Telkkari

Huomasin etten enää jaksakaan katsoa Gossip girliä! :( Voi surkeus! Jotenkin vaan se edellinen jakso - jonka siis katsoin, se eka toisen tuotantokauden jakseli - tuntuikin ihan lässähtäneeltä. En jaksa eläytyä enää niihin kuvioihin. GG:n eka kausi oli sellainen, että se veti Zuk-Zuk-Zukliksen töllöttimen ääreen joka kerta.. mutta nyt en enää aio sitä katsoa. Minusta vaan se on väljähtänyt. Se Naten suhde vanhemman naisen kanssa on ihan yksinkertaisesti pöllö juttu. Voin tajuta, että kolmi-nelikymppinen nainen alkaa leikkiä seksileikkejä 20-25-vuotiaan kanssa, mutta 17-18 v POJALLA ei niissä hommissa tee oikeastaan mitään. Kaikki tietävät sen.

Voi se tietty olla että tämä johtuu siitä tauostakin, kun GG on siis ollut tauolla aika pitkään. Joskus niin käy, että ihan OK-sarja menettää vaan kiinnostavuutensa, kun se on ollut tauolla. Minusta tuntuu että Lostin kanssa mulle kävi niin. En jaksanut sitä toista kautta enää katsellakaan. Tellusta tulee niin paljon kaikkea ja aina uutta, siinä on sarjojen oikeastaan pysyttävä katsojan ulottuvilla "kilpailemassa" suosiosta, tai muuten voi kiinnostus lopahtaa. Nyt sitten GG:n kanssa on kai käynyt niin, vaikka oikeasti on sanottava että ei nuo uudet juonikuviot jaksa vakuuttaa. GG siis on sitten pois mun katselulistalta, bye bye.

Mutta sitten olen huomannut yhden oudon uuden telkkumieltymyksen! Nyt olen ruokaa laittaessani katsellut hihityttävän hölmöä Nelosen Unelmien poikamiestä. :) Eli siis kai n. 25 naista kisaa saadakseen jallitetuksi itselleen Andyn, joka on laivaston lääkäri-upseeri ja thriatlonisti ja tietty valokuvamallimaisen komea. :) Se on tosi hassu sarja! Ne naiset ovat oikein korostetun narttumaisia ja tekevät mitä vaan tehdäkseen vaikutuksen siihen puunukke-Andyyn. No joka tapauksessa olen katsellut sitä.. ja jäänyt koukkuun! Mies oli tänään vähän äimänkäkenä kun tuli töistä vähän aiemmin kotiin ja näki mut telkkun ääressä nauramassa sitä Unelmien poikamiestä. Mies sanoi muuten ettei hän voisi kestää olla tuommoisena unelmien poikamiehenä. Ne naiset oli jotenkin.. no, ROISEJA.. kiljuvat kauheasti (it's the American way) ja sitten isoon ääneen ihasteli sen Andyn kroppaa, lihaksia, vaativat paitaa pois päältä jne. Eli ei kovin leidimäistä siis. Mies sanoi että hän olisi vaivaantunut, hän on liian introvertti. No minä kyllä sanoin etten osaa kuvitella itseäni semmoisena naisena tuossa kisassa. Luultavasti vaan häpeäisin kauheasti, enkä osaa lykätä itseäni 'esille', niin kuin siinä pitäisi.

Tuo sarja tulee kello 17, eli tietty se on juuri sitä mun ruoanlaittoprimetimea. Ruokaa laittaessa katson aika usein telkkuria. Tietty joskus kuuntelen myös musiikkia. Enya on hyvää musiikkia, sellaista rentouttavaa. Mies ei kyllä kauheasti siitä pidä. Mulla on Enyaa oikein monta CD:tä. ;) Joskus automatkoilla olen sitä kuunnellut ja mies on ihan helisemässä. :)

Noista ison ikäeron suhteista. Mä tosiaan voin ymmärtää sen, että ikäeroa on. Meillä on tuttavapiirissä pari, jossa mies on 7 vuotta naista nuorempi ja siskoni taas on omaa miestään 8 vuotta nuorempi. Itsekin olen sekoillut ison ikäeron kanssa, tosin mulla on ollut aina niin päin, että mies on ollut paljon vanhempi. Saattanut olla jopa yli 30 vuotta mua vanhempi. Kai se on ollut jotain isänkaipuuta, kun kuitenkin Isukki oli tosi vähän läsnä lapsuudessani, kuten olen kertonutkin. Ei ne tuollaiset valtavan ison ikäeron suhteet oikeastaan toimi. Itse sitä on vaan joku POKAALI sille miehelle ja muutenkin on maailmojen ero ihmisten välillä. Kyllä mä melkein sanoisin, että +-10 vuotta on hyvä ikäeron nyrkkisääntö. Puolin ja toisin. Silloin voi toimia. Tietty poikkeuksia on, mutta ne onkin poikkeuksia, ei sääntöjä.

Herkkukytkin yhä OFF-asennossa

Mulla on päässä sellainen herkkukytkin, joka oli aikaisemmin [ennen Citalopram-lääkettä] ON-asennossa aina. Nyt se on OFF. Mutta silti, yritän lietsoa jotain ajatuksia. Se on huippuhullua, etten enää notku kaupoissa karkkihyllyjä katsomassa! En olisi IKINÄ voinut uskoa tällaista muutosta.

Mutta yksi negatiivinen puoli on lääkkeissä. Nimittäin tekee koko ajan mieli ostaa viiniä. Ilman lääkitystä tällaista outoa halua ei ollut. Nyt on. Mikähän siinä on. Olen huomannut saman ennenkin SSRI-lääkityksellä. Uskon sen oikeasti johtuvan jotenkin lääkityksestä, koska ilman sitä ei tällaista tarvetta ole.

Sitten toinen kielteinen juttu. En usko lääkkeen auttaneen mun ihmisarkuuteen ollenkaan. Miehen työkaveri tuli sunnuntaina ihan lyhyesti käymään ja menin makuuhuoneeseen, enkä tahtonut tulla tervehtimään. :( Se ei sinänsä ole mikään katastrofi, koska hän ei tiennyt mun olevan kotona.. mutta jotenkin silti itsestä tuntuu pahalta, etten voi edes kivaa kilttiä ihmistä tavata. :( Voi p-ka, en muuta sano. Enkä muuten ole yhtään muuttunut siinäkään, että yhä arkailen soittaa puhelimella paikkoihin tai ihmisille, se on mielettömän vaikeaa. :( Se lekuri sanoi että tämän ihmisarkuuden ja sosiaalisen pelon pitäisi vähentyä! Mutta ei se ole..

Ja kolmas kielteinen juttu on väsymyksen tunne, joka on oikeasti ihan MAHDOTON. On se jotenkin ikävää, kun sängyssä tulee oltua koko päivä melkein. Odotan, että se menisi ohi, mutta vähän toivottomalta tuntuu.

Rahkafani

Olen rahkafani! MÄSSYissä teen usein mustikkarahkaa, siihen tulee vaan mustikoita [pakastimesta], rahkaa ja makeutusjauhetta + lusikallinen vaniljasokrua. Pidän myös kaikista juustokakuista - sen kaikki varmaan jo tietävätkin ;) - ja muutenkin kaikista rahkapiiraista. Harmittaa melkein, kun luin UllanUnelman blogista ihanien pääsiäis-rahkaleivosten ohjeen, mutta en varmaan viitsi niitä nyt tehdä, kun seuraavassa herkuttelussa on kuitenkin rahkapitoisia herkkuja jo luvassa [mustikkarahkaa, pashaa]. Mies ei ole ihan sellainen rahkafani kuin minä, mutta mun tekemästä pashasta hän pitää paljon.

Haaveilen siis rahkasta yli kaiken! :)