Pandaperversio!

Olen nyt toipunut siitä eilisestä puhelusta. Mutta olinpa vaan viisas, kun kerroin asiasta Äetmuorille tällä viikolla, enkä esimerkiksi ensi viikolla, tai ihan päivää paria ennen sen työelämävalmennuksen alkua! Hyvä minä. ;) Olisin nimittäin varmaan masentunut taas kunnolla ja joutunut aloittamaan sen valmennusjakson huonoissa merkeissä.

Juttelimme asiasta eilen miehen kanssa. Mies on itse hienotunteisuus, hän ei koskaan ole sanonut rumasti Äetmuorista mulle, vaikka luoja tietää että syytä olisi. Eilen mies kumminkin sanoi - kun kerroin siis siitä puhelusta - että hän ei tajua Äetmuoria, ei ollenkaan. Mies on kotoisin vähän semmoisesta jalat maassa-kulttuurista.. siellä lapsia pidetään 'onnistuneina', jos ne ovat terveitä, käyttäytyvät kauniisti, eivät joudu ongelmiin lain kanssa ja ylipäätään ovat miellyttäviä, tyytyväisiä elämäänsä. Miehen vanhemmat eivät ole koskaan olleet niin tulenpalavan KUNNIANHIMOISIA miehen ja Artsin (miehen veli) suhteen. Eivätkä he ole olleet suuna päänä sanomassa, että nyt sinä poika muuten teet pahan mokan, jos menet tuohon kouluun/otat tuon työn/ostat tämän/teet tuon.

Miehen vanhemmat osasivat kyllä olla ankaria silloin, kun mies ja Artsi olivat lapsia ja nuoria. Anoppi kerran näki kuinka nämä pojat olivat jemmanneet olutpulloja jonnekin sängyn alle piiloon - odottamaan lauantai-iltaa ja sitä kun vanhemmat lähtivät jollekin sukulointivierailulle. Pojat olivat silloin n. 17 ja 16, heillä on tosi pieni ikäero, reilu vuosi vain. No kumminkin, anoppi oli löytänyt ne kaljat, ottanut ne ja sanonut, että saatte mennä sinne nuorisotilalle, vai mikä konsertti se oli, mutta kaljat jää kotiin. ;) Mutta sitten kun mieskin tuli aikuiseksi, niin miehen vanhemmat ovat vaan luottaneet siihen, että mies hoitaa asiansa - että he ovat osanneet kasvattaa miehen niin, että häneen voi luottaa oman elämänsä hoitajana. Ja näin minusta pitäisi ollakin, kun on kyse aikuisista lapsista ja vanhemmista. Ei vanhempi voi elää elämää aikuisen lapsen puolesta!

(Hehe, mua muuten tosiaan huvittaa ajatus miehestä salailemassa ja kätkemässä jotain olusia petin alle. Mies on nykyisin jotenkin niin.. no, vastuuntuntoinen ja "järkevä", etten oikein osaa sitä kuvitella, mutta kyllähän näin on käynyt, kun mies on itse siitä kertonut ja anoppi myös. ;))

Meillä tosiaan tuolla Äetmuorilla on niin valtavat odotukset ja valtavat ambitiot meidän, Siukun ja mun, suhteen, ettei niitä oikein useimmat ihmiset täytä. Ei hänelle se koskaan ole riittänyt, että olemme terveitä, emme vedä huumeita, emme istu linnassa.

No joka tapauksessa mies eilen vähän hermostui siitäkin, kun Äetmuori on niin pakonomaisella vimmalla uudelleenkouluttamassa mua tai lykkäämässä suunnilleen ihan mihin työpaikkaan vaan. Mies sanoi ettei häntä haittaa yhtään se, että minä olen kotona, että hänestä se on kivaa. Saa tulla valmiiseen ruokapöytään jne. ja ettei koti ole tyhjä ja autio kun hän tulee. Minä sanoin, että Äetmuori ei ikinä, ikipäivänä, uskoisi sitä. Mies totesi että hän voi sen vaikka itse sanoa seuraavan kerran kun sinne menemme - onneksi vasta keväällä, muuten. Niin se kai miestä vähän häiritsi, että hänen suhtautumistapansa kuvitellaan tietävän niin tarkkaan ja että siinä arviossa mennään niin metsään.

Mies ei pelkää Äetmuoria, hän ei suista miestä pois tasapainosta. Tavallaan se on aika hassua.. Olen aina jotenkin pyrkinyt "suojelemaan" miestä kaikelta ikävältä, pelkään että hän on hauras ? ja kärsii epäharmoniasta. Mutta olen tainnutkin liimailla mieheen omia ominaisuuksiani. Itse taidan olla hauras (inha sana!) ja itse taidan kärsiä epäsovusta. Mies ottaa työpaikan ajoittaiset mittelöt myös aika tyynesti, hän sanoo aina ettei ne ole henkilökohtaisia ja jotenkin kaikesta huolimatta aina uskaltaa ja osaa pitää päänsä, seistä asiansa takana. Joskus yllätyn kun huomaan miehessä näitä ominaisuuksia, mietin voisiko olla että HÄN olisi meistä se lujaluontoisempi ihminen, sittenkin?

Mies kerran naureskeli, kun heillä oli töissä ollut jonkun teknikon ja vanhemman insinöörin välinen HUUTO-OTTELU (miesvaltaisen työpaikan ihania pikku etuisuuksia). Minua se kauhistutti, olin koko illan ihan tärinöissä, että eikö se ollut kamalaa, kärsivätkö muut ihmiset siitä jne. Mies vaan vähän hymähteli, että kyllä insinöörin ovi oli paukkunut, kun se teknikko oli sieltä myrskynnyt ulos. Oli kuulemma ottelun pääkohdat kuuluneet paksun oven läpi muidenkin iloksi!

Suklis Pandapervoilee

Minullapa on UUTINEN! Katselin tuossa sitä avaamatonta Pandan Juhlapöytää, joka joulusta asti on keittiön kaapissa lojunut .. ja.. en tiedä mistä se johtuu, mutta se vaikuttaakin aika lupaavalta rasialta! Nyt tiedän että olen tullut hulluksi. Jossakin on napsahtanut, olen seonnut. Soittakaa valkotakkiset miehet, viekää minut laitokseen.

Siis Pandahan on vähän muuttanut sitä rasian koostumusta ja ihan oikeasti voin sanoa, ettei siinä näytä olevan yhtään sellaista konvehtia, jota en voisi syödä.

Mitä teen?? Olen niin paljon ja usein meltonnut Pandaa vastaan. Lopullinen totuus tässä asiassa tietysti paljastuu vasta herkutellessa, kun siis boksi avataan. Nythän vain katselin sitä takakantta. Mutta voi olla, VOI OLLA, että juodun ottamaan sanojani takaisin. Jos olen ollut väärässä niin tietysti sitten myös sen myönnän miehekkäästi.

Jos se oikeastaan edes on 'väärässä' oloa. Nimittäin näissä herkuissa on vähän hassu juttu: maku oikeasti muuttuu! Joku sellainen juttu, joka esim. vuonna 2005 oli minusta ihan superia, voi nyt olla - kakkaa. Esimerkkinä ne Gudrunin kultafolioon käärityt valkosuklaasydämet, joita jouluksi ostin. Pidin niistä aivan eläimellisen paljon kolme vuotta sitten, mutta nyt - en niinkään. Silti olin ihan rehellinen silloin 3 vuotta sitten pitämisessäni - enhän muuten olisi niitä ostanutkaan, törkeän kalliita kun ovat. Ja onhan ollut semmoinenkin aika lapsuudessa, kun pidin Budapesteistä. Nykyisin ne ovat inhokki numero yksi.

Toinen erikoinen muutos on Pigall-patukan kanssa. Vielä n. vuosi sitten se oli "must". Joka herkkuhetkeen piti saada Pigall. Mutta viimeksi kun söin sitä, niin suorastaan oksetti. Se oli liian rasvainen, liian imelä. Fami on tuossa sarjassa melkein parempi, siinä se tumma suklaakuori ottaa liian imelyyden pois. Ei tule suuhun sellaista rasvakelmua herkuttelun jälkeen.

On kyllä sellaisiakin suklaateja, joihin en ole vuosien mittaan kyllästynyt ja joita suosin aina vaan. Yksi semmoinen on Fazerin Geisha. En tajua miten se voikin olla niin hyvää. Toinen on Fazerin Mignon - lapsuudesta asti ihan aikuisuuteen saakka pääsiäisherkkujen kuningas!

Susu-patukka oli yhdessä vaiheessa sellainen hyvä nami, mutta nykyisin on into mennyt.

Suklaaraivossa

Se on minusta sääli, kun nykyisin ei oikein ole hyviä täytesuklaalevyjä. Ikävöin sitä yhtä Ruususuklaa-nimellä myytyä levyä! Siinä oli joka rivi eri täytettä, sellainen sadan gramman levy muistaakseni. Se oli hyvää jaettavaa jonkun kaverinkin kanssa, koska toinen saattoi tykätä jostain sellaisesta täytteestä, josta itse ei niin paljon perustanut. Upea herkku, mutta kadonnut markkinoilta jo kauan sitten.

Minusta oikeasti suklaapatukoiden saralla kannattaisi makeisfirmojen satsata tuotekehittelyyn ja uutuuksiin ja vanhojen suosikkien takaisin tuomiseen! Joskus olen oikeasti kiukusta sekaisin, kun aina vaan tulee näitä sairaita massiivisia suklaalevyjä.. ne ovat liian isoja! Tai sitten sotketaan jauhelihamauste maitosuklaaseen ja röyhistellään rintaa, kuinka fiksuja me ollaankaan. Hei, minulla on idea: miten olisi raa'an jauhelihan sekoittaminen Fazerin siniseen suklaaseen? Nimi voisi olla "Lihapullataikina & Sininen suklaa". Taattu menestystuote kevään markkinoille. Tai kuinkas olisi raaka kananmuna ja tumma suklaa? Raaka siika murskattuna valkosuklaan joukkoon? Nami nami! Toki valkosuklaan ja hernekeiton liitto olisi myös harkitsemisen arvoinen.

Kuka tuollaisia ostaa? Ai niin, no ehkä joku 13-vuotias, jonka makuaisti on jo niin sekaisin kaikesta tästä hulluudesta.. sotketaan tiikerikakkuun turkinpippuria ja voi että on "namia". Tuollaiset ihmiset varmaan voivat syttyä noista nyt mainituista yhdistelmistä. Suklaan syönti extreme-lajina - olisiko tästä kyse? Vähän kuin telkkarin Pelkokerroin. Ostat suklaapatukan ja testaat sisuasi syömällä sen, vaikka kuinka kamalaa olisi.