Teinityttöjen salainen maailma

Kouluaikojen muistot tulevat mieleen, kai se johtuu keväästä. Sitä muistaa, kuinka luokassa katse pyrki aina harhailemaan ikkunasta ulos, mittailemaan sitä kevään edistymistä. Vieressä oli tietysti aina se Paras Kaveri! Jolle kerrottiin kaikki, tai ainakin sata kertaa enemmän kuin omille vanhemmille.

Aloin miettiä millainen on teinitytön maailma tänään? Nyt kun muistelen omaa yläasteaikaa, niin jotkut jutut siinä JÄRKYTTÄVÄT kolmissakymmenissä olevaa Suklista paljon - silloin sitä ei muuta todellisuutta tiennyt, eli ei 'osannut' suuttua, tai vaatia mitään.. :(

Y-asteaikana eräs poika, J, oli ihastunut minuun. Mutta se ei ollut sellaista 'kilttiä' ihastusta, että salaa katsellaan toista ja punastellaan. Sellaisestakin mulla on kokemusta, mutta tuon J:n tapauksessa se 'ihastuminen' oli melkein terroria. Hän ystävineen saattoi vaaniskella mua koulun käytävällä [meillä oli käsityö- ja kotitalousluokat niin, että niihin piti kävellä sellaista pitkää käytävää pitkin, ne olivat eri puolella koulurakennusta kuin 'normaalit' tunnit] ja sitten uhkailla, että hän raiskaa mut. Tai sitten ne kaverit huusivat mulle, että J raiskaa sut. Se oli aika inhottavaa.

Muutenkin.. en ole sitten teinivuosien kokenut sitä, ettei oma ruumis ole omassa hallinnassa. Että sitä saa 'ihastumisen' nimessä kouria ja kommentoida miten vaan. Aikuisetkin joskus vaan vaivautuivat, tai sitten naureskelivat, että onpas poika pihkassa. Noinkohan tytöt tänä päivänä saavat kokea sellaista?

Mullahan ei ole koskaan olleet mitkään suuret nuo rinnat. Vielä kehittymättömälle nuorelle on aika kova pala, kun rintavarustuksista käydään keskustelua ihan kuin et itse edes olisi paikalla. Ja ihan kuin et olisi IHMINEN, vaan pala lihaa.

Missä ihastuminen loppuu ja alkaa kiusaaminen? Voiko joku teinipoika oikeasti olla niin hölmö, ettei tajua tytön tunteita..? Ja ettei raiskaus ole mikään vitsi, eikä sillä ole kiva pelotella, eikä poikajoukolla vaania yksin olevaa tyttöä.

Koulitaanko meidät teinivuosina siihen, että opimme nöyrästi antamaan ruumiimme ja sen tyydyttävän tai epätyydyttävän kokoiset osat miesten käyttöön, arvosteltaviksi, hyväksyttäviksi tai hylättäviksi?

Olin 10-vuotias kun mua huoriteltiin ensimmäisen kerran. Se loukkasi, silloin. Nyt olen tottunut, sen verran monta kertaa olen sen eri yhteyksissä saanut kuulla. Mutta kannattaako siitä ylpeillä, että huoritteluun tottuu? Varsinkin kun ei itse ole haukkumassa miehiä koskaan impoiksi, runkkareiksi tai hinteiksi?

Sille huorittelijalle huora oli ihminen, joka ei ollut mies.

Taitaa aika monelle muullekin olla.

Omat teinivuodet opetti senkin, kuinka kuollut on se klisee vanhempien ja lasten 'hyvistä väleistä'. Jokainen vanhempi on jumankauta aina kuuluttamassa, kuinka hyvät ja 'luottamukselliset' välit hänellä on teiniinsä, jos teini nyt ei ole suorastaan yrittänyt karata kotoa tai resuta putkassa. Mutta se ei ole mitään luottamusta, se sellainen. Vanhemmat ja teinit elävät samassa taloudessa, mutta ei se ole tae mistään luottamuksesta! Eikä se, että kysytään miten koulu meni ja nuori ynähtää, että siinähän se. Niiden kahden sanan, siinähän se, sisälle voi sisältyä ihan.. mitä.. vaan!

Ihmiset voivat sopia elävänsä kämppiksinä, jakavansa kylppärin ja keittiön - ja silti kyseessä ei ole ystävyyssuhde. Vanhemmat monesti erehtyvät kuvittelevansa kämppäkaveruutta joksikin syvällisemmäksi.

Millaiselle vanhemmalle itse olisin kertonut ahdistelusta, pelosta, poikien touhuista? Ehkä sellaiselle, joka ei olisi ollut niin näkyvästi oman aviokriisinsä pauloissa, sellaiselle jolla olisi ollut aikaa MINULLE. Ehkä sellaiselle, johon olisi voinut luottaa, joka ei valehtelisi, jota en olisi saanut kiinni valehtelusta. En minä tiedä..

Mitäpä näillä vanhoilla oikeastaan on väliä, toivoisinpa vaan että nykyaikana nuoret saisivat olla koulussa rauhassa, eikä kukaan käpälöisi tai uhkailisi. Jokaisella pitäisi olla edes oikeus siihen, ettei itseen kosketa ellei sitä haluta.

Odotuksen aikaa!

Mässinkiin on enää 3 kokonaista vuorokautta. ;) Niin se aika kuluu! Ja leivonnasta en ole päättänyt VIELÄKÄÄN. Pitää varmaan alkaa tentata miestä, että mikäs hälle maistuisi.

Siivonnut olen taas hiki päässä! Kastelin kukkaset tänään, cissus näyttää olevan reipastumaan päin, vaikka tuossa talven aikana se vaikutti vähän aneemiselta! Nyt se kumminkin lykkää uutta.. pikku pikku vauvalehteä! :) Siivonki on aika raskas urakka, kuten aina, mutta kyllä se sitten myös palkitsee. Imurin varressa voi vaikka haaveilla HERKUISTA, joten sujuu se puuha mukavammin! Mulle tosiaan siivonki on ehto sille, että 'saan' [=sallin itselleni] mässäilyn! Jos en siivoaisi, niin sitten ei tippuisi herkkujakaan. Pitää aina yrittää kehittää ITSEKURIA!