Kaukaa viisas?

Mässäsin muuten sen Lindtin suklaatirasian.. kokonaan.. jos ei lasketa kahta liköörikonvehtia, jotka syötin miehelle. [En pidä yhtään liköörikonvehdista!] Voisihan tuostakin masentua, mutta ei siinä boksissa ollut kuin 250 grammaa ja kun kahdessa päivässä sen söin, niin se tekee 125 grammaa per päivä. Ei siis ihan niin hirviömäistä kuin on joskus ollut. ;) -Mutta toisaalta meni siitä Wienernougat-rasiastakin jo puolet.. heheh.. Taitaa olla parempi olla laskematta grammoja!

Nyt mua surettaa seuraavan herkkuilun tulo, kun haluaisin siihenkin tuon Lindtin rasian! Ja se tarkoittaa, että mun pitäisi mennä käymään siellä samassa karkkikaupassa, josta tuo ostettiin.. kun siellä on komea ALE! Mutta siinä on ongelma! Se kauppa on Isossa Kaupungissa ja mun pitäisi ajaa sinne itse.. enkä ole ihan varma siitä osaanko sinne kumminkaan! Se ajojärjestely siellä on päin peppua! Jos lähden sinne jyräämään romuraudallani ja ajankin harhaan? Ei muuten olisi eka kerta kun mulle käy niin!

Ehkä pitäisi vaan ottaa se romurauta ja yrittää ajaa sinne kauppaan. Pitäisi melkein tehdä se mahdollisimman PIAN, koska ei niitä rasioita ollut siellä montaakaan! Joku toinen suklaa-ahma voi muuten ostaa ne pois. Pitäisikö ehdottaa miehelle ensi viikonloppuna sinne menoa? Vai mennäkö itse, sen kun tietäisi. No, mietin vielä! :)

Laiskamato on puraissut!

Olen pitkään suunnitellut vaatteitten myymistä huuto.netissä, mutta kun en jaksa alkaa digikuvata niitä. :( Ja laatia kuvauksia. Mutta jos saan itsestäni irti, niin sitten muuten lähtee halvalla, kun en oikeasti halua muuta kuin tyhjentää kaappeja. Mulla on liikaa vaatetta, vaatehuone pursuaa! Ja kuitenkin olen huomannut, että oikeastaan on muutama sellainen suosikkivaate, joita käyttää tosi usein. Monet muut on siellä vaan tilaa viemässä.

Senkin olen huomannut, että en oikeastaan osaa olla jossain hippihenkisessä vaatteessa, jossa on jotain "jalokivi" riipellyksiä jne. En vain osaa, en tunne oloani yhtään itsekseni silloin ja päädyn vaan hypistelemään semmoista asua koko ajan kun käytän sitä. Toinen juttu, joka ei ole mun juttu ovat KUKKAKUOSIT. Joku kukkamekko näyttää aina niin ihanalta, että sorrun sellaiseen, mutta sitten huomaan etten oikeastaan viihdy siinä yhtään. Nytkin mulla on kaksi sellaista mekkoa. Ei niitä tule käytetyksi, vaan tilaa vaan vievät vaatehuoneessa. Keräykseen en raaski viedä, kun ne kuitenkin olivat aika arvokkaita ja lisäksi omalla tavallaan tosi hyvännäköisiä ja harvoin käytettyjä.

Puhelimessa Muorin kanssa

Soitin tänään viikottaisen velvollisuuspuhelun Äetmuorille. 36 tuskaista minuuttia [katsoin sen ajan puhelimestani]. Mua ärsyttää tajuttomasti tuo Muorin hysteria erilaisten sairauksien kanssa. Kuinka ei saisi mennä kauppoihin tai kaupungille, ettei tule sikainfluenssa! Muori oikeasti ajattelee, että aina kun joku tautihysteria on median toimesta lietsottu, niin sitten pitäisi lakata elämästä! Pitäisi vain olla kotona ja purra sormiaan ja odottaa pahinta! Ihan sama vaahtoaminen oli lintuinfluenssan kanssa.

Tiedän sen että hän on "vain" huolissaan, mutta ei sellaista ole kovin kiva kuunnella. Muorin mielestä tällaiset ihmiset kuin minä ovat 'typeriä' - eli siis ne, jotka eivät ala hysteerisiksi. En mä ole koskaan varomaton ja yleensä huolehdin tosi hyvin käsihygieeeeeniasta, koska inhoan flunssia, mutta en myöskään ala hamstrata kotiin paniikkivarastoja [säilykkeitä, pussikeittoja, hengityssuojaimia yms.] ja odotella pahinta.

Tavallaan harmi kun hänellä ei ole parisuhdetta. Jos olisi, niin ehkä hänellä säilyisi joku suhteellisuudentaju noissa peloissa. Nyt vasta oikeastaan viime vuosina olen huomannut, miten PELOISSAAN Muori on, miten tolkuttoman pelottavana hän näkee muun maailman, täynnä pelkästään vaaroja. Ja muut ihmiset sitten, pelkkiä pettureita ja pahantahtoisia, kehenkään ei voi luottaa -paitsi 'omiin ihmisiin' ts. perheeseen. Mitä nyt siitä, että oma kokemukseni on toinen.. perheeltä en ole vaikeina aikoina saanut tukea tipan tippaa, vierailta ja ystäviltä sitä enemmän.

Tänään Muori kertoi kiintoisan lapsuusmuiston. Kuinka hänen veljensä [enoni siis] oli kävellyt unissaan joskus lapsena ja oli ihan kotinsa ulko-ovesta päätynyt kerrostalon rappukäytävään. Kun ovi oli mennyt selän takana kiinni, niin siihen hän oli herännyt. Eno sitten oli soittanut ovikelloa.. ja Vaarini oli postiluukusta vain huutanut, että kuka siellä! Vaikka kyseessä oli kerrostalo, jonka alaovi oli öisin kiinni! Eno oli siihen sopertanut, että "minä"! Ja Vaari oli ollut että "kuka minä??" Täytyi oikein kunnolla nimellä tunnistautua, ennen kuin Vaari avasi oven.

Aina ennen kuvittelin K-mummin vain olevan sellainen elämään pelolla suhtautuva, mutta taisikin koko perhe olla samanlainen Vaaria myöten! Ja muuten enoani neuroottisempaa ja hermostuneempaa ihmistä saa hakea, he ovat siinä suhteessa Muorin kanssa ihan samanlaisia! Vaikka Muori aina kiistää sen, että he olisivat..