lauantai 31. tammikuuta 2009

Herkkuhamsteri!

Olin siellä Lidlissä. Ei ne amerikkalaiset herkut vaikuttaneet mitenkään erikoisilta - en ostanut mitään. Olihan Liidelissä muuten melkoinen satsi popcornia [=poppis hirviökielellä]! Järkkyjä SAAVILLISIA poppista! Huh huh. Kukahan niin paljon sitä voi edes syödä. Varmaan joku amerikkalainen superlihava 300 kiloinen. Poppissaaveja kasassa, sieltä ihmiset osti omansa.

Ruokakaupassa sitten ostin.. sorruin herkkuhamstraukseen.. kun ajattelin, että mun on jo NYT alettava valmistautua MÄSSYYN, kun kuitenkin ensi viikolla olen 'töissä', enkä voi ehkä omistautua herkkuilun suunnittelulle kuten ennen.

Ostin siis Mars Delightin ja Geishan! Ne odottavat herkkuiluviikonloppua, joka koittaa nopeammin kuin arvaammekaan. Nimittäin enää 6 kokonaista vuorokautta siihen on! Ostin myös sellaisen tiramisujälkiruoan [törkeän kallis!] ja Jacky makupalan [kaakaomaku] ja pari jogurttia. Kaikki ne on herkkuhetkeäni varten. Kaupassa oli myös sitä Fazerin uutta Fazerina Caramelia, mutta maistettuani sitä kerran herkuttelussa totesin sen ihan surkeaksi, eli enpä ostanut. Ihme juttu kun täytyy markkinoille tunkea patukoita, jollaisia jo on kolmetoista tusinassa.

Näin kaupassa alennuksella sellaisen syvän lautasen ja teemukin. Kumpikin maksoi yhden euron, eli yhteensä tietysti 2 euroa! Ostin ne, niistä tulee sitten minun 'työ'lounasvälineeni. Mietin pitkään että voisinhan ottaa mukaan näitä meidän astioita, mutta sitten aloin ajatella tarkemmin. Jos vaikka menisi rikki tms. niin sitten täällä kotona olisi pariton määrä juttuja, eikä se olisi hyvä. Joten ostin nyt sitten nuo kapineet. Onneksi olivat alennuksessa. Minusta euro ei ole oikeastaan paljon lautasesta. Kyllä silti kirosin itseäni, kun kerran eilen piti kirpputoreilla notkua, mutta enpäs vain tajunnut katsoa syömävälineitä SIELTÄ! :( Krääääää--ääh! Perinteinen raivonkarjaisu!

Kylmä!

Tänään piti oikein topata itseni kun lähdin liikkeelle! Kaksi paitaa päällekäin! Oli nimittäin kymmenen astetta pakkasta.

Kotonakin palelen usein. Sain juuri sellaisen ajatuksen, että pitäisi kaivaa lämpötyyny esiin tuolta vaatekomerosta. Nimittäin sen kanssahan voisi lämmitellä kätevästi. :) Ihan vaikka työhuoneessakin, vaikka blogatessa! Tyynyn töpseli seinään vaan ja tyyny vaikka paidan alle ja pian ei palele enää. :) Olenpas minä nerokkaana näin lauantain kunniaksi!

Lämpötyyny on meillä ollut jo monta vuotta. Alun perin ostin sen, kun yhteen aikaan mulla oli usein virtsatietulehduksia. Lämpötyyny oli ihana masun päällä silloin. Ja auttaa se myös kuukautiskipuihin.

Turhat kalorit ja pukkarisuklaa

Mulla oli tänään jumppa. Katselin kun yksi nainen siellä pukkarissa söi suklaapatukkaa ja minä vaan mietin, että kuinka se VOI. Kun eihän se nainen voi NAUTTIA siitä yhtään, kun siellähän oli muita läsnä siellä pukkarissa. Miten joku voi syödä sillä lailla noin vaan suklaapatukan muiden nähden. Pelkkiä turhia kaloreita. Minä olisin säästänyt patukan herkutteluihin. Mulla on joku sellainen periaate, että jos kerran otan turhia kaloreita sisääni, niin silloin sen on oltava sen arvoista, kaiken on silloin oltava täydellistä. Täydellisyyteen kuuluu kotona oleminen, rento ilmapiiri, yksin tai miehen kanssa. Minä en voisi syödä suklaapatukkaa pukuhuoneessa, vaikka yrittäisin kuinka.

En itse asiassa enää muista, milloin olisin oikein herkutellut muiden nähden. Ellei nyt lasketa anopin kahvipöytiä, mutta niissäkin olen aina niin varovainen. Niin - en muista, milloin olisin viimeksi oikein kunnolla SYÖNYT reilun annoksen ihmisten nähden. Siitä on vuosia.

Ei kommentteja: