sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Oksensin

Heitin sitten yrjöt, tai laatat, tai tuli oksu. Valitkoon kukin sopivan sanan. Eräs virstanpylväs on siis saavutettu. :( Syy: ahmin liikaa. Jaksoin kaikki prinsessakakut, mokkapalat, suklaat, korvapuustit. Sitten kello 18 oli ruokaa, mies laittoi lasagnea. Se on minun herkku, mutta nyt oli maha liian täynnä. Söin ihan pikkupikkuruisen palasen. Sitten masu tuntui niin täydeltä, kuin KIVELTÄ.. sanoin, että menen pitkälleen sänkyyn. Meninkin.

Makailin siellä hetken, sitten tuli jano. Menin keittiöön ja näin sen lopun lasagnen siinä vuoassa jäähtymässä. Se oli liikaa. Menin vessaan, otin WC-raikastimen pois ja LAATTASIN. Sieltä tuli melkein sulamatonta lasagnea. Muuta ei.. Ääni oli melkoista kurlutusta ja karjumista ja rykimistä. :( Ei kovin naisellista. ;(

No se loppui sitten siihen. Purin purkkaa, harjasin hampit ja takaisin sänkyyn potemaan pahaa oloa. Heikotti, jäsenet tärisi, oli kylmä. Mies toi kiltisti mulle vesilasin ja laittoi sen yöpöydälle Ilona-lehden päälle [ettei puiseen yöpöytään tulisi lasinrengasjälkeä]. Nukuin, lueskelin kirjaa, mietiskelin kaikkea.

En halua elää näin. Oksentaminen noin täydellä masulla voi olla vaarallistakin. Yksi bulimikko kuoli siihen. Kuoli pytylle. Taisi olla sydän, joka petti. En muista repesikö mahalaukku. Ruumiinavauksessa kuitenkin mahassa oli ällistyttävän suuri määrä kaikkea, sitä ei melkein uskottu fyysisesti mahdolliseksi. 19-vuotias hento vaalea tyttö. Näin kuvia netissä, vaikkei sellaisia fotoja mielellään katsele. Taisi olla amerikkalainen.

En halua elää näin, miksi siis elän näin. Miksi satutan itseäni syömisillä? Miksi MÄSSYkään ei ole minulle ilo vaan siihen liittyy aina se pelon tunne. Että meneekö överiksi vai ei. Ja nyt meni. EN siis oksentanut mielihalusta, EN työntänyt sormia kurkkuun, vaan se vain TULI, sitä ei voinut estää. Kauhea olo.

Mies sanoi että on huolissaan minusta, terveydentilastani siis. Mua masentaa itsenäisyyspäivän viettäminen tuolla lailla. Kun olisi voitu katsoa yhdessä vaikka Linnan juhlaa.. ja sitten minä teen noin.. Yrjöän ja sitten makaan makkarissa yksikseni. Ja kun miesparka vielä hyvää ruokaa teki.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä. Syödä vähemmän..? ;)

5 kommenttia:

lilja sofia kirjoitti...

oppia että herkutella voi joka päivä. ei tarvitse kituuttaa itseään ja sitten mättää kaikkea mahaan päivässä tai kahdessa. ei keho kestä sellaista. se ylikuormittuu. ei ihme että oksentelit.

sinun pitäisi oikeasti varmaan varata lääkärille aika ja puhua. hankkia ravitsemusterapeutille aika?

pystyisitkö siihen? ihan itsesi ja miehesi takia.

tsemppiä.

suklaahirviö kirjoitti...

Kiitos sinulle kiltistä kommentista. Olen oikeasti nyt OKSUN jälkeen miettinyt sitä lääkärille menoa. Minua suututti se, kun sain sen syömishäiriödiagnoosin, mutta voihan se tietysti olla, että siinä ON jotain perää. Kun vain jaksaisi sinne mennä ja kestää sen HÄPEÄN, kun pitäisi tunnustaa kaikki MÄSSYT yms. Ne kuulostavat niin TYH-MIL-TÄ!!!!! :(

Ehkä tuo oksennus oli sellainen piste, josta asiat lähtevät liikkeelle. Nimittäin oikeasti inhoan oksentamista yli kaiken. Enkä tahdo sitä jatkossa enää joutua kokemaan.

Lumi kirjoitti...

Voi sua :<
Samaa sanoisin kuin lilja sofia, ravitsemusterapeutista voisi olla apua jos yrittäisit järkätä vaikkapa pienempiä herkkupäiviä kerran viikossa tai vastaavaa? Juhlan tuntua neljästi kuukaudessa? :) Niin ei ehkä tulisi sitä pakottavaa tarvetta syödä itseään ihan ähkyyn, kun tietää ettei seuraavaan herkkuhetkeen ole niin hirvittävän kauan aikaa.. En tiiä, oon kyllä tosi huono antamaan mitään neuvoja näin toisena syömisongelmaisena :(
Toivoo: Suomi24:n reg1na

lilja sofia kirjoitti...

hei, ei siinä ole mitään hävettävää kertoa tuollaisia. ne lääkärit kuulee kuitenkin yhtä ja toista <;

noin mitä olen seuraillut takavasemmalta blogiasi, voisin sanoa samaa, kyllä sinä sairastat syömishäiriötä. en tiedä mitä, mutta ei ruokakäyttäytymisesi ole normaalia. eikä ole normaalia syyä niin ettei maha kestä ja oksentaa >:

rohkaisuhali, kyllä sinussa on naista tekemään asialle jotain. ihan varmasti on <: turhat häpeät nurkkaan, ei ole mitään mitä hävetä.

suklaahirviö kirjoitti...

Kiitos teille molemmille, Lumille ja Lilja Sofialle! Tärkeää on sekin, että tietää muillakin olevan ongelmia. Siis jos nyt ei aivan tällaisia, niin kumminkin saman TYYPPISIÄ.. Joskus tuntuu vain niin "turhalta" esim. mennä "vaivaamaan" terv. keskuksen väkeä tällaisella asialla, kun aina sanotaan niissä olevan nykyisin niin kiire jne. jne. Ehkä pitäis soittaa mielenterveystoimistoon. Kun tuo juttu on kuitenkin päänsisäinen.

Minulla on "bulimikon paperit", olin sellainen nuorempana. Sitten kehitin tämän Systeemini, eli siis tämän MÄSSY-askeesi -vaihtelun. Minusta se oli neronleimaus, koska se auttoi pitämään painon samassa, mutta ilman ällöttäviä oksenteluja/laksatiiveja yms.

Yhdessä vaiheessa harrastin sellaista "kerran viikossa-MINIMÄSSYÄ", mutta siitä ei vain tullut samanlaista hullua tyydytystä kuin massiiviMÄSSYSTÄ. Mutta nyt alkaa tuntua että joku sellainenkin olisi parempi kuin tämä, että o k s e n n e t a a n juhlapäivänä.