Tällaisia nameja päätyi roskikseen tänään. En ole ylpeä siitä, että viskaan hyvää syötävää pois, mutta jos en viskaisi, niin pian koti olisi täynnä vanhenneita suklaateja ja muita herkkuja! Minulla ei valitettavasti oikein ole sellaisia tuttuja, joille voisin antaa nameja. Siskon lapset syövät paljon karkkia - ja ovat muuten tosi ylipainoisia, ylipainoisempia kuin me koskaan, kova pala isoäidille eli minun äidilleni siis! - mutta heillä on kovin fiini ja kallis maku. Muut tuttavaperheet ovat semmoisia, että niissä lapsille annetaan namia hyvin harkitusti. Koska lihominen nähdään luuseriutena.
Äitini muuten ei ole oppinut mitään siskon ja minun lapsuudesta: hän jankuttaa nyt vuorostaan siskon lasten liikapainosta. Painosti siskoni viemään vanhemman lapsen lääkäriin, että selviäisi miksi on niin lihava. Ei ollut mitään aineenvaihduntasairautta ja äiti väittikin tienneensä sen jo etukäteen. He vain syövät liikaa ja liika rasvaista, liian runsaskalorista. Siskon vanhempi lapsi on oikein koulukiusattukin ollut painon vuoksi. Minä en oikein osaa muuten auttaa kuin sanomalla, että olisi tärkeää osoittaa lapselle hyväksyntää riippumatta vartalon muodosta tai koosta. Ylipaino harvemmin on lapsen oma vika, vanhemmathan ne päättävät mitä kotiin ostetaan ja mitä siellä syödään. Alaikäisellä ei ole omaa rahaa - elleivät vanhemmat anna - joten itse hän ei voi nannaa ostaa.
Siukun nuorempi lapsi (poika) oli normaali, mutta nyt jossain ikävuoden 10-11 välillä lihoi roimasti. Siukuntyttö taas, joka muuten on myös kummityttöni, on aina ollut lihavansorttinen, ihan jo muutaman vuoden iästä alkaen. Mutta minusta siitä ei pitäisi nostaa numeroa, vaan pitäisi korostaa myös sitä, millainen sydän ihmisellä on ja miten hän hoitaa ihmissuhteitaan. Nykyisin kaikki on niin ulkonäkökeskeistä. Jotenkin haluaisin tukea siskoa, mutta olen huono puhumaan näistä asioista, vaivaannun ja koen oloni noloksi.
Mutta takaisin näihin pois heitettyihin nameihin: on siinä alku-karkkeja (sain niitä puolikaspussin äidiltäni ja söin muutaman, mutta en pitänyt niistä kauheasti), sitten on Fazun rusina-pähkinäsuklaata. Se on ihan okei, mutta ei mitään suurta herkkuani. Sitten on muutama neliskanttinen halpiskonvehti. Ostin tuollaisia konvehteja pussin yhdestä myymälästä, siinä oli monenlaista suklaanamia. Muut söin, mutta nuo neliskanttiset ovat pahoja! Hurjan vahva kahvin maku.. ei hyvä! Halpispussi oli saksalaista tekoa, ja osa sen konvehdeista oli todellisia herkkuja. Oli esimerkiksi yksikin valkosuklaalla päällystetty nougatkonvehti.. aah, nam! Harmi, ettei niitä valkoisia ollut kuin pari siinä koko pussissa. Pois heitettävän nampin joukossa on myös Lidlistä muinaisena aikana ostettua marsipaanisuklaata. Se on hyvää, mutta nuo pötköt ovat oikeasti ikivanhoja. Jemmailin niitä kaapissa kun ajattelin marsipaanihimon tulevan. Nyt Liidelissä on jo uutta marsipaanikamaa, joten uskallan luopua näistä vanhoista.
Minun ongelmani on sekin, että saan joskus suklaata lahjaksi esimerkiksi juuri äidiltäni. Hän ei kuitenkaan tunne makuani, olen joskus yrittänyt selittää (Fazerin levyistä keksicrisp ja omar ovat suosikkejani, Maraboulta Daim), mutta ei hän koskaan sitä muista tai välitä. Siksi saan paljon sellaista namia, joka ei minulle maistu. MÄSSYssä idea on syödä vain semmoista, mistä oikeasti pidän.. eli en näe mitään syytä alkaa vetää jotain sellaista, joka on vähän kuin näkkileipää söisi. Toinen ärsyttävä lahjamuoto ovat nämä joka ainoaan joulunaikaan tulevat Pandan Juhlapöydän rasiat! Vaikka kuinka ihmisille sanoisi kauniisti, että ei ihan oikeasti tarvitse, niin silti niitä tulee vähintään 1-2 joka joulu.
Huvittavaa muuten tuo Pandaralli, jota kodeissa harrastetaan hiukan ennen ja jälkeen joulun, joskus pääsiäisellekin asti. Kun jokainen yrittää kierrättää tuliaisina saamiaan Pandoja ja kyläpaikan isäntäväki hymyilee teennäisesti ja kiittelee. Seuraavana viikonloppuna he vievät sitten Panda-rasiaa kainalossaan kohti jotain omaa kyläilykohdettaan. Panda-rasia on kuin korttipelin musta pekka: se pitää pelata pois käsistä mahdollisimman pian! Viimeistään kevätsiivouksessa sitten kaikki kaapeissa kiertelevät Pandat löytävät omaan, oikeaan ja arvoiseensa kotiin - ROSKIKSEEN nimittäin!
Olisi hauska tietää kuinka moni oikeasti syö saamansa Pandat. Voisi tulla vähän yllättävää tilastoa, vaikka toki makuasiat ovat makuasioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti