Herrasväen hulluus

Minä en ole pelkästään suklaahirviö, ettäs sen tiedätte. On pari muutakin juttua, jotka saavat minut hirviöimään. Yksi sellainen on herrasväen pikkuleivät! Ihanimpia ne ovat anopin leipomina, hän on oikea herrasväenleipämestari! Jos anopin leivonnaisia ei saa, niin sitten Laitilan tai Auran pikkuleivän h-väenleivät ovat parhaita.

Oikeastaan aika kumma että olen monta ohjetta nähnyt herrasväenleivistä. Joihinkin niistä tulee munaa, joihinkin ei. Olen joskus miettinyt että leipoisin niitä itse, aina on jäänyt vain. Talonpojanleipiä teen itse, mutta ne ovatkin helppoja - ei tarvitse kaulia taikinaa. Ja se muna siinä herrasväenleipätaikinassa mietityttää. Olen kuullut että muna tekee niistä kovia. Ja että ilman tulisi pehmeämpiä. Laitilan jutuissa ei mainita munaa valmistusaineissa. Ja ne ovat sellaisia mukavan pehmoisia. Auralla samoin - pehmeää sen olla pitää.

Pidän ihan hulluna noista pikkuleivistä, mutta jo valmistusohjeita katsoessa tajuaa ettei niitä kannattaisi oikein syödä. Melkein pelkkää rasvaa ja sokeria. Tuossa linkissä oli muuten ainakin taas munaton herrasväen leipien ohje. Yhdessä ohjeessa joka mulla on, niin taikinaan tulee pelkkä munan keltuainen.

Himot vähenevät..

Nyt on taas sellainen aika, että edellisestä.. riemun hetkestä, ahminnasta, on sen verran aikaa että intohimo herkutella alkaa laantua. Alkaa sopeutua siihen, että ei voi. Ihan hyvä juttu. Mun varsinkin pitäisi malttaa olla lietsomatta sitä himoa. Joskus se himo siitä kasvaa kun menee syömättömänä kauppaan ja näkee kaikki jouluisat herkut siellä.

Oikeastaan nyt on sujunut joulun odotus ihan hyvin. On ollut melkein joka illalle sellaista puuhastelua joko joulukortin tai lahjan parissa. Se vie ajatukset muualle, ei mieti niin paljon sitä ahmintaa.

Nykylasten nysväjoulu

Kyllä siitä oli miehen kanssa puhetta eilen, että tavallaan säälimme nykyajan lapsia, joilla on kaikkea niin kauhean paljon. Kun miettii niiden viikkorahoja: CD:n tai DVD:n voi ostaa ihan milloin vain. Miltä silloin tuntuu saada joululahjaksi CD tai DVD? Ei miltään! Näin niitä joulun massiivisia odotuksia juuri luodaan. Jos olisi arkielämä vaatimattomampaa, niin jouluksikin riittäisivät yksinkertaisemmat ja halvemmat lahjat. Ei olisi vanhemmilla tuskaa, että milläs nyt maksetaan tammikuun luottokorttilaskut ja muut vipit. On se sama juttu myös ruoan kanssa. Kun arkisin jo on ihan mielettömät menyyt ja herkut, niin miltä joulu siinä enää tuntuu? Kansaneläkkeellä kitkuttava mummiparka laittaa jonkun suklaalevyn lapselle, jonka arkipäivään kuuluvat hienoimmat belgialaiset konvehdit.. luulettekos että se lapsi sitä levyä arvostaa?

Sekin on surku, ettei monissa kodeissa edes jouluna tule RAUHAA taloon. Kilkatus, kännykät, pleikkarit, tietsikat, telkkarit - kaikki jatkaa sitä huutoa mitä normaalistikin arkisin on. Ei puhettakaan siitä että soisi joku kaunis, rauhallinen jouluisa musiikki ja ihmiset olisivat rauhallisesti vaikka kirjaa lukien tai Afrikan tähteä pelaten. Ei! Kun se sähköinen meno ja meteli pitää vaan jatkua.. Minusta vähän tuntuu että joulu tulee kyllä ja jouluna kulutetaan, mutta JUHLA siitä on kaukana. Juhlastahan on vedettävissä sellainen adjektiivi kuin juhlava. Kannattaa miettiä sitäkin, mitä on juhlava. Kyllä minusta juhlavuuteen kuuluu myös semmoinen tietty vakavuuskin, arvokkuus, se että joutuu vähän itseään hillitsemään.. Kuunnelkaas vaikka joulurauhan julistus, mitä siinä sanotaan!

Aina sanotaan että joulu on lasten juhla, mutta pitää kai lastenkin juhlan olla aikuisten ohjauksessa ja aikuiset kuitenkin päättävät niistä elementeistä, joista se lasten juhla koostuu tai ei koostu. Ei meidän pidä kaikessa seurata lasten oikkuja ja tahtoa, koska eivät he aina itse tiedä omaa parastansa.