Vaniljaa

Minä, suklaahirviö, käytän parfyyminäni Body Shopin vaniljaista parfyymiöljyä. Se tuoksuu ihanalta ainakin omasta mielestäni. Äitini viimeksi tuhahti, että lemuan ihan "leipomolta", kun vaniljalta pelkästään haisen. Milloinkohan äitimuori lakkaa kohtelemasta minua kuin olisin 6-vuotias. Hänelle se on joku ylpeyden aihe, että hänen lapset ovat aina lapsia. Siskoni on joskus helisemässä, kun muori neuvoo häntä lastenhoidossa tyyliin "laita lapsille pipot päähän, kun on jo niin kylmät kelit" ja siskon lapset ovat sentään jo kouluikäisiä, toinen yläasteella. Eli on siskolla ollut aikaa harjoitella äitinä olemista ihan riittämiin!

Minun herkuttelutapani ovat aika selvästi peräisin äidiltä. Isä ei makeasta välittänyt. Äidillä oli tapana hemmotella meitä lapsia karkeilla ja nameilla. Yhdessä vaiheessa teini-ikää aloimme kumpikin lihoa ja sitten äiti suuttui siitä raivoisasti ja arvosteli todella inhottavasti ulkonäköämme. Hän ei koskaan huomannut siinä mitään ristiriitaa, että kantoi kotiin sipsiä ja suklaata + tyrkytti niitä ja samaan aikaan odotti meidän olevan superhoikkia.

Muutenkin joskus äitini oli äitinä uskomattoman epäjohdonmukainen, epäoikeudenmukainen. Hän oli aina valtavan ylpeä siitä, ettei meillä kertaakaan lapset saaneet selkään. Ei saatu, ei siis ainakaan millään perinteisellä mattopiiskalla, mutta nipisteltiin kyllä, jos seurassa sanoimme jotain äidin mielestä sopimatonta (ei sen tarvinnut kiroilua olla, riitti että sanoi jotain "tyhmää" muorin mielestä). Lisäksi sellaista aivan uskomatonta henkistä väkivaltaa oli kyllä. Minulla oli teini-iän jälkeen itsetunto ihan maassa ja suuri osa alkuaikuisuutta meni sen paikkailuun. Olen joskus ajatellut, että mieluummin olisin vaikka varttunut kodissa, jossa joskus olisikin koivuvitsa viuhunut tai tullut tukkapöllyä, jos vain ei olisi ollut sitä jatkuvaa arvostelua, haukkumista ja kiukunpurkauksia, joita ei oikein voinut mitenkään ennakoida.

Aikuisena kehitin sitten omat herkuttelutapani. Oivalsin että ihminen pystyy pitämään "ihannepainonsa" (+ - 5 kiloa) sillä, että ahmii harvemmin ja arkielämän elää niukasti ja liikkuu runsaasti. Siksi minäkin mahdun kokoon 36, vaikka teini-iässä joskus käväisin 42-44:ssäkin.

Vaniljan tuoksu ja maku ovat minulle kai siksi niin rakkaita, koska ne ovat lempeitä. Ihan samasta syystä tykkään korvapuusteista ja muustakin kanelisesta, pehmeästä pullasta. Pulla ja kuppi kaakaota on lempeää, pehmeää, lohduttavaa syötävää. Lohturuokaa! Sitä ei oikeastaan voita mikään. Lapsena en koskaan saanut kotona tehtyä pullaa, äiti aina vain osti herkut kaupasta. Kaupan kakut ja leivonnaisethan ovat tavallaan aika esanssisia ja epäaitoja maultaan, tehdasmaisia. Lapsuuden kotipullakokemukset minä sain kaverini kotona. Hänen äitinsä leipoi tuoretta pullaa melkein joka viikko. Oli ihanaa saada sitä, pelkään joskus syöneeni sopimattoman paljonkin sitä kaverin äidin pullaa, kun se vain oli niin uskomattoman hyvää! Anteeksi vain Oili, jos sattuisit tätä lukemaan, taisin verottaa pullavarastoja aika raskaasti?

Äitini ei harrastanut leipomista ja vieläkin suhtautuu jotenkin halveksien ihmisiin, jotka leipovat, myös minuun siis. En käsitä syytä siihen. Esimerkiksi anopistani, joka on oikea mestarileipuri, puhuu äiti aina rumasti tuon harrastuksen vuoksi. Itse aloin leipoa aikuisiässä, koska tajusin kotona leivotun maistuvan niin paljon paremmalta kuin kaupan tuotokset. Oli myös ihanaa saada onnistumisen kokemus: kun seurasi ohjetta, niin sai hyvää... ja sitten myöhemmin ohjetta osasi soveltaa ja muutella. On myös kivaa saada kiitosta leivonnaisista vierailta ja sukulaisilta.

Joskus sitä miettii että olisi parempi olla mies. Miehillä harvemmin on äitisuhteissa mitään ongelmia, vaan äidithän oikein palvoo poikiaan, isistä en sitten tiedä? Tyttöjen osa on paljon vaikeampi. Hoidan äitisuhdettani niin, että soitan hälle kerran viikossa, yleensä aina maanantaisin. Se on minulle velvollisuus. Sisko soittaa joka päivä, mutta minä en jaksaisi sellaista. Siitä tulisi varmasti riita. Yleensä teen niin, että jos muori on huonolla tuulella ja hakee oikein riidanaihetta, niin en lähde siihen mukaan. Yritän ottaa mahdollisimman neutraalisti. Siskoni kyllä joskus riitelee maammon kanssa, mutta minä en sille tielle lähde. En halua pahoittaa hänen mieltä enkä toisaalta omaanikaan. Enkä tahdo semmoisia tuskallisen intiimejä riitely-anteeksipyytely-anteeksisaanti -kohtauksia. Mieluummin vaan juttelen vähän sellaista arkista asiaa [ilmat, harrastukset, maailman tapahtumat, telkkaohjelmat], joista ei oikein pääse riita syntymään.

Ja uppoudun omassa kotona vaniljan tuoksuun ja sytytän kynttilän, koen rauhaa.