Kommunisti!!!

Tänään en ole oikein syttynyt ajattelemaan herkkuja! Se on aika hullu juttu, että heti kun tuo työelämävalmennus [työkkärissä muuten puhuvat siitä TEVINÄ, 'sitten kun sulla alkaa se tev..' - ensin sitä sai vähän miettiä että mikä hemmetin tevi..] alkoi konkretisoitua niin jotenkin se jatkuva sukulaatien ja namien kelaaminen loppui kuin seinään. Tiedän ostaneeni sen Kathy-rasian, mutta pointti onkin etten AJATTELE koko ajan sitä. Siinä on iso ero. Jotenkin mulla on sellainen olo, että kaikesta huolimatta tuohon 'teviin' pääsy saattaa olla kokonaishyvinvointini kannalta todella hyvä juttu.

Vaikka varmaan vaikeuksiakin tulee. Viime yönä oikein mietin sitä, että miten mulle mahtaa sujua oleminen 7 ½ tuntia ihmisten kanssa joka päivä, kun olen ollut niin monta vuotta työttömänä lorttina. Tämä voi kuulostaa hassulta huolenaiheelta, mutta jokainen tässä tilanteessa ollut tietää, että ongelma on oikea ja tosi.

Toinen juttu mitä mietin on tietysti tämä syömishommeli. Siellä harjoittelupaikassa ihmiset olivat niin kovin kilttejä ja oikein kertoivat syömissysteemitkin etukäteen tyyliin täällä on keittiö, mikro, jääkaappi jne.. Nyt jo murehdin sitä, että mitä minun pitää ottaa lounaaksi vaikuttaakseni 'normaalilta'. Yleensä nimittäin en syö ollenkaan lounasta. Mutta se voisi vaikuttaa omituiselta ja poikkeavalta jos en syö, jos siellä muu väki oikein herkuttelee, sellaisen vaikutelman vähän sain. Mietin, että joku keitto voisi olla hyvä. Vihersalaattia en kehtaa alkaa sinne raijata, vaikutan varmaan vaan pakkomielteiseltä, jos teen niin. Keitto on semmoinen sopivan 'normaali' valinta. Mietin myös, että jos sanoisin [valheellisesti] olevani kasvissyöjä ja allerginen sille, tälle ja tuolle. Niin ettei sitten syömistäni tai syömättömyyttäni ihmeteltäisi.

Minähän en ole kasvissyöjä, mutta syön tosi vähän lihaa ja kalaa. Ja pidän kyllä kasvispäiviä. Tuo ruokasysteemini on niin erikoinen, ettei se salli mitään ex tempporeeee lounaita läheisessä pizzeriassa - sellaisia asioita, mitä normaalit ihmiset [=norskit hirviökielellä] tekevät.

Mutta näitä ehdin vielä miettiä. :) Nyt olo on kuitenkin tosi positiivinen. Tuntuu kuin joku uusi ovi voisi elämässä aueta...

Punaiset sukulaiset

Minulla on suvussa ollut myös ihan oikeita kommunisteja! Hih, nyt saa kauhistua halukas.. ;) Nimittäin äitini äidin suvussa on heitä ollut. Useampikin. Yksi oli niin vakaumuksellinen, ettei halunnut edes kirkollista hautausta. Se ei ollut mitenkään tavallinen valinta 30-50-luvulla, että oli puhujana puolueen edustaja papin asemasta. Kommunisti oli äidin äidin äidin veli. :) Hän antoi lapsilleenkin aika aatteelliset nimet, tytöstä ainakin tuli Vappu!

Äidin äidin äiti oli tosi köyhä. Hän oli sitä siksi, koska oli eronnut miehestään, siis siitä joka teki sittemmin itsemurhan. Hän erosi, koska mies joi talot ja tavarat. Olen aikaisemmissa posteissa kertonut, ettei äidin äiti, K-mummi siis, koskaan puhunut isästään. Koska hän joi, koska hän oli eronnut, koska hän teki itsarin. Vasta itsenäistyneessä Suomessa ei muuten ollut helppoa yksinäisen naisen hankkia elantoa kolmelle lapselleen. Muuten varmaan äidin äidin äitikin olisi ollut kommunisti, mutta hänet taisi siitä aatteesta erottaa se uskontokielteisyys, koska hän oli todella uskovainen ihminen vaikka olikin siis eronnut. Ei ollut helppoa myöskään olla eronnut nainen, koska siihen aikaan eronnut nainen oli melkein yhtä kuin huono nainen.

K-mummin veli oli sosialidemokraatti. Jotkut kommunistit oikein todella inhosivat sosialidemokraatteja, kai mielestään siinä porukassa aate oli vääristynyt ja pelkkää yritystä hajottaa työväenliikettä. Sellaiset erilaiset näkemykset suvuissa voivat olla aika raastavia!

Salainen tevi!

En ole tuosta tev-suunnitelmastani ja sen etenemisestä kertonut mitään Äetmuorille enkä Siukulle. Siukulle voisin muuten kertoakin, mutta kun hän rientäisi heti valistamaan Äetmuoria siitä niin en viitsi. Äetmuorille en ole kertonut, koska tiedän hänen osaavan tölväistä jotain ihmeellistä tyyliin 'sehän ei ole mikään oikea työ..' , tai sitten hän säälittelisi mua kehnon rahallisen korvauksen vuoksi tai pitäisi muuten vaan koko hommaa turhana. Nyt viime aikoina Äetmuori on ollut sitä mieltä, että mun pitäisi alkaakin lähihoitajaksi. Se on ollut kuningasajatus puheluissamme. Äetmuori ihastelee lähistöllään asuvaa virotarta, joka on 45-vuotias ja opiskelee LH:ksi. Virotar on muutenkin esimerkillinen, hänestä juttua riittää. Viimeksi sain kuulla että hän käy vanhaa isoäitiään Virossa, Saarenmaalla, katsomassa joka toinen viikko!

Äetmuori ei vain tajua sitä, että sillä virottarella on koulupaikkaansa viiden kilometrin matka. Mulla lähimpään LH-kouluun olisi se 40 km. Ja ehkä olen lapsellinen mutta minua kammottaa lähihoitajuus siksi, koska siinä pitää käsitellä kuolleita ihmisiä, siinä koulutuksessa siis. Tiedän sen. Olen lukenut sen Tarja Tallqvistin "Kuka vierelles jää"-kirjan. :( Ihailen hoitoalan ihmisiä oikein tosissaan, erityisesti lähiksiä, koska heidän työnsä on sitä konkreettista hoitotyötä (tosin joutuu sh "konkreettiseen hoitotyöhön" yhtä lailla, jos ei satu olemaan lh:aa käsillä!). En vain usko että soveltuisin sittenkään sille alalle. Juuri tuo vainajapelko on yksi juttu ja sitten on sellainen, etten osaa aina [= KOSKAAN!] luontevasti suhtautua fyysisiin juttuihin, ruokaan, ulosteisiin ja semmoisiin.

Olen kyllä harkinnut lh-vaihtoehtoakin, mutta siinä tosiaan tuntuu olevan ongelmia. Mulle ammatinvalintapsyko sanoi joskus ettei kannattaisi harkita hoitoalaa. Sinänsä vähän kumma lausunto kai, koska yleensä naisille kai oikein suositellaan hoitoalaa. Mussa on kai joku vika sitten. En tiedä millä perusteella psyko oli sitä mieltä, ettei kannata. Voi olla että olin mielestään jotenkin liian 'herkkä' tms. Posliinista tehty hauras suklis! ;)

Äetmuorilla on paljon visioita mun tulevaisuuteni varalle. Nyt on ainakin lh-vaihtoehto, sitä edellinen suuri suunnitelma oli tehdä musta kaupan kassa. Joskus huomaan kun puhun Siukun kanssa puhelimessa - aika harvinaista meillä kumminkin - että Äetmuori on taas voivotellut mun kovaa kohtaloani Siukulle.

Olen päättänyt kertoa tevistä vasta sitten kun se on oikein todellisuutta. Täytyy sitten vaan yrittää olla masentumatta niistä kommenteista. :( Se juuri on kaikkein pahinta, ne kommentit. Oma hyvä mieli voi mennä ihan lamaan sellaisesta. Tuntuu pahalta päiväkausien ajan.

Viran puolesta

Niin todettakoon nyt, että olemme eläneet perjantaita puolisen tuntia. Tarkoittaa, että vain YKSI (1!) kokonainen vuorokausi herkutteluihin. Enkä edes skitsoa, että mitä leipoisin tms. ;) On tämä vaan aikamoinen muutos, vaikkei vielä ole edes mitään varsinaista tapahtunut.