaikka emme aina tule juttuun niin on hän silti mun äiti ja yleisesti ottaen en muuten toivo KETÄÄN kuolleeksi - en vihaa ketään niin paljon.] Eläisinkö jotenkin toisin?

Lihoisinko? -Ehkä. En tiedä. En. En sittenkään. Nautin mässyämisestä, mutta mulle halu pysytellä normaalina on suurempi kuin halu syödä mitä vaan, milloin vaan, missä vaan.

Leikkaisinko tukan lyhyeksi? -Kenties. Mutta toisaalta mun mies ei pidä lyhyestä, joten.. :(

Oikeastaan Muori ei ole ainoa rajoittava tekijä mun elämässä. Tavallaan mieskin on sellainen. Mutta hyväksyn sen, koska rakastan häntä. Jos olisin absoluuttisen yksin, niin:

1. Asuisin toisin [bye-bye maaseutu, tervetuloa vuokrayksiö Hesan Kalliosta, Turusta, Treelta..]
2. Leikkaisin tukan lyhyeksi
3. Myisin osuuteni kesämöksästä siskolleni [hahaa, vaikken siitä rikastuisikaan!]
4. Alkaisin luultavasti kasvissyöjäksi
5. Lukisin itseni sairaanhoitajaksi [jos mahdollista surkeilla lukiopapereilla], muukin hoitoala käy.

Siinäs ne sitten oli! Tavallaan noita rajoittavia juttuja on siis paljon. Olen tynkäversio itsestäni! TYNKÄ-SUKLIS! Oikea minäni piilee tämän nykyisen takana.. Oikea minäni on lyhyttukkainen! Oikea minäni on kaupunkilainen! Oikea minäni haaveilee 17 neliön kodista ja syö pinaattilettua!

Joku kysyy tietysti, että miksi et toteuta tuota vitoskohtaa NYT, onko sun miehelläsi jotain hoitsuja vastaan. No ei kai, mutta tuo vitoskohta on suoraan yhteydessä ykköskohtaan! En VOI alkaa opiskella nyt, kun lähimpään koulutuspaikkaan on se 40 kilsan matka. Ensinnäkin uskon jo bensakulujen tekevän melkoisen loven kukkaroomme. Ja siksi toisekseen ei mun romurautani ole maailman luotettavin. Mutta JOS siis olisin absoluuttisen yksin, niin tietysti yrittäisin toteuttaa tuota vitosta elämällä jossain suuressa kaupungissa!

Tuo kolmoskohta on taloudellisesti [mun 'tuloilla', eli 0 euroa!] aika merkittäväkin. Tavallaan on kamalaa aina olla huolissaan, että mitäs kulunkia möksästä NYT tulee [siitä tulee aina jotain!] kun en edes viihdy siellä! Parhaimmillaankin siellä oloni on alistunut ja 'kestän' sen vain. En nauti siitä! En tosiaankaan saisi paljon tuosta itikoitten kansoittamasta paikasta, mutta se vähäkin tietysti auttaisi [jos siis olisin absoluuttisen yksin!] pääsemään alkuun jossain isossa kaupungissa, eli siis maksamaan vuokran yms. Mies vaan pitää tuosta kesämöksästä ja hän sinne haluaa. Mulle siellä olo on masentava elämys. Tässä Muori astuu kuvioon mukaan: MIES ymmärtäisi hyvin, jos tahdon jäädä kotiin.. mutta Muori mäkättäisi siitä! En tajua miksi! Hän itse ei ole koskaan siellä viihtynyt! Eikä hänellä ole siihen osaa eikä arpaa, koska 'perimme' sen Isukilta. Muori ja Isukkihan olivat eronneet, eikä Muorilla ole osuutta möksässä.

Mua harmittaa se, kuinka Muori nuoruudessani dominoi kaikkia mun ammatinvalintahaaveita! Kadun tosi paljon, että en pyrkinyt suoraan peruskoulusta sairaanhoito-opistoon. Siihen aikaan se oli mahdollista. Peruskoulutodistukseni oli vielä niin hyvä, että olisin varmasti päässytkin. En tajua sen valkolakin lumoa - tyhmää! Muorin mielestä sairaanhoitajat joutuu tekemään 'inhottavia' asioita, eikä minusta olisi siihen. Mutta en saanut edes tilaisuutta yrittää! Itse uskon, että olisin kyllä tottunut, silloin nuorena kun sitä on muutenkin niin joustava.

No semmoista.. Joskus on mukava miettiä sellaisia vaihtoehtoisia elämiä itselleen. Vaikkeivat ne koskaan toteutuisikaan. Mies esim. inhoaa Helsinkiä ja ajatustakin siellä asumisesta.

6 kokonaista vuorokautta ...

.. MÄSSYilyyn! Ja nyt kävikin mielessäni, kun luin MeNaiset: leipoisinko New York cheesecaken? Siinä oli ohje.. Sopisi todella hyvin tällaiselle rahkafanille kuin minä! Viime aikoina on tehnyt mieli todella paljon kaikkea rahkaa.. Leikkasin jo sen ohjeenkin talteen, eli aika vahva aikomus tässä on! :) Leikkasinkin huolella.. Joskus mulle tulee sellainen pakkomielle, että on leikattava joku resepti talteen kauhean huolellisesti, niin, että siinä oleva kuva tulee kokonaan mukaan ja koko resepti on mahdollisimman säännöllinen neliö tai suorakaide. Taidan olla hiukan hullu! :(