Pyjamapäivä

Heräsin kun ovikello soi iltapäivällä. Ovella postinkantaja paketin kanssa. Mies oli tilannut tietokonejuttuja ja jättipaketti tuotiin ovelle. Mua harmitti, kun olin pyjamassa ja ihan suoraan sängystä noussut! Harmaa pyjama päällä ja pyjamassa vielä lehmänkuvia. Silmät sikkarassa, tukka pörrössä. Bravo, hyvä minä. Kohta varmaan alkaa kylällä juttu kiertää, että minä se vaan makaan kaikki päivät.. Yritin esittää ovelasti FLUNSSAISTA sille postimiehelle! En sanonut mitään, mutta olin niistävinäni ja hytiseväni siinä ovella, ihan kuin siis olisi kuume ja yleisflunssa päällä! Eikös vaan Suklis olekin viekas? ;)

Oli se silti noloa. Mutta toisaalta voisinhan olla vaikka vuorotyötä tekevä! Semmoiset usein nukkuvat päivän, jos ovat öisin työssä.

Suklis rohkaistuu puhelimeen!

Soitin tänään puhelimella! Eikös vaan ole ihme. Vaikeaa se silti oli. Toisaalta kun nyt olen tehnyt ja puhunut 'vieraan' kanssa puhelimessa, niin on hyvä olo - pystyin, uskalsin! Mulle sekin on voitto. Kun yleensä välttelen viimeiseen asti kaikkea tällaista.

Huomenna pitää soittaa Äetmuorille. Lasken, että enää 4 kertaa [soitan siis hälle kerran viikossa] sellaista, kun pitää teeskennellä, että töissähän tässä käydään.. Kun se t-elämävalmennukseni olisi päättynyt siis 30.4., jos en olisi sitä lopettanut itse aikaisemmin.

Joskus mietin millä oikeudella Äetmuori oikeastaan katsoo asiakseen suuttua mun tekemisistä, haukkua ja arvostella. Hän näkee mua muutaman kerran vuodessa touko-syyskuun välisenä aikana. Mä en kerjää HÄNELTÄ rahaa elämiseeni, eli mitään syytä sille raivoamiselle esim. tästä työn jättämisestä ei olisi. Mutta tiedän että hän sen silti tekisi. Hän reagoi melkein kaikkeen suuttumalla. Ihan kuin hänellä ei olisi muuta tunnetta kuin sellainen tolkuton vihastuminen.

Mietin miksi oikeastaan hän ei halua suoda mulle onnea? Siis sitä että oikeastaan olen ihan onnellinen näinkin, vaikka olen työtön lortti ja siinä mielessä hyödytön. Mutta mulla on hyvä parisuhde ja pari oikein hyvää ystävää. Miksi ei saisi olla tyytyväinen siihen miten asiat ovat? Onko se häneltä jotain katkeruutta - koska hän ei ole onnellinen, niin ei muutkaan saa olla?

Sekin vaivaa, etten voi koskaan sanoa hänelle että kärsin siitä kun hän raivoaa elämäni ratkaisuista, kärsin siitä että hän saarnaa ja jäkättää asioista kymmeneen ja sataan kertaan aina samoista. Hänestä hänellä pitää olla OIKEUS sanoa, koska hän on "Äiti" ja "sitä äidit tekevät". Mutta on ahdistavaa tulla kohdelluksi kuin 4-vuotias. Se jähmettää koko suhteen jotenkin vääristyneeksi, se ei pääse kehittymään. Mietin voisiko se Muorin kohdalla olla sitäkin, että jos hän oikeasti vaivautuisi sisäistämään Siukun ja mun iät [ettemme siis ole 4-vuotiaita] niin se pakottaisi myös HÄNET sisäistämään oman ikänsä?

Muori on ulkonäkönsä suhteen todella välinpitämätön nykyisin, mutta yhdestä asiasta hän ei jousta: hän värjää tukkansa aina. Luonnostaan se olisi nyt harmaa. Mutta Muori värjää sen kotona ja kaikista väreistä karmeimmalla: pikimustalla. :( Kirsti Paakkas-mustalla! Sellaisella, joka sopii huonosti jopa kaikkein raikasihoisimmalle vanhalle naiselle, puhumattakaan olutta ja tupakkia käyttävästä Muorista, jonka iho ei ole heleimpiä. :( 5-kymppisenä Muori sanoi lopettavansa tukan värjäämisen siihen, kun täyttää 60. 60-vuotiaana hän sanoi, että homma loppuu 65-vuotiaana. Nyt hän on 65, mutta hiusten värjäämisen lopettamisesta ei ole puhettakaan. Huvittavaa on että Muorin veljen vaimo sanoi muuten Siukulle ja mulle, että pistäkääs korvan taakse mitä äitinne sanoo, ei hän kuitenkaan lopeta. ;) Silloin ajattelin, että ohhoh, mutta oikeassapa oli tätini.

Se Muorin suosima musta oli hyvän näköinen hänellä kun hän oli kaksikymppinen [Muori on niitä naisia, jotka valitsevat tietyn tyylin 2-kymppisinä ja pysyvät sille uskollisina vielä 6-kymppisinä]. Silloin hänen tupakanpolttonsa ei näkynyt ihossa, nuoren ihmisen rypyttömässä ihossa. Mutta kaikki kauneusoppaat kehottavat kypsempiä naisia välttämään jyrkkiä epäaitoja värejä hiuksissa ja meikissä. Ne eivät ainakaan nuorenna! Mä en tajua naisia, jotka eivät koskaan katso peiliin ja myönnä, että 50-vuotias ei ole sama kuin 20-vuotias. Sellaiset naiset muuttuvat monesti oman nuoruudenkuvansa karikatyyreiksi. Näin kävi Muorille.

Säälistä

Oikeastaan silloin tunnen tuskastumisen sijasta sääliä, kun ajattelen Äetmuoria nuorena tyttönä ja lapsena. Se hänen kotinsa ei ollut mikään maailman ihanteellisin kasvuympäristö. Muori jumaloi isäänsä yhä, mutta tietyistä kertomuksista olen päätellyt Vaarin olleen isänä epäoikeudenmukainen ja kaikkea muuta kuin tasapuolinen. Äetmuori sai painua kesätöihin ja ostaa itselleen omilla rahoilla polkupyörän, kun taas Äetmuorin veljelle ostettiin Vaarin rahoilla UPOUUSI auto. Siis suoraan kaupasta! Äetmuorin menemisiä myös rajoitettiin ja veli sai mennä ja tulla mielensä mukaan. Muori on kertonut kysyneensä vanhemmiltaan miksi, ollensa surullinen ja vihainen, mutta kuulemma Vaari ja K-mummi olivat vain nauraneet hänen tunnettaan keittiön pöydän ääressä. Kun ajattelen sitä, niin haluaisin puolustaa Muoria, sitä nuorta tyttöä joka hän oli. Ja tekisi mieli ladata päin naamaa muutama totuus Vaarille ja K-mummille!

Suklis Puhelinhäirikkö

CSI oli tänään aika mielenkiintoinen. Mac Taylor sai niitä häiriösoittoja taas! Tasan kello 3:33 [hehe olipas tarkka psykopaatti-ahdistelija!] aina tulee soitto. Aiemmin soittaja ei sanonut mitään, mutta tässä jaksossa se piruili jotain tyyliin "onkos rankka päivä", kun kaikki oli mennyt vähän poskelleen labrassa! Mac Taylor-parka!

No kumminkin! Tuo jakso toi mieleeni ajan joskus 10 vuotta sitten kun .. no, MULLAKIN oli tapana soitella. :( Ihmisille siis. Saatoin ottaa puhelinluettelon ja soittaa jollekin ihan sillä lailla satunnaisesti. Valita vaikka nimen Mäkinen sieltä luettelosta ja soittaa ekalle Mäkiselle. Tai sitten vaan pistin sormen johonkin luettelon kohtaan ja soitin sinne! Olin silloin vähän "hullu". Enää en ole tehnyt sitä siis todella pitkään aikaan.

Joskus tein niin yöllä ja tunnen siitä yhä syyllisyyttä, että herätin ihmiset. En sanonut heille mitään, halusin vain kuulla ihmisen ÄÄNEN puhelimessa ja sitten suljin! Ei se ollut pahantahtoista. Oli vain sellainen olo, että on kuultava ääni siellä toisessa päässä.

No en minä kuitenkaan ole se tyyppi, joka on soitellut Mac Taylorille. ;)

Pakko ajaa kauppaan?

Pian on pakko tehdä kauppareissu! Sipulia ei ole ja sitä tarvitaan mun huomiseen ruokaan. On se vaan kumma, kun en enää halua kauppaan mennä. Lääke on vienyt ilon kauppareissuista. Kuitenkin pitäisi mennä, koska jotenkin epäilen ettei pääsiäisMÄSSY tule sujumaan hyvin vain kahden Maraboun kreemipääsiäismunan voimin. Niitä nimittäin jäi vain kaksi edellisestä herkkuilusta ja mä olen aika ahnas niille! :( Joten K-kaupassa pitäisi käydä hakemassa niitä, en ole niitä S-marketissa täällä nähnytkään. Mignoneitakin on enää vain kaksi.