tiistai 28. heinäkuuta 2009

Kuuro kuukautistelee

Kuukautiset alkoivat tänään - tai siis eilen, maanantaina. Nythän on tiistai. En ole syönyt primolutteja, niin kuukautinen tulee milloin tulee. :) Sitä ei koskaan tiedä. Se yllättää! Tulee 'yllätysvieras' niin sanotusti! Ikävä vieras tosin.. joka sotkee paikat.

Mulle kuukautisten alkaminen silloin 14-vuotiaana oli melkoinen suru. En osannut yhtään iloita siitä, se tuntui vain vaivalloiselta. Tietysti sikäli siinä oli helpotus, että Äetmuori ei sitten saanut mua raahattua gynekologille, minkä hän uhkasi tehdä, jos ei olisi alkanut 15-vuotispäivään mennessä. Meillä koulussa terveydenhoitaja sanoi, että 16-vuotiaana jos ei ole alkanut, niin sitten on syytä mennä lääkäriin, mutta Muori tiesi tietysti 'paremmin', niinkuin aina.

Nyt kun ajattelen asiaa, niin on aika ilmeistä MIKSI sekä kuukautinen että rintojen kasvu [olivat mun mielestä niin ikäviä juttuja. Miten olisin voinut pitää niitä minään muunakaan, kun en ollut tyytyväinen siihen naisen malliin [Muori], joka oli nenäni edessä joka päivä? Kai ajattelin että kuukautisten ja rintojen myötä painuisin pinnan alle, siihen samaan olemassaoloon kuin missä Muori mesoi.

Nyt huomaan Siukkuni toteuttavan aika tarkasti sitä naisenmallia, jonka Muori meille antoi. Kovaäänistä, perheen päättäjän roolia, lapsia vuoroin hemmottelevaa ja vuoroin tyrannisoivaa mallia. Tietystikään Siukku ei ole niin pihalla kuin Muori, hän on koulutetumpi ja vähemmän neuroottinen, mutta se malli on sama. Äiti Tietää Kaiken. Ihan kuten meillä kotona on myös Siukunmies H. syrjässä perheestä, eräänlainen ulkojäsen. Itse inhoan tuota naisenmallia, jos minusta tulee sellainen kuin Muori niin mut saa kyllä armomurhata siihen paikkaan. OIKEASTI!!

Taas on Muori mielessä, kun huomenna pitäisi soittaa viikottainen VELVOLLISUUSPUHELU. Kaiken muun hyvän lisäksi toinen korvani on ihan lukossa, on ollut jo pari päivää, joten en kuulen vain puolet siitä mitä normaalisti. :( Toisaalta tuo ei ole välttämättä ihan huono juttukaan huomista puhelua ajatellen. ;)

Ajattelin huomenna soittaa myös arvauskeskukseen, jos se ei ole siihen mennessä auennut. Kotikonstit olen jo käyttänyt loppuun. :( Tänään olimme miehen kanssa hakemassa hänen autoa korjaamolta [siihen vaihdettiin tuulilasi tällä kertaa, vaikka ihan vasta se oli korjaamolla jo ollut, silloin sitä HITSATTIIN!] ja koko päivän olen hokenut miehelle "mitä, mitä, sano uudestaan" kun en kuule kunnolla. :) Hassua, mutta myös tavattoman är-syt-tä-vää!

En tiedä miten pitkään pitäisi odottaa korvan avautumista, jos se on lukossa? Pitäisikö odottaa pitempään kuin pari päivää? Mulla vaan ongelma on se, että nyt sitten on alkanut kurkkuun sattua ja vähän päähän myös. Epäilen sen johtuvan tuosta korvalukosta. Muuten en siis ole yhtään kipeä, eikä flunssa ole tulossa tai mitään. En vaan kuule.. Syöminen ja muu on hankalaa, pureskelu tuntuu oudolta päässä ja vähän tasapainokin on ongelmallinen nyt! Hankalaa, kun huomenna alkaa taas SIIVONKI! Horjun täällä sitten imurin kanssa ja moppaan vaappuen, kun ei tasapainoaisti pelaa! :( Siivongista en voi tinkiä.. se on edellytys sille, että saan pitää herkkuiluni viikonloppuna!

Leivontamaraton!

Taitaa muuten tulla perjantaista superleivontapäivä! Yksi vanhempi sukulaistäti on tulossa käymään maanantaina.. joten nyt mun sitten täytyy leipoa SEKÄ ahmijaista varten ETTÄ sitä vierailua varten. ;) Ajattelin tehdä jotain appelsiinikakkua, jonka voisi sitten helposti päällystää vaikka appelsiinituorejuuston ja Flora Vanillan sekoituksella. Ja ehkä jotain tummaa suklaata raasteeksi päälle. Helppoja 'leivoksia' makeasta tykkäävälle tädille. :) Sitä appekakkua voisi pakastaa, nimittäin.. sieltä helposti ottaa esiin.. Kyökkipiika-Katilta löytyy tämmöinen kivankuuloinen ohje, jossa ei edes vatkainta tarvitse! Olen kyllä ennenkin tehnyt appekakkua, mutta siinä reseptissä oli kermaviiliä.. ja appemarmeladia antamassa sen appemaun! Se kakku on hyvää myös, mutta se ei oikein säily muodossa kun sitä kypsentää. Eli siis kun sen kumoaa vuoasta, se hiukan 'lässähtää', siksi ajattelin kokeilla nyt tätä..

Ikävää kun sattuu kurkkuun [ei sillä tavalla kuin flunssan kurkkukivussa, vaan eri lailla] ja korvaankin. :( Äh, pakko soittaa sinne arvauskeskukseen heti huomenna!! Aamusta!!

Ei kommentteja: