Lapsettomuudesta ja uniporsaana olosta

Minulla piti olla yksi harrastus tänään, mutta hölmöyksissäni nukuin pommiin! Herätys oli normaalisti 10:30 ja heräsinkin kellon pärinään. Sitten ajattelin, että laitan silmät vain hetkeksi kiinni, kun ne tuntuivat jotenkin vähän kuivilta. En siis aikonut nukkua, mutta kappas vaan - seuraavan kerran heräsin vähän ennen kello 14 iltapäivällä! Ja ärsytys oli suunnaton tietysti.

Puhumattakaan nyt siitä, että meininki oli käydä Lidlissä tänään ensi viikon MÄSSYtarpeita ostamassa. Nyt sekin jäi, kun en viitsi pelkästään sitä varten lähteä pitkän matkan ajoon romuraudallani. Minä nimittäin asun maaseudulla ja lähin Liideli on 20 kilsan päässä. Mutta tuo nukkuminen! Voi miksi ihminen tarvitsee unta, miksi ihminen nukkuu? Unen keksijä pitäisi hirttää.

Pitäisi käydä edes lähikaupassa, kun talouspaperi [eli talkku meidän kielessä!] on loppu. Tuntuu vain kuin ei huvittaisi, aina paahtaa sitä samaa tietä kauppendaaliin ja ostaa jotain tylsää. Kun voisi edes MÄSSYä varten varustautua, mutta ei tuolla lähikaupassa oikeastaan ole MÄSSYyn sopivia juttuja..

Sen verran muuten voin paljastaa ensi weekendin MÄSSYilystä, että jäätelöpakettia en enää osta. Nyt on nimittäin niin kylmät kelit, että jäätelö ainakin pakettimuodossa saa jäädä. Sitä en sano, ettenkö jätskitikkua imeskelisi jossain mässäyksen vaiheessa. Nyt näihin päiviin asti olen herkutellut Pirkan keksi-kinuskikeikausjädellä, Rainbown Karamellillä ja Ingmanin Creamy-kinuskivohvelijäätelöllä. Mutta ne olivat kesäisiä MÄSSYjä ne, nyt on todellakin talviaika, joten erilaiset vanukkaat korvannevat jädeahminnan. Viimeksi kokemani kova vatsakipu nimittäin saattoi johtua osittain siitä, kun oli tyhjään mahaan lapattu niin paljon kylmää: jäätelöpaketin puolikas ja sitten vielä hyhmäisiä pakastemustikoita + rahkaa..

Miksi pienet jalat eivät tömise kodissamme, miksi tömäjää vain hirviön raskas askel?

Nyt viime postauksissani olen kertonut vähän äidistäni ja suvustani. Olen usein ajatellut, että jos minulla olisi ollut toisenlainen lapsuus, niin ehkä meillä olisi lapsia. Mutta se on ehkä lainausmerkeissä. Me yritimme lasta tuossa muistaakseni vuosina 2000-2002. Sitten menimme tutkimuksiin paikalliseen yliopistolliseen sairaalaan.

Miehellä todettiin siittiöiden äärimmäisen huono laatu: eli liikkuvat huonosti, ja lisäksi miehellä on vain 10% siitä siittiömäärästä, mitä miehillä normaalisti on. Sitten lisäksi minulla todettiin retrokervikaalinen endometrioosi. Se tarkoittaa endometrioosia, jota on siis jossain suolten pinnoilla mutta myös kohdun ulkopinnalla. Minulle tehtiin laparoskopia ja endoa poistettiin. Meille tehtiin kolme ICSI-hedelmöityshoitoa (suoraan sanottuna karmeita olivat, viimeisessä sain hyperstimulaation ja melkein jouduin "osastolle"!), kalliita kuin mitkä. Eikä tärpännyt. Joten.

Jollekin muulle tuo voisi olla melkoisen murskaava kokemus, mutta meillä ainakin mies on ottanut asian hyvin järkevästi. Itse olin tietysti aluksi surullinen, mutta en toisaalta koskaan ole potenut mitään valtavaa vauvakuumetta. Pahinta oli oikeastaan silloin kun KAIKKI, ihan koko maailma, tuntui olevan raskaana, kaverit saivat ensimmäisiään. Eli aika noin viisi vuotta sitten. Nyt olen ajatellut, että melkein parempi on näin. Jos olisin ollut naimisissa jonkun siittiökroisoksen kanssa ja saanut lapsen, niin mikä takaa etten olisi ollut äitinä ihan yhtä karmea kuin oma äitini oli? Minusta ei koskaan voi olla oikein tuottaa kärsimystä, siirtää sitä eteenpäin.

Itse asiassa uskon - tai oikeastaan tiedän, tilastot puhuvat puolestaan - yhä useamman jatkossa valitsevan lapsettomuuden täällä rikkaassa länsimaailmassa. Lapsesta ei enää saa itselleen vanhuudenturvaa, kehvelit voivat muuttaa vaikka jonnekin Australiaan, kuten yksi luokkakaverinikin muuten teki. Järjellä ajatellen lapsista ei siis ole meille aikuisille mitään "hyötyä", niin kuin oli ennen vanhaan. Vanhainkodit ovat täynnä vanhuksia, joita ei vuosikausiin muisteta ja vanhuksella saattaa kuitenkin olla kuusi lasta ja 20 lastenlasta! Silti: ei vierailuja. Perinnönjaosta harva tosin luistaa..