perjantai 10. lokakuuta 2008

Hulluus kuvina




Minä olen ilman töitä, joten kaiken järjen mukaan pitäisi elää säästäväisesti. Mitä vielä! Eilisen Milkahulluuden (ohessa kuva todisteena siitä) lisäksi piti vielä hassata lisää rahoja vatsan täyttämiseksi. Tänään nimittäin ajaa huristelin virolaisia herkkuja myyvään kauppaan ja ostin.. tällä kertaa sellaisia maitorahkapatukoita, kohuke-nimellä ne tunnetaan. Yllä kuva!

Sitten menin Lidliin. On muuten liideli siirtynyt jo jouluaikaan - paljon oli tarjolla kaikkia jouluisia suklaatiherkkuja! Tein mokan ja ostin sellaisia täytteisiä maitosuklaapalleroita, esiintyvät tuossa ylemmässä kuvassa Milka-levyjen vieressä. Ihan hyviähän ne, mutta ei niin hyviä, että olisi kannattanut ostaa pussillinen. Ärsyttää. Lidlissä oli kyllä kaikkia ihania konvehtirasioita...

Osa ostoksista on ihan pakko salata mieheltä. Vaikka nykyisin olenkin enimmäkseen rehellinen. Silti hiukan on pakko salata, ei rahan vuoksi (ostin omilla rahoilla), vaan periaatteen. En kestäisi sitä, jos mies vaikka nyt vain hymyilisi hiukan. Haava on liian kipeä!

Ei kommentteja: