torstai 26. helmikuuta 2009

Lääkeraivoa

En oikein tiedä noista Citaloprameista. On epäilevä olo. Tietysti ne on jo auttaneet siihen, että uni tulee.. Mutta luin, että saattaa esiintyä ruokahalun kasvamista --> lihomista. Vielä ei ole ollut sellaista ilmassa, mutta pelkään, että JOS.. Jos alkaa ilmassa olla jotain sellaista, niin mömmöt lentävät mäkeen, heti ja välittömästi. First things first! Tietysti saattaa käydä myös niin, että ruokailuhalu vähenee ja ihmo laihtuu. Niinkin sanoi pakkausseloste.

Miksi oikeastaan suostuin alkamaan nuo pillerit? Koen että lääkärikään ei ollut mulle täysin rehellinen niiden suhteen. Koska sanoi ruokahalun muutosten olevan HARVINAISIA sivuvaikutuksia, mutta pakkausselosteessa ne luokiteltiin YLEISIKSI. Oliko valkotakki siis epärehellinen vai tietämätön?? Miten on.

Miksi edes menin sinne lääkäriin?? Mies siitä oikeastaan ämppäsi tosi paljon, että mun pitäisi mennä. Ehkä pitäisi luottaa enemmän itseensä ja olla menemättä vaan. Ei noista paikoista saa mitään konkreettista apua. Kyllä kai on niin että pitää vaan kestää ne ahdistukset. Nyt olen jo tehnyt hirveän erehdyksen, olen vatuloinut sille lääkärille kaikkea, kertonut itsestäni.. ja se kaikki tulee kirjoitetuksi ylös, siitä tulee mustaa valkoisella. Joskus sitä voidaan käyttää mua 'vastaan' jollain tavalla. Siis en tarkoita mitään salaliittoa tai "pahaa" tarkoitusta, ainahan ne sanovat tarkoittavansa vain mun parasta... Tarkoitan siis, että myöhemmin jonkun toisen käynnin yhteydessä voi tulla esiin, että olen valitellut hulluusongelmia.. ja se sitten leimaa mut ja vaikuttaa.. siitä on mulle haittaa.. :(

Oikeastaan on miehen syy, että nyt sitten olen tässä jamassa. Että on ne TYPERÄT karjalle suunnitellut lihotuslääkkeet. Viiniäkään ei voi juoda! Kun ei kuulemma sovi yhteen sen mömmön kanssa! Ja pyh!

Kaikkea sontaa sitä ihmiselle syötetäänkin. Joskus itse asiassa musta tuntuu kuin olisin ITSE AINOA tervejärkinen ihminen, ehkäpä onkin niin, ja muissa on vika! Jotkuthan voivat olla jopa kateellisia mulle ja siksi haluta lääkitykselle. En tarkoita että mies olisi tällainen, mutta varmasti ihmisillä on outoja motiiveja.

Hyvässä lykyssä saan noista p-koista vielä rytmihäiriön!! Pakkausselosteessa sanottiin että jotain sydämen lyöntijuttuja voi tulla. Varmaan minulle tulee, mulle tulee aina, mulla on huono onni aina näissä asioissa.

Ehkä nykyisin terveet ihmiset pistetään lääkitykselle ja sairaat ne jyllää yhteiskunnassa. Tällaista mietin ainakin minä, Suklis! En aio sitoutua noihin lääkkeisiin kuin siihen asti, kun on seuraava lekuriaika. Sitten jos mieleni on vielä tämä sama kuin tänään, niin sanon että jätän ne. Lääkärit nykyisin määrää noita kirottuja SSRI-mömmöjä kuin antaisivat lapselle karkkia. Ja itse omistavat lääketehtaiden osakkeita - jokainen resepti on siksi kirjoittamisen arvoinen. ;)

Olin HULLU, kun menin sinne!! Oikeasti! Nyt tosiaan on minusta taas kirjoitettu joku paperi. Mistä senkin tietää kuka niitä lukee. Pienessä kunnassa juttu leviää.. :(

Sanon kyllä miehelle huomenna, että minua ei saa enää painostaa lääkäriin.

9 kokonaista vuorokautta - - -

- - herkutteluun! :) Tavallaan olen ollut viime aikoina tosi ylpeä itsestäni. MÄSSYt eivät ole menneet överiksi. Mikä sekin todistaa että se itsenäisyyspäivän laatanheitto oli yksittäistapaus! Sen perusteella ei mua voi tuomita.

Tympii vain kun en jaksa INNOSTUA mässäilystä täysillä. Johtuukohan sekin tuosta kirotusta lääkkeestä. Viimeinenkin ilo elämästä menee. Seksihalut myös. Nuo lääkkeet tekee ihmisestä ihan neutrin.

Tänään olin kaupassa enkä viitsinyt edes ostaa suklaatia, vaikka totuus on että hamstraus olisi kyllä aloitettava hyvissä ajoin! Muuten voin unohtaa jotain MÄSSYstä. Kinder Buenoa ainakin pitäisi ostaa. Söin sen melkein loppuun viime MÄSSYssä.

Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaati oli muuten huonoa. Kuvittelin että olisin alkanut pitää siitäKIN, koska Ritter Sportin hasselpähkinävalkosuklaati maistui mulle. Mutta oli niissä eroa. Ritter oli ohkaisempaa, palaset järkevämmän kokoisia, siinä se suklaati ja pähkinä toimi hyvin yhdessä. Minusta Pirkka oli jotenkin mautonta.. :( Ja palaset aivan järkyttävää kokoluokkaa. Kai se sitten on fiiniä kun ne on niin suuria, että sopisivat jättiläisen suuhun.

Työvoimatoimiston ylläri!

Työkkärissäkin kävin. Odotin saavani kurat niskaan oikein kunnolla, mutta ihme kyllä niin ei käynyt! Se neuvoja olikin ihan rauhallinen eikä ainakaan alkanut moittia. Kylläpä helpotti, olin nimittäin aika onneton kun menin sinne, ajattelin että nyt siellä alkaa se myllytys, mutta eipäs vaan käynyt niin. Oikeastaan se virkailija puhui paljon itsestään ja pojastaan, joka valmistuu yliopistosta nyt. Parempi niinkin kuin puhua mun työelämävalmennuskokemuksesta tai kyvyttömyydestäni työllistyä. Seuraavan kerran menen sinne huhtikuun lopussa vasta.

2 kommenttia:

lupiini kirjoitti...

En yleensä harrasta tällaista ärsyttävää besserwisseröintiä, tiedän itse kuinka raivostuttavaa on kun joku x-henkilö kuvittelee tietävänsä paremmin, mitä toinen tarvitsee.

Mutta kuitenkin: joskus on niin, että läheinen ihminen näkee asiat hiukan objektiivisemmin kuin oma silmä. Miehesi oli oikeassa painostaessaan sinua lääkäriin ja luultavasti jollain tasolla tiedostat sen itsekin, lähdithän sinne kuitenkin? On ihan normaalia ja terveellistä tuntea alussa jonkinlaista muutosvastarintaa ja ärtymystä "omien asioiden sörkkimisestä", mutta kuten kirjoitat, nuo lääkärit tekevät juttuja ihan oikeasti sinun parhaaksesi.

Olen itse käynyt syömishäiriön takia läpi yhdeksän kuukauden kognitiivisen terapian. Alussa sinne oli aivan helvetin vaikeaa mennä, pistin hanttiin ja vähättelin ongelmiani ja koin, että reviirilleni astutaan. Vähitellen annoin kuitenkin terapeutille mahdollisuuden ja nyt, terapian loputtua näen, että avun hakeminen oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Syömishäiriöstä voi parantua aivan todella ja terapiaprosessin kestäessä itsestä ja vääristyneeseen ruokasuhteeseen johtaneista syistä oppii aivan valtavasti.

Tällä hetkellä tunnut surulliselta ja ruoka hallitsee elämääsi tavalla, jota et varmasti haluaisi. Myös se, että sinua riistettiin täysin hävyttömästi harjoittelupaikassasi etkä nostanut siitä metakkaa vaan syytit asiasta itseäsi, on (ainakin omasta mielestäni) kytköksissä siihen yleiseen häpeäntunteeseen, joka hallitsee elämääsi ihan liikaa. Koska et sinä oikeasti menetellyt tuossa työasiassa väärin vaan työnantaja!

Joo, se paasauksesta, tiedän, että olen vähän rasittava käännyttäjä sille päälle sattuessani, mutta häpeä on tunne joka syö ihmistä rotan lailla (ja erityisen kytköksissä syömishäiriöihin) ja koska itse olen saanut noihin asioihin avun, tekee aina välillä jakaa sitä muillekin :)

suklaahirviö kirjoitti...

Hei, kiitos kommentistasi! Voi olla, että olet oikeassa.. ehkä ympäristö näkee paremmin.. Nyt tuntuu suorastaan vähän kummalliselta tuo viimeöinen purkaukseni. :( Mikä lie mua vaivannut. Kumma! Mies ainakin tahtoo vain hyvää mulle, se on fakta.

Minun pitää ottaa selvää tuosta KOGNITIIVISESTA TERAPIASTA.. en ole sellaisesta kuullutkaan! Osasyy masennukseen on mulla ollut se, että olen kuvitellut joutuvani vuosien terapiaputkeen enkä tiedä jaksaisinko. :( Mutta 9 kk on parempi kuin vaikka viisi vuotta! Pakko tosiaan ottaa selvää tuosta.. Hyvä kun tuli esiin!