Suklis alamaissa

Olen ollut vähän surullinen tänään. En tiedä miksi. Kai kun tuntuu taas niin kuin miehellä olisi tosi paljon enemmän kaikkea sisältöä elämässään kuin mulla. Ja joskus meidän erilaisuus pelottaa! Ei siksi että olisimme eroamassa tai riitelisimme, pelottaa vaan se kuinka eri asioista me nautimme sittenkin. :( Se pelottaa siksi, koska miehen pitämät asiat on NIIN erilaisia, että itse en löydä niistä mitään innostavaa.

Mietin haluaisinko KUOHITA miehen. :( Kun aina syytetään naisia, että naiset haluaa lannistaa miestä tai muuttaa miestä tai muuten vaan uhkaavat sen 'miehisyyttä'.. :( Haluaisinko että mies olisi kuin joku leikattu kollikissa, joka viihtyisi kotona ja olisi täällä vaan mun seurana. En oikein osaa arvioida itseäni VAIMONA, että olenko tolkuttoman vaativa, kohtuullinen, vaiko tosi salliva. Yksi kaverini sanoi silmät pyöreinä, ettei hän 'antaisi' miehensä mennä viikonlopun eräreissuille tms. ja jättää hänet yksin. Mutta sitten tiedän naisia, jotka antavat miehen mennä kahden viikon elämysmatkalle Australiaan yksin ja itse jäävät ihan tyytyväisinä (?) kotiin lasten kanssa. Tai eivät ainakaan NÄYTÄ tyytymättömyyttään.

Jossain vaiheessa naisten välinen ystävyyskin on vähän muuttunut, tullut vähemmän avoimeksi. Kun vielä 10 vuotta sitten saatettiin avoimesti puhua miestemme vioista ja omista kipupisteistä, niin nykyisin lähinnä vain miehiä kehutaan - oli aihetta tai ei. On ihan kuin olisi jossain vaiheessa tullut luuserin merkiksi se, jos ei kaikki olekaan kiiltokuvankaunista ja ihanaa. Eli on vaikea sanoa mitä ihmisten kulissien takana on todellisuudessa menossa.

Nyt tietty joku sanoo, että hanki hyvä ihminen itse sitä elämänsisältöä tai ystäviä! Muttei se ole niin helppoa näin työttömälle. Olen sanonut asuvani pienessä maalaiskunnassa ja täällä omanikäisiä ihmisiä ei ole kauhean paljon tai ei ainakaan mitenkään lähellä. Ja työpaikoillahan kuitenkin luontevimmin tutustuu ihmisiin, joista tulee tosi tärkeitä myöhemmin. Mulla ei ole sitä kanavaa ihmisiin tutustumiselle. Miehen oikeastaan KAIKKI ystävätkin ovat työkuvioista! Eli ei hän tietyssä mielessä ole sen 'taitavampi' hankkimaan ystäviä, hänellä on vain ollut siihen parempi mahdollisuus.

No onneksi on kumminkin MÄSSYt! :) Taas huomaan sen, että enää/vielä 7 kokonaista vuorokautta. :) Viikonloppu on VEDENJAKAJA! Se viikko, eka viikko mässinkiä odotellessa on usein vaikea. Mutta sitten tämä viikonloppu kääntää mielen positiiviseen suuntaan! Kun tajuaa, että ensi viikolla tähän aikaan jo saa ahtaa! Ja on semmoista juhlan tunnelmaa.

Kai tämä surullisuus tulee osittain telkunkin vaikutuksesta. Katsoin tänään sellaisen Ilman johtolankaa-telkkusarjan. Ja siinä oli nuori kiinalaisperäinen tyttö 17 v, jonka rakas poikaystävä kuoli huumeiden yliannostukseen! Ja sitten pojan HULLU äiti ja tytön isäpuoli juonivat sellaiset aavehäät, tappoivat tytön ja sitten nämä kaksi ruumista menivät 'naimisiin' ,eli poika ei joutunut olemaan tuonpuoleisessa yksin. Jotenkin se teki mut surulliseksi. Aavemorsian.. huh! Onneksi meillä ei Suomessa ole tuota tapaa! :( Eikä kai sitä juuri enää harjoiteta muuallakaan, se on sellainen JÄÄNNE menneisyydestä. Oikeastaan siinä lopussa oli toivonsädekin! Kun se jakso päättyi, niin näytettiin näitä kahta kroppaa juhlatamineissa.. ja sitten ne ikään kuin menivät 'tähtiin' ja tuli sellainen kirkas valonvälähdys, joka kai tarkoitti, että ne pääsivät taivaaseen/tähteen/afterlifeen nyt kuitenkin. Ja sitten lopputekstit!