Humalaisten pelko

Olen tiukkapipo: suhtaudun epäillen pienten lasten vanhempien juomiseen. Jotenkin on helppo ymmärtää sitä tutkimuksissa ja kyselyissä ilmennyttä lasten kantaa, että jopa aikuisten mielestä kohtuullinen alkoholinkäyttö on lapsesta liikaa! Aikuinen ei ehkä ala käyttäytyä uhkaavasti, ei sammu tai oksenna, mutta se käytös kuitenkin poikkeaa normaalista ja sellainen yllättävä muutos voi olla lapselle pelottavakin kokemus!

Nyt moni varmaan hymähtää että joo joo, höpö höpö. Mutta voin ihan oikeasti sanoa että juuri näin lapset ajattelevat. Tiedän sen, koska itsekin ajattelin niin lapsena. En muista ihan tarkalleen ensimmäistä muistikuvaani Isukista kovassa humalassa. Kuinka vanha olinkaan - 3 tai 4 kai, siinä iässä kun mielikuvitus ja todellisuus sekoittuu. Muistan sen, että Isukki oli auton takapenkillä ja Äetmuori ajoi. Se jo meillä oli melkoinen kriisitilanne, kun Muori ei koskaan ajanut, vaikka hänellä oli kortti! Niin muistan sen, Isukin ihan seilissä pitkällään takapenkillä. Hän oli niin humalassa, ettei edes pystynyt puhumaan. Muistan että ajoimme kesämöksälle ja Isukki nukkui sitten päänsä selväksi.

Mutta se tilanne oli PELOTTAVA! Oikeasti! Kuvitelkaa lapsen hätää kun näkee, ettei isä pysty puhumaan, isä on jotenkin ihan oudosti "kipeä" ja makaa vaan ja örisee. Ja äiti on hätääntynyt ja huolissaan. Jos kertoisin tästä lapsuudenmuistoni kamaluudesta Äetmuorille, niin hän vain löisi pöytään kertomuksia ihmisistä, jotka ovat 'oikeasti' joutuneet elämään kamalissa oloissa, alkoholistien lapsina jne. Mun pelolla, mun kokemuksella, ei ole arvoa. Se on väärää kokemusta.

Sitten seuraavan kerran muistan Isukin kovassa humalassa joskus myöhemmin, kun olin jo koulussa. Muistan että itkin, meillä oli ollut vieraita ja ne lähtivät ja Isukki oli humalassa ja selitti vain jotain tyhmää, eikä yhtään ollut sellainen kuin normaalisti. Siksi itkin ja Isukki yritti lohduttaa, mutta tyhmällä tavalla, taas sanomalla asioita joita ei olisi selvänä puhunut. Vaistosin sen eron selvästi ja siksi olin surullinen ja vihainen myös. Mutta en näyttänyt sitä vihaa. Suru oli päälimmäinen mielessä.

Mitä vanhemmaksi tulin, niin sen avoimemmin Isukki saattoi olla humalassa. Joskus kun he Äetmuorin kanssa olivat jo erikseen asumassa niin Isukki saattoi soittaa humalassa meille kotiin ja jouduin hänen kanssaan puhumaan, vaikka se nolotti ja inhotti, suututti ja suretti. Joskus yli 10-vuotiaana mun katsottiin olevan jo niin "iso" että Isukki sai musta kännipuheluseuraa ja sitä ei enää salailtu, jos hän siis oli lärvät.

Johtuuko sitten lapsuudesta vai mistä, mutta joskus tunnen oloni tosi turvattomaksi humalaisten seurassa. Minusta he ovat arvaamattomia, pelottavia. Ne rajut tunnetilojen muutokset ja yleensäkin se ylenpalttinen tunneshow. En tiedä miksi vielä aikuisena kaksikymppisenäkin PELKÄSIN joskus jos Isukki oli humalassa.. En tajua sitä, koska hän ei koskaan ollut väkivaltainen. Jotenkin vaan humalaisessa ihmisessä on sellainen vieraus.. sitä kai pelkään.

MÄSSYhankintoja

Tuli kauppassa oltua, ostin jacky kaakaovanukasta ja monenlaisia jogurtteja MÄSSYä varten! Ja kolme geisha suklaanappirullaa! Niitä mulla nimittäin kuluu! Ostin sitten vielä semmoisen tiramisu-jälkiruoan.. Pikkuruisen törkeän kalliin pikarin. :( Mutta on se vaan niin hyvää myös.