Kiitos kavereideni vanhemmille, kiitos koululle!

Soitin taas Äetmuorille sen viikottaisen velvollisuussoiton! Kai se on liian vähän, Äetmuori aina muistaa mainita kuinka Siukku soittaa joka päivä, mutta Siukku soittaakin työpuhelimesta, eli ei joudu itse laskua maksamaan ja muutenkin Siukun taloudessa on kaksi ansiotyössä olevaa. Minulla ei ole varaa kauheasti olla puhelimessa, koska pyrin säästämään suunnilleen siinä missä voin.

No joka tapauksessa, siinä soitellessa taas tuli mieleen kuinka paljosta saan olla kiitollinen kavereideni vanhemmille ja suomalaiselle koululaitokselle. Miettikääs te jotka koulua haukutte, että monelle lapselle kouluruokailu on muuten AINOA kerta päivässä, kun lapsi saa lämmintä ruokaa, salaatin ja leivän! Kodeissa yleensä vielä minun nuoruudessa laitettiin ruokaa, mutta meillä oltiin vähän "edistyksellisiä" tässä suhteessa, eli Äetmuori ei kokannut. Ruokaa edusti Saarioisten pitsa. Kuvitelkaas millaista olisi ollut elämä, jos ei olisi ollut edes sitä kouluruokaa.

Ja toinen juttu tosiaan nuo kavereideni perheet. Meillä oli tapana yhdessä vaiheessa erään Helin kanssa viettää viikonloppuja joskus niin, että hän oli meillä ja sitten minä olin heillä. Hänelle vierailut meille olivat melkoista eksotiikkaa ja vähän kuin lomahetkiä, kun sai niin paljon kaikkea roskaruokaa kuin vaan jaksoi vetää. Minulle vierailut Helin luo olivat aivan ihania, koska siellä koko perhe söi yhdessä ja ruoka oli kotiruokaa. Ja kerran viikossa leivottiin pikkupullia! Minä en saanut mitään tällaista kotonani koskaan.

Jossain tutkimuksessa oli haastateltu lapsia, että mitä lapset haluavat oikeasti. Olikin tulos ollut yllätys: ehdottomasti suurin osa lapsista EI halua pikaruokia eikä pakastepitsoja, vaan kotiruokaa! Makaronilaatikkoa! Ja sitä, että vanhemmat olisi kotona heidän kanssaan, mieluiten molemmat. Nämä tuntuvat niin pieniltä toiveilta, mutta taitavat monelle olla ihan liikaa pyydetty. Minä olin juuri tällainen lapsi joka olisi tahtonut vain sitä, että olisi ollut kotiruokaa niin kuin kavereillakin ja että olisi ollut molemmat vanhemmat.

Nykyisin aina puhun perheen puolesta sillon kun voin, vaikka se saa mut vaikuttamaan varmaan joltain kiihkokeskustalaiselta maalaisjuntilta.. ;) Puhun perheen puolesta, koska silloin puhun myös lapsen puolesta. Ja lapsen puolesta on tärkeää puhua, koska juuri se lapsen etu unohtuu ensimmäisenä kun aikuiset metsästävät omaa onneaan tai elävät todeksi jotain omaa suurta unelmaansa. Lapsi on heikoin, joten lapsi häviää siinä pelissä AINA. Lisäksi lapsi on helppo uhri, koska lapsi ei protestoi vaan päinvastoin on viimeiseen asti lojaali vanhemmilleen, ansaitsivat he sen tai eivät. Jos teet esim. aikuiselle työtoverillesi vääryyttä, niin palaute seuraa kyllä, saat olla varma. Siksipä et teekään. Mutta omaa lasta saa laiminlyödä aika paljon, ennen kuin yhteiskunta pakosta siihen puuttuu. Useimmiten ei puutu, jos vaan jotkut elämän reunaehdot on kunnossa, eli lasta ei hakata, lasta ei raiskata.

Eron merkit ilmassa

Miksi tämä vuodatus lapsen puolesta nyt? No ensinnäkin jutustelu Äetmuorin kanssa toi taas mieleen lapsuuden ja ne asiat, joita käsittelemään olin ihan liian nuori. Ja sitten sekin vaikuttaa, että uumoilen meidän erään 'perheystävämme' [alkujaan miehen työkaveri, jonka perheeseen olemme sitten myös tutustuneet] ehkä eroavan tässä jossain välissä. Syy ei ole sen kummempi kuin että perhe-elämä haittaa tämän herran ja hidalgon harrastustoimintaa. Onhan siinä sivussa niitä muita naisia ollut, siitä taitaa tietää koko maailma - en tiedä tietääkö miehen vaimo. Niin läheisiä emme ole. Tällä pariskunnalla on lapsia, kaksi tyttöä, 8 v. ja 6 v. Käy vain niin tavattoman sääliksi, että taas taitaa yksi perhe hajota. Ja kun syy ei ole alkoholismi/pahoinpitely/mielisairaus/huumeet.. vaan ihan vaan se, kun ei mies viitsi oikein elää perhe-elämää. Arki ei ole jännittävää.

Mistäkö tiedän eron tulevan? No siitä, että on 'lämmittelyvaihe' päällä. Kas kun olen sen verran tätä elämää elänyt, että tunnistan jo eroamista aikovan systeemit. Muutama kuukausi tai noin vuoden verran ennen eroa alkavat ne puheet, ympäristön lämmittely erouutista varten. Ne puheet, kuinka puoliso ei osaa kommunikoida [tässä tapauksessa tämä mies moittii vaimoaan työkavereille, että vaimo ei sano suoraan mitä haluaa blaa blaa, on se niin kamalaa jne.], kuinka puoliso ja puolison suku ovat ihan pimeitä [tässä tapauksessa vaimon vanhemmat ja sisarukset ovat ihan hulluja, kun niillä on erilaiset tavat kuin miehellä on, on se ihme ja kumma - että maailmassa oikeasti ON erilaisia ihmisiä kuin hän!]. Lystikkäintä on se, että tässäkin tapauksessa pariskunta on ollut naimisissa yli 10 vuotta, avoliitossa pari kolme vuotta ennen sitä, joten luulisi että tuo vaimon 'huono kommunikaatio' on ollut huomattavissa jo aika pitkään...? Kummasti se on vain alkanut ärsyttää juuri nyt..

Katsotaanpa vaan, niin perhe S. on hajonnut jouluun 2009 mennessä. Ja muuten TOIVON olevani väärässä, oikeasti, mutta en usko olevani. Merkit on ilmassa. No mikäs siinä, tervemenoa sitten vaan sinkkumarkkinoille --> uusperhehelvettiin --> uuteen eroon --> sinkkumarkkinoille jne. jne. kunnes kynästä on lyijy loppunut ja jälkeläisiä eri naisten kanssa kuin meren mutaa.

Tekisi mieli vetää ympäri korvia niitä idiootteja, jotka järkeilevät, että hei mun lapsi on JO 10-vuotias, se ei enää tarvitse isää .. voin siis hyvin erota ja alkaa metsästää parikymppisiä böönia, kyllä se isin iso tyttö sen jo tajuaa. Hei paukapäät, 10-vuotias on LAPSI!!! Lapsi! 12-vuotias on lapsi ja 14-vuotias on lapsi. He voivat näyttää naisilta ja miehiltä teini-iässä, mutta juuri tuossa vaiheessa he tarvitsevat vanhempia kipeästi, vaikkeivat sitä osaa aina näyttää.

7 kokonaista vuorokautta MÄSS - äh, jouluaattoon! ;)

Niin se aika kuluu, että on enää 7 kokonaista vuorokautta jouluaattoon. Nyt alkaa taas se sama hassu piirre, että mietin onko kylliksi se, kun leivon maustekakun [en tee pipareita, koska meillä menee niitä niin vähän, ettei se kannata] ja baileyskakun jouluksi. Pitää nyt vaan yrittää pitää mielessä, että se oikeasti on vain se 3 päivää minulla.. eli mitenkään massiivisia valmisteluja ei kannata alkaa tehdä, koska en jaksa - maha ei vedä. Ja joulu on niin paljon muutakin kuin vain mässäämistä. Tätä tahdon pitää nyt mielessäni, tahdon muistaa itsenäisyyspäivän (yrjö)opetuksen!

Sellaista en tajua, että minun pitäisi jonkun "perinteen" vuoksi alkaa kokata tai leipoa jotain sellaista, mistä emme kumpikaan pidä. Lapsuuden joulut olivat tällaisia "perinnejouluja", eli kaikki perinneruoat oli - vaikkei arkena muuten kokattu ollenkaan - vaikka niistä ei olisi kukaan pitänyt.

Tiedän kyllä että joidenkin mielestä meidän joulu on varmasti kauhean karu. Mutta meille se on rakas juuri sellaisena kuin on!