Vääntyilevä naama

Huomasin viimeksi autoillessani aika oudon jutun! Mulla on oikeastaan aina aivolääkityksellä ollut sellainen juttu, että naamalihaksissani tuntuu ihmeellistä jännitystä. Kun tietoisesti kasvojen lihakset rentouttaa, niin silloin vasta huomaa kuinka kireinä ne ovat olleet. Jännitystä on poskissa ja leukaperissä ja suun alueella. Autoillessa vilkaisin naamaani peilistä ja huomasin suupielteni olevan aika tuimasti alaspäin! Ei suuttumuksesta tai surusta, vaan näistä JÄNNITYKSISTÄ johtuen. :( Voi.. hemmetin hemmetti! Tätä sitä vielä kaipasi, yhtä syytä lisää hävetä itseään. En tajua miksi tuo suun alue jännittää niin paljon mutta sen tiedän, että ilmiön olen kokenut ennen Citalopramejakin - Zoloftilla oli ihan sama juttu!

Tosi 'mukavaa' näyttää joltain sitruunaa puraisseelta hapannaamalta ilman omaa syytään!

Lupiinin blogista luin myös hänen kokeneen aivolääkityksellä ryyppäilyn & holtittomuuden oireita. Mulla on ihan sama juttu! Häpesin [taas tuo sana!] puhua siitä ennen, koska ajattelin ihmisten miettivän minun vain käyttävän lääkettä tekosyynä hölmöilyntarpeelle. Mutta tosiaan, jos en ole ainoa...? Puhuin tästä lääkärille kun lääkitystä määrättiin, mutta hän ei oikein tuntunut noteeraavan sitä mitenkään. Varmaan on Orionin osakkeenomistaja itsekin. Oikein kylmää kun mietin tiettyjä juttujani Zoloftilla.. miten paljon niihin oikeastaan vaikutti se lääke? Ei tietenkään kaikesta voi lääkettä syyttää, mutta kyllä ne oikeasti vaikuttavat jonkin verran. Tietty lääkkeen kanssa on aina sitä tasapainoilua: korvaavatko sen edut siitä koituvat haitat? Sanoisin omassa tapauksessani että KYLLÄ. Mulle on kuitenkin tärkeää että se ahdistuneisuus on vähentynyt niin paljon kuin on.. että pystyn rentoutumaan & nukkumaan. Ja että se sellainen kehäajattelu [herkut --> leivonta --> mässäys --> herkut] on poissa. On sekin plussaa etten enää tuijota telkkuria niin paljon kuin ennen. Nykyisin en enää skitsahda siitä jos jääkin joku CSI-jakso näkemättä. Ihmispelkooni tuo lääke ei kai kauheasti ole vaikuttanut, hiukan ehkä nyt kuitenkin - voi liittyä siihen yleiseen ahdistuneisuuden vähenemiseen.

Suunnaton salaisuus: aivolääke

Joskus 10 vuotta sitten mulle oli kova pala käydä lapsuuden kotikunnailla, kun salailin kovasti aivolääkitystä. Tiesin nimittäin sen ettei Äetmuori hyväksyisi mun lääkkeitten käyttöä. Se on oikeastaan aika kumma, koska hän hyväksyi täysin sen, että Isukki käytti. Isukilla oli SSRI-lääkitys ja kai aika paljon samoihin oireisiin kuin mullakin. Muori ei kuitenkaan suostunut ajattelemaan että jotkut Isukin [ja hänen omat] käyttäytymismallit olisivat periytyneet tai siirtyneet muhun. Vaikka oikeastaan mikään ei ole sen luonnollisempaa. Se ei välttämättä ole geneettistä [vaikka nykyisin tosin geenien uskotaan näyttelevän odotettua suurempaa osaa näissä jutuissa], vaan ehkä ihan opittua reagointitapaa.. Mutta hän ei suostu hyväksymään sitä.

Aiemmin koin sen jotenkin liikuttavana. Että Muori pitää mua niin virheettömänä ja/tai ei kestä ajatella, että mä kärsisin. Mutta nyt tiedän jo paremmin. Hän mielellään sulkee silmänsä esim. mun ongelmilta, mutta se ei johdu noista äsken mainitsemistani syistä, vaan se johtuu siitä että mun ongelmat myöntämällä hän joutuisi pakosta miettimään myös Siukun ja mun lapsuutta, OMAA lapsuuttaan ja sitä mikä meni pieleen. Eikä hän pysty myöntämään millään tasolla sitä että jokin olisi mennyt pieleen.

Joskus ihmettelen sitäkin kun Muori aina jauhaa että hänellä ei ollut samaa mahdollisuutta opiskella kuin meillä, Siukulla ja mulla. Sitten hän ottaa siitä jotenkin oudosti ansion itselleen, niin kuin se olisi hänen ansiotaan, että meillä oli "mahdollisuus". Vaikka ei se oikeastaan ollut niin. Meillä oli mahdollisuus, koska oli peruskoulu. Taloudelliset edellytykset olivat siis.. mutta ne olivat KAIKILLA. Ja olen itse aiemmin jo sanonut että sekä Muorilla että Isukilla oli paljon paremmat lähtökohdat kuin useimmilla aikalaisillaan. Kun mietin miehen vanhempia, melkein kymmenlapsisten perheiden lapsia pienviljelijäkodeissa.. Ja silti heidät koulutettiin ammatteihin. Muorilla ja Isukilla oli molemmilla vain yksi sisarus ja kummankin vanhemmat tulivat paremmin toimeen kuin esim. miehen isovanhemmat. Voisi olla reilumpaa sanoa että heillä oli mahdollisuuksia mutta he päättivät olla käyttämättä ne. Ei Muoria estetty opiskelemasta, mutta häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään älyllisempi asia! Naistenlehdet ja rakkausromsut korkeintaan.

Ja mitä meidän opiskeluihin tulee, niin en muista Muorin koskaan ROHKAISSEEN meitä, kannustaneen tai antaneen positiivista palautetta! Kun aloin opiskella lukion jälkeen niin kommentti oli: kuinka monta vuotta siihen menee? Kun olin opiskellut pari vuotta niin alkoi se 'milloin valmistut'-kysely. Ei tuollaista asennetta voi pitää mitenkään rohkaisevana. Silloin 20+-ihmisenä oikeastaan me aloimme etääntyä toisistamme. Huomasin ettei Muoria yksinkertaisesti kiinnostanut se, mitä koin opiskelumaailmassa, ne asiat ikävystyttivät häntä, häntä ei huvittanut kuunnella. Ja se taas oli tärkeää mulle, valtavan tärkeää. Siinä loksahti ensimmäinen ovi meidän väliltä lukkoon. Ja se oli aika tärkeä ovi. Isukkia kiinnosti enemmän ja siksi meistä tuli pikku hiljaa läheisemmät! Isukki myös antoi mun kasvaa aikuiseksi sellaisella tavalla jota Muori ei koskaan sallinut.

Muorille opiskelu oli oikeastaan pelkkää statusta. Piti olla valkolakki päässä [koska hänellä ei ollut] ja opiskelupaikka, jotta sai sitten kehaista tuttaville. Mutta mitä opintoihin kuului, mitä opiskellessa oppi, miten se vaikutti persoonaan.. kaikki se oli ihan epäolennaista. Sitten vähitellen mun opiskelujen statusarvo romahti Muorin silmissä. Ne tiedonmurut jotka hän noukki antoivat ymmärtää että mun opiskelukaverit olivat ihan "hulluja", jotka tekivät omituisia asioita, kuten vaihtoivat nimiään ja saattoivat ottaa tatuoinnin tai lävistyksen tai värjätä tukkansa oudon väriseksi, tai käydä psykiatrilla, avioerota, olla työttöminä jne. jne. Eivät he olleetkaan pirteitä kunnon tyttöjä, niin kuin olisi pitänyt olla. Pitäisi vaan pitää kaikki paha sisällään ja salassa!

Mä taas vaahtoan näistä asioista, kun tänään täytyy soittaa velvollisuussoitto Muorille. Varmaan saan taas roppakaupalla hyviä (?) neuvoja työnhakuun ja elämäni järjestelyyn. Harmi ettei hän voi elää sitä mun puolesta, hän tekisi sen varmaan paljon paremmin. Mies on joskus uhannut, että hän vetää kaiken päivänvaloon, mun ongelmat ja lääkitykset ja kaiken, ihan vain koska hänestä Muorin pitäisi tietää niistä ettei hän aina tökkisi mua kipeimpiin kohtiin. Itseäni ajatus kauhistuttaa. Siitä vasta helvetti irti pääsisi. Mies kuvittelee että se saisi Muorin pehmenemään, mutta satavarmasti hän kävisi kimppuuni entistä kovemmin. Ongelmani olisivat 'luulotteluja' ja pahimmassa tapauksessa hän syyttäisi niistä jopa miestä! :( Tiedän sen. Siispä saa mun mielest jatkossakin olla likainen salaisuuteni tämä naamaa vääntävä aivolääke. ;) Epäonnistun, mutta epäonnistun salassa.

Mies murjaisee vitsin!

Kuuntelimme eilen jo vähän sitä KOM-teatterin levyä. Siinä oli sellainen "traktoristin laulu". Siinä ylistettiin sitä kuinka traktori kyntää kuin leikillään.. Vähän pöljä se oli! No, yhdessä kohtaa laulettiin että 'mullan.. valtava mahti..'. Mies alkoi matkia sitä laulajaa ja hoilasi että 'mull' on.. valtava pakki!' ja pullisti samalla vatsaansa ulospäin. Minä pyrskähdin ja pepsi maxit päätyi työpöydälle! :)

Herkku-uutisia

Ostin viimeksi kaupassa käydessäni Mignon-konvehteja! Oli n. 50% hinnasta pois, niin uskaltauduin. Ne odottavat nyt seuraavaa MÄSSYä. Ostin miehelle salmiakkipätkiksiä, ne ovat uutuus! Hän piti niistä kovin.. ihan outoa! Mun mielestä suklaan ja salmarin yhdistelmä on kauhea! Hommasin myös mariannepussin ja pihlaja-karkkeja, koska mariannet on lopussa.. ajattelin, että jos en osta niin voin unohtaa ne myöhemmin. Pihlajakarkeista mies tykkää kovin. Minusta on hyvä, etten enää ostele ihan hallitsemattomasti. Nuo nyt hommatut tulevat varmasti syödyiksi. :)

Suklis toivottaa kaikille Blogistanilaisille ja hang aroudeille MAHTAVAA VAPPUA!