Kuukautiset, tulkaa jo!

Minua raivostuttaa taas muistaa lapsuuteni epäterveelliset ruoat. Voileivät, joita en voinut syödä, kun en voinut kestää sitä Äetmuorin tapaa mätkäistä sentin paksuinen voikerros ruisleipää rasittamaan. Teinkin sitten mieluummin itse omat voikkarini kuin söin Äetmuorin laittamaa. Ja se lapsuuden so called ruoka, keitettyä makaronia ja tuhti voi"silmä" siihen keskelle. Ja suolaa, suolaa, enemmän suolaa! Eli siis mun ruokavalioon kuului tosiaankin kaikkea mitä KASVAVA lapsi tarvitsee. Leveyssuuntaan kasvava siis!

Ihme ettei musta tullut läskiä lasta. Mietin voisiko se johtua isänpuoleisesta perimästä? Mutta toisaalta en usko perimään kovinkaan paljon, ympäristö ratkaisee enemmän. Mutta jostainhan se täytyy johtua, että en oikeasti pitänyt lapsena semmoisesta superrasvaisesta? Mutta en ole kuten muori, että uskoisin geeneihin tai selittäisin niillä kaikki.

Äetmuori syö tomaatinkin suolan kanssa. Ja mättää yhä vielä ruokiinsa sellaiset satsit suolaa, että heikompaa hirvittää. Ja tupakoi raskaasti. Silti hän väittää korkean verenpaineensa ja kolesterolinsa olevan PERINNÖLLISTÄ, geeneistä johtuvaa. 'Kun meillä on niin huonot geenit', surkuttelee muori usein. Kas kun en minä niistä geeneistä ole osaani saanut.. Ei vaivaa verenpaine, ei kohoa kolesteroli. Tämähän on ihme, eikö vaan, vähän niin kuin neitseelliseen syntymään verrattava - se ei voi johtua siitä, että en polta, en ahmi suolaa, liikun ja en syö rasvaisesti (paitsi kuin MÄSSYISSÄ).

Äetmuori on ollut verenpainelääkityksellä jostain nelikymppisyytensä alkuvuosista lähtien. Jotenkin kuvaavaa sekin että kun lääkärit totesivat sen törkeän korkean verenpaineen ja yrittivät saada Äetmuoria muuttamaan elämäntapoja, niin muori oli tosi kärsimättömästi huiskaissut ne ideat ja ehdotukset syrjään: hän tahtoi lääkityksen. Kas kun se on se helpompi tie. Ottaa vaan pilleri..

Muori se on säilynyt ihan samanlaisena viimeiset 20 vuotta. Ihan sama asenne oli Siukun tyttären liikapainoon. Muori TOIVOI sen johtuvan kilpirauhasesta. Kun sitten on niin helppoa "ottaa vaan pilleri" ja ongelma ratkeaa (muori siis ei tajunnut sitäKÄÄN, että ei kilpparipotilaan ylipaino siitä merkittävästi vähene, kun saa lääkityksen - ne kilot pitää silti tiputtaa ihan perinteiseen tapaan, jos siis aikoo laihtua). Jos Äetmuori olisi Siukun tyttären äiti isoäidin sijasta, niin olen satavarma siitä että hän vaikka ostaisi pimeiltä markkinoilta laittomasti laihdutuslääkkeitä ja olisi jo 4 vuotta sitten pistänyt A:n sellaiselle lääkitykselle. Onneksi Äetmuori ei kuitenkaan ole Kummityttö A:n äiti - sääliksi kävisi silloin A:aa.

Äetmuoria jotenkin ärsyttää sekin, kun Kummityttö A. ei näkyvästi häpeä itseään ja vartalonsa muotoa. A. saattaa kuljeskella tosi pienessä topissa ja alushousuissa mun, miehen, Äetmuorin ja suunnilleen kenen vaan edessä. Äetmuorin mielestä A:n pitäisi hävetä. Hän teki sen selväksi mulle viime kesänä kun jotain puhuimme A:sta. Äetmuori sanoi jotenkin katkeraan sävyyn, ettei A. ole mitenkään epävarma itsestään. Kun siis minä sanoin, että tuon ikäiset tytöt usein ovat.. muistan nimittäin omaa nuoruuttani. Mutta me emme tiedä sitä mikä A:n tapa on ikätoveriensa joukossa. Voin kuvitella että luottoaikuisten seurassa hän voi olla vapaa, mutta kuinka on koulussa? Liikuntatunneilla, uimahallissa? Voi olla toinen tapa siellä. Olen muutenkin huomannut hänessä sen, että hän on yhä tosi kiinni vanhemmissaan, hän viihtyy aikuisten kanssa paremmin kuin ikäistensä, koska hänellä ei ole ikäisiä kavereita. Se on ihan päinvastoin kuin mulla oli hänen iässään - halusin irrottautua, ottaa etäisyyttä vanhempiin, kaverit olivat tosi tärkeitä silloin ja heille uskouduttiin.

Toinen juttu joka muuten tekee A:sta tosi erilaisen kuin mitä itse olin: hän on nyt 14 ja saunoo silti yhdessä vanhempiensa ja veljensä kanssa. Mua ei olisi saaneet villit heposetkaan saunaan yhdessä Isukin kanssa kun olin teini-ikäinen. Se ei vaan tuntunut luontevalta. Mulle oli tärkeäää teininä saunoa yksin, tai sitten Siukun kanssa, tai kavereitten kanssa. Vanhemmat ei kuuluneet siihen kuvioon - jotenkin..

Namikkihetken suunnitelmia + pikku petoksia

Keksin tänään tekosyyn miehelle, että mun on päästävä kauppaan. Sanoin: 'oho, turunmaa-juusto onkin lopussa.' Turunmaa on miehen suosikkia. ;) Siitä mies tietty alkoi murehtia, että sitä pitää saada lisää eikä hän tänään kerkiä kauppeliin. Minä sitten 'uhrauduin' ja sanoin että voinhan mä käydä. Hehe. Niinpä niin, taitaa koriin tulla jotain muutakin kuin vaan sitä juustoa. Ihmettelen miksi EN muka voi sanoa miehelle, että tahdon kartuttaa herkkuvarastoja. Mies korkeintaan vaan naurahtaisi, eikä millään pahalla ainakaan. Miksi mun aina pitää tällä lailla juonitella, salailla..? MIKSI??!? Siitä tulee niin luihu olo. Epärehellinen.

Mulla on semmoinen tapa, että alan varautua herkutteluun hyvissä ajoin. Koska herkkuun kuuluu mm. se rainbown [=reinpou] hedelmämehu, sitä pitää aina olla mulla 2 litraa. Ja semmoinen on aika painavaa kannettavaa. :( Joten useimmiten alan varautua n. viikkoa ennen herkutteluun. Ostan tuommoiset painavat ja hyvin säilyvät jutut silloin. Tuoretuotteet, kermat yms. ostan vasta ihan ennen herkkuhetkeä. Etteivät ne pilaannu! Samoin tarkistan kaapista jauho- ja sokeritilanteen! Ne on myös semmoisia, jotka voi hyvissä ajoin hankkia. Sokrua ainakin kuluu, kun leivon herkkuhetkiini.

Kuulumattomat kuukautiset + pemssimietteitä

Kuukkareita ei näy, ei kuulu. :( Niiden olisi pitänyt tulla jo tammikuun alussa, n. 1-5.1. Sen siitä saa kun ei syö Primolutteja, heti alkaa kierto reistailla. Tuntuu vähän tyhmältä tämä tilanne. Kuinkahan kauan mahtavatkaan pysytellä poissa. Uskoisin että ensi viikolla tulee, on nimittäin ollut vähän PMS päällä. ;) Ikävä kyllä! Pemssi näkyy mulla sellaisena, että itkeskelen yksinäni ja ärsyynnyn asioista jotka normaalisti jättäisin sikseen. Ärsyttää jos mies ei vie roskapussia - ei-PMS-aikana veisin sen vaan itse enkä sitä enempää miettisi - ja ärsyttää lapsuuden muisteleminen, juuri tuo älytön epäterveellisyys ja koko sen meidän kodin holtittomuus, jonka oikeastaan tunnistin vasta silloin kun tajusin vertailla omaa kotia kavereitten tai miehen lapsuuskotiin.

Sekin, että meillä AINA haisi tupakka ja vietin lapsuuteni passiivisesti pössytellen. Oikeasti, joskus oli keittiö savusta sinisenä.. ja sinne vaan piti mennä ja siellä olla, huvitti tai ei. Äetmuori polttaa vieläkin sisällä. Hän yritti muutaman vuoden polttaa parvekkeellaan mutta tuli liian laiskaksi ja nyt taas sisällä käryää. Jippii. Juuri tuo viitsimättömyys, laiskuus, kaikessa siitä yli meneminen mistä aita matalin - nuo jutut jurppivat mua oikeasti siis pääni sisällä - en minä niistä puhu.

Kuinka ihmeessä aikuinen ihminen ei tajua sitä että arkielämä vaatii viitseliäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä? Muorilla ei noita ominaisuuksia ole nimeksikään. Ei vieläkään - no oikeastaan nykyisin vielä vähemmän kuin ennen. Hän ei viittä minuuttia pitempään jaksa kuunnella ketään tai mitään. Ajatus vuoden elämisestä vähäsuolaisemmalla tai vähärasvaisemmalla ravinnolla on mahdottomuus. Elokuvan katsominen ilman vähintään yhtä tupakkataukoa on mahdotonta. Pullantuoksuinen kettiö voisi olla kiva, mutta koska se vaatii vaivannäköä niin ollaan ilman pullantuoksua. Oman luonteen hillitseminen niin ettei sanoisi lapsille kauheita asioita, löisi niitä lyttyyn henkisesti - sellainen ei onnistu, vaan kaikki tunteet tulee jotenkin kauhean aggressiivisesti esiin, ilman mitään itsehillintää..

En sano etteikö ihminen saisi suuttua, tottakai saa, mutta kaikkein vahvimman kiukun hetkelläkin itse ainakin mietin mitä suusta päästän. Joskus sanat voi saada aikaan korvaamatonta vahinkoa, niitä voi pyytää anteeksi, mutta niitä ei saa takaisin, sanomattomiksi.

Mua lapsuudessani vaivasi sellainen syvä ristiriita.. toisaalta se, että Äetmuori saattoi kukertaa mulle vielä joskus 10-13-vuotiaana kuin olisin ollut pikkuvauva ja sanoa että olen maailman paras lapsi, maailman paras ja kaunein ja hienoin tyttö.. ja sitten seuraavassa hetkessä se valtava viha: kuinka kelvoton ja tyhmä ja ruma ja huono olin, huonompi kuin kukaan kavereistani ja kuinka musta ei koskaan tulisi mitään ja olin täysin epäonnistunut. Kun hän kukersi mulle, niin hän puhui kuin vauvalle - mutta nuo suuttumuksen puuskat hän ilmaisi kuin olisin ollut aikuinen nainen. Kai osittain tuon vuoksi vietin elämäni - ja edelleen sitä vietän - ilman mitään oikeaa käsitystä siitä millainen olen. Koetan olla aina arkielämässä kiltti ihmisille, että he pitäisivät musta.. ja että kelpaisin. Mutta syvällä sisimmässä on se pelko, että en kelpaa, että olen ihan juuri niin kelvoton kuin Äetmuori sanoi. Äetmuori itse vähättelee suuttumisiaan mutta lapselle ne on melkein kuin jumalansanaa, siis se mitä vanhemmat hänestä sanoo.

Äetmuori ylpeilee siitä että meillä ei lapsia lyöty. Mutta joskus kun kuuntelen kavereitani, joista kaksi muuten sai joko tukkapöllyä tai risulla kintuille, niin olisin mieluummin valinnut sen pöllyn tai risun kuin ollut sellaisen sanallisen väkivallan kohteena. En tajua yhtään tätä nykymenoa, että vanhemmat haastetaan oikeuteen vaikka risulla kintuille lyömisestä. Se ei ole hyvä juttu, sitä mieltä olen - siis se, että käyttää risua, mutta on ihan uskomattoman hölmöä pitää sellaista kotia automaattisesti huonona ja tuollaista kotia kuin meidän automaattisesti hyvänä - vaan siksi, ettei meillä lyöty. Nipistelyä muori tietysti harrasti silloin erityisesti kun tulin teini-ikään. Jos sanoin jotain muorin mielestä tyhmää, tyhmän mielipiteen tms. niin kyllä sen käsivarressa tunsi. Mutta meillä ei lyöty, ei. Joten mulla oli tietysti ihana lapsuus ja nuoruus, täydellinen koti, eikä mulla ole oikeutta valittaa mistään. Koska siis ei lyöty..

Osittain juuri mun lapsuuteni vuoksi tahdon laittaa ruokaa, leipoa ja siivota, tahdon pitää kotia kauniina. Tahdon elää toisella tavalla kuin meillä elettiin. Tahdon sen pullantuoksuisen keittiön, vaikka siitä on vaivaa. Ehkä juuri senkin vuoksi tahdon sen, tahdon osoittaa pystyväni näkemään vaivaa.