Suklis tanssii ja soi!

Herkuttelut on taas herkuteltu. Eilen illalla alkoi olla vähän sellainen siinä ja siinä-olo. Olin syönyt TOSI paljon.. oikeastaan tämä herkuttelu erosi muista herkutteluista siinä, että mun tekikin enemmän mieli "oikeaa" ruokaa kuin herkkua. Eli eilen söin lounaaksi lasagnea, mitä oli sunnuntaina laitettu ruoaksi. Sitten söin sellaisen broileri-riisi-valmisruoan ja vielä Billy's pizzapalan. :) Melkoinen ahmatti olen. Se Billy's koetteli jo mun kestokykyni rajoja, mutta menihän se. Heheh oli massu kyllä niin täysi, että vähän jo hirvitti. Mutta semmoista on hirviönelämä, se aina välillä hirvittää. Onneksi voi oikaista sängylle ja nukkua ähkyn pois!

Kyllä minä namiakin söin kaikesta tuosta huolimatta. Nyt on kyllä sanottava, että namillisesti tämä oli vähän.. köyhä ja ankea herkuttelu. :( Leivoin nimittäin niitä mokkapaloja, mutta en ostanut sitä Frödingen Prinsessakakkua. :( MOKA! Ostin niitä mini eclaireja ja söinkin niitä, mutta jotenkin.. jotain.. jäi nyt puuttumaan. Pandan rasian avasin - siinä on muutama ihan hyväkin konvehti, esim. hasselpähkinä oli tosi-nam! Silti.. silti.. -joko jotain puuttui tai sitten minä olen ihan liian hemmoteltu ja tottunut saamaan KAIKEN! Marmeladia söin, sitä ei jäänyt pussin pohjalle yhtään. Sitten miehen kanssa vedimme Daim-jäätelörasian.

Tuli muuten melkoisia jättiläisiä niistä mokkapaloista. ;) Leikkasin sen levyn aika suuriksi paloiksi.. hehe..

On outoa ajatella että seuraava herkuttelu on sitten ekan työviikon päätyttyä! Se on ajallisesti lähellä, mutta jotenkin elämänmuutoksellisesti tosi kaukana. Silloin olen jo 5 päivää ollut siinä t-elämävalmennuksessa. Mitenköhän se lähtee sujumaan.

Mieskin intoutui ostamaan CandyKing-laarista irtsareita lauantaina. Pitkästä aikaa! Hän aina voihkii sitä, kun sitten se ostamansa pussi saattaa painaa yli puoli kiloa, mutta minä en ymmärrä mitä valittamista siinä on. Mies on ollut aika kauhuissaan "painokehityksestään", kuten hän sanoo. Hän loikkaa vaakalle kerran viikossa, useimmiten maanantaisin. Ja se juuri on virhe, koska maanantaina masussa vielä viikonlopun herkut muhii. Kannattaisi kai ottaa punnituspäiväksi perjantai. Niin minä tekisin, jos vaakassa kävisin. Minähän en käy, seuraan siinä Keira Knightleyn esimerkkiä. Mulle vaatteet (eikä mitkään kuminauhavyötäröiset;)) ovat kokomittari.

Puhelimen Aika!

Yritin soittaa Äetmuorille - eipä ollut puhelimen ääressä. Ei haittaa! ;) Minulla on taas ollut vähän sellaisia muistoja mielessä, meidän nurinkurisesta "perhe-elämästämme". Nyt tajuan, että jos olisin viettänyt lapsuuteni 2000-luvulla, niin luultavasti meidän perheen tilanne olisi otettu koulussa esiin esim. luokanvalvojan kanssa, nykyisinhän koulu ja koti on tiiviisti yhteistyössä ja elämänmuutoksista ilmoitetaan kouluun. Olen aika varma siitäkin, että luultavasti olisin joutunut jossain vaiheessa jollekin koulupsykologille tms. tai mitä niitä nyt on.

Mutta elin elämääni ennen tätä kaikkea. Aloin vain mietiskellä yksi päivä sitä kuinka paljon maailma on muuttunut mun lapsuudestani. Kun olin ala-asteella niin tunsin tasan YHDEN tytön, jonka vanhemmat olivat eronneet. Lasten keskuudessa siitä puhuttiin silmät suurina. "Tuon Niinan vanhemmat on ERONNEET" sanottiin. Ei siitä häntä kiusattu, se vaan oli omituista koska meidän kaveripiirissä kukaan muu ei ollut avioerolapsi. Niina H:n vanhemmat oli eronneet kun hän oli ihan pieni, joten mistään traumasta siinä ei ollut kysekään, onneksi.

Aloin vaan miettiä sitä kun vanhemmat muuttavat erilleen tai eroavat.. niin yleensähän isä silloin haluaa olla lasten kanssa edes joskus ja tekee parhaansa, että jotenkin aukaisee tien heidän luokseen - yrittää osoittaa olevansa läsnä, välittävänsä..

Meillä ei koskaan ollut mitään tuollaista. Meillä me lapset jouduimme etsimään tien Isukin luo, kun hän lähti. Isukki oli jonkun vanhempien riidan tiimellyksessä sanonut Äetmuorille, ettei kukaan välitä siitä onko hän täällä [kotona] vai ei. Äetmuori oli heti rientänyt sanomaan sen meille lapsille-- melkein kuin olisi syyttänyt meitä siitä, että katsokaa, teidän takia Isukki ei viihdy kotona! Teidän täytyy halata Isukkia, ohjeisti Äetmuori, että hän kokee olevansa tervetullut.

Jos olisin ollut Äetmuorin asemassa siinä tilanteessa, niin olisin sanonut Isukille, ettei sinua varmaan halata, kun et ole koskaan kotona eivätkä lapset osaa halata sellaista muukalaista joka kerran kuussa tulee, tuo pyykit pestäväksi ja lähtee. Mutta Äetmuori päätti tehdä toisin. Hän päätti laskea sen syyllisyyden taakan Isukin viihtymättömyydestä MEIDÄN niskaamme.

Ja minusta vähän tuntuu, että meistä kasvatettiin melkoisia pikku teeskentelijöitä siinä. Seuraavan kerran kun Isukki käväisi kotona, minä halasin häntä. Se ei tuntunut luontevalta, mutta tein, kun Äetmuori oli käskenyt. Eihän ne halaukset siihen Isukin viihtyvyyteen vaikuttaneet, yhtä kaikki hän lähti - ja sitten tuli aikoja, kun en tiennyt missä hän oli, missä minun oma isäni oli.. ja se yksi legendaarinen joulu, kun hän ei ollut kotona, en tiennyt missä hän oli, en voinut kysyä Äetmuorilta - siitä ei saanut kysyä, se olisi tulkittu kritiikiksi - eikä Isukki edes soittanut.

Mutta joulusta viis, tuohan on aika olennaista että äiti pistää lapsensa kosiskelemaan isää, lasten pitää peittää mielialansa, kysymyksensä, olla iloisia ja pirteitä että isä viihtyisi. Ettei isästä tuntuisi pahalta. Kumpi tässä kuviossa siis on aikuisen roolissa ja kumpi lapsen?

Joskus olen kuullut avioerolasten sanovan, ettei he esim. puhuneet isälleen ensin mitään, isäviikonloput [sellaisia näillä lapsilla oli - meillä ei, koko ajatuskin olisi ollut ihan hullu] kuluivat alkuun murhaavan hiljaisuuden ja oikuttelun merkeissä. Mutta tässä on se ero. Nimittäin näiden lasten isät tekivät parhaansa löytääkseen taas sen tien lapseensa. Minä en olisi ikinä uskaltanut oikutella Isukille. Ei siksi että olisin edes nähnyt häntä tarpeeksi usein siihen.. mutta jos olisin tehnyt niin, niin mistä sen tietää vaikken olisi enää ikinä nähnyt häntä. Isän seurassa oltiin pirteitä ja iloisia ja juteltiin paljon ja naurettiin. Vaikkei olisi jutteluttanut eikä naurattanut.

Minä kai opin sen, että EHDOTONTA RAKKAUTTA EI OLE. Äetmuori se aina paasasi, että hän rakastaa lapsiaan "ehdoitta", mutta kuten blogiani lukenut varmaan on tähän mennessä valmis myöntämään, ettei Äetmuori tässä suhteessa ollut ihan sanojensa mittainen.

Minä opin näyttämään Isukille sen päivänpaistepuolen. Ja Isukin myötä muulle maailmalle. Äetmuori aina jotenkin antoi ymmärtää, ettei minulla ollut oikeutta olla surullinen (ts. näyttää surulliselta) tai edes mietteliäältä tai rauhalliselta. Aina piti olla se amerikkalainen pepsodent-hymy, naurua ja hyvää tuulta ja juttelua.

Ja miksi muuten Isukkia, aikuista miestä, piti lasten toimesta suojella ja paapoa? Entäs me lapset, voi herrajumala sentäs???

Äetmuorikin on tavattoman kummallinen ihminen. Hän saattoi haukkua Isukkia suut ja silmät täyteen, olla todella karmea riitakumppani heidän riidellessään - mutta meillä lapsilla ei ollut oikeutta riidellä tai näyttää mieltämme. Vain hänellä oli.

Vieläkään en oikein luontevasti osaa sanoa olevani jonkun ihmisen kanssa eri mieltä, vieläkään en oikein osaa 'pitää puoliani' - pelkään tekeväni tuon toisen surulliseksi [kuten Isukin lapsena], pelkään vaikuttavani itsekkäältä tai vaativalta. Vaikka järki sanoo että on mahdollista olla eri mieltä mitenkään loukkaamatta, asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. Tätä asiat riidelkööt-periaatetta mun on ollut aika helppo noudattaa elämässäni, esimerkiksi mua ei kalva se, jos joku on jostain politiikasta yms. eri mieltä kuin minä. Sitä vaan ajattelee että tuon ihmisen lähtökohdat on toiset, ja voi silti olla kaveri sellaisen kanssa, joka ajattelee toisin. Sitä ei silloin puutu politiikkaan tuon ihmisen kanssa.

Meidän 'perheessämme' lasten osa oli joustaa, joustaa ja joustaa. Siskoni on 5 vuotta mua vanhempi, kun Isukin ja Äetmuorin tiet lopullisesti erkani oli hän jo 17. Minä olin 12. Ja opin joustamaan aina vaan, kai sillä tavalla edes joku rakenne pysyi koossa.

Äetmuori itse ei pahemmin jousta, minun mielestäni hän ei tee sitä ollenkaan. Toisaalta kun ei ole koskaan väärässä, niin miksi pitäisi joustaakaan?

Luin joskus Anna-Leena Härkösen kirjan "Avoimien ovien päivä" ja siinä sen romaanin äidissä oli paljon yhteistä Äetmuorin kanssa. Ja isissä myös. Vaikka sen romaanin isä eli kotona ja minun Isukkini ei, niin silti, jotain niissä luonteissa oli samaa.

Aine vaihtuu, suklis rentoutuu

On jotenkin ihanaa olla vain biologinen organismi [orkanismi hirviökielellä] ja seurata aineenvaihdunnan toimimista. Se tosiaan toimii näin herkkuin jälkeen. :) Mutta oksu ei tule ja se on hyvä se.

Seuraavassa herkuttelussa aion olla ehdoton, ostan Frödingen jos siltä tuntuu, parempi Frödinge jääkaapissa kuin pettymys herkuttelussa. Se on mun periaatteeni nyt!