Kuolema joulupöydässä

Nyt aloin muistella yhtä kaukaisempaa sukulaistani, taisi olla joku äidin serkku, joka menetti isänsä järkyttävällä tavalla. Nimittäin perheen isä kuoli joulupöytään! Oli jouluaatto ja koko perhe koolla, aikuiset lapset ja lapsenlapset, ja piti alkaa kinkkua leikata. Ja PAM! tuo äitini sukulainen kuoli siihen paikkaan! Sydänkohtaus! Olen aina miettinyt että miten siitä se joulunvietto jatkui. Mitä kävi jouluruoille?

Sanotaan nyt sekin että alkoholilla ei ollut osuutta tuohon joulukuolemaan, se vain oli massiivinen sydäri. Yksi ystäväni muuten menetti oman isänsä, kun oli vasta 19-vuotias. Isä oli vasta 49 ja kuoli sydänkohtaukseen työpaikallaan, työpöydän ääressä. Se oli kyllä kamalaa, koska se tuli aivan odottamatta! Kaikilla, jotka sydämeen kuolevat, ei ole mitään varoittavaa diagnoosia.. tai lääkitystä.. Joskus se käy noin äkkiä!!!

Viime jouluna minusta muuten tuntui, että kuolen varmasti. Joka joulu se vain on yllätys, siis se että kun on useampia ruokalajeja kuin arkisin, niin en JAKSA paljoa syödä! :( Meillä on vielä suomalaisittain niukka ruokapöytä: meillä on tarjolla kalkkunarullaa, itse tehtyjä kerma-juustoperunoita, kauppan italiansalaattia ja sitten joskus ihan kirsikkatomaatteja. Enkä koskaan edes santsaa. -No niin, siis monena vuonna on käynyt niin, että jälkiruoka [suklaamousse] on pitänyt jättää kesken. :( Viime vuonna oli ihan pakko heti ruoan jälkeen mennä sohvalle ja olla pitkällään siinä, tuskasta hikoillen! Vaikka otan kalkkua vain 1-2 ohutta siivua, niin kai sitten se italiansalaattikin vie massussa tilaa. Ja tietty kaikki ne muut jouluherkut, suklaatit ja semmoiset, mitä on ennen joulupöytää syöty! Viimeksi luulin, että nyt kuolema tulee. Tai ainakin ambulanssi ja noloista noloin sairaalareissu.

Lapsena inhotti jouluna se, kun meillä noudatettiin orjallisesti jotain jouluperinnettä. Tarkoitti sitä että aamulla ei saanut mitään muuta ruokaa kuin riisipuuroa ja sitten joulupöytä oli se perinteinen: kinkkua, laatikot, rosolli, lipeäkala. Jälkkäriksi lähinnä sontaa muistuttava [ja sellaiselta maistuva] luumuvanukas. Nyt vaan sattuu olemaan niin, etten koskaan ole pitänyt perinteisestä jouluruoasta. Sianlihaa syön tosi harvoin arkisinkin, oikeastaan vain ehkä 1 kuussa.. kinkkumakaronilaatikon muodossa. En vain pidä siitä mausta niin paljon. Joulukinkkua olen saanut monenlaista, kyllä sitä tietysti syö ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta kovin kaksinen "herkku" se ei minusta ole. Laatikot taas maistuvat ihan lastenruoalta! Nehän ovat sellaisia.. siis porkkana- ja lanttulaatikot, varmaan kaikki lapset pitää, tosi neutraalin + miedon makuisia. Rosollista en pidä, lipeäkalaa inhoan. Luumu melkein kaikissa muodoissaan - paitsi tuoreena - on äklötys. En edes joulutortuista pidä, ne on yksi sellainen juttu jotka oikeasti saa melkein oksennuksen tulemaan.. Se kaamean rasvainen voitaikina ja sitten LUUMUHILLO siinä päällä, voi kauhistuksen kanahäkki.

Minä olin varmaan Suomen ainoa ihminen, joka jouluisin LAIHTUI. :( Siis lapsena ja nuorena. Joulupöydässä sitten nipsin kinkkua siivun tai pari, keitetyn perunan kaveriksi. Ja nälkä oli. En koskaan tajunnut sitä, miksi ihmeessä Äetmuori oli siitä niin tarkka, että kaikki menee "perinteen mukaan", kun se tosiaan tarkoitti sitä että toinen lapsista oli oikeasti nälissään. Heti kun muutin omilleni, niin aloin myös viettää joulua sillä tavalla kuin miehestä ja itsestäni on hyvä. Vaikka mies pyytäisi jouluna saada syödä.. no vaikka pieniä kiviä, niin sitten haettaisiin ulkoa pieniä kiviä kulhoon, jos ne hänelle toisivat juhlamielen. Minkään "perinteen" takia en ala toiselta pilata joulua! Älytöntä että kun on vuoden suurin juhla käsillä, niin pitäisi muka olla nälkäinen ja ärtynyt. Vain koska on "perinne".

Ja meillä muuten syödään aattoaamuna aamupalaksi lihapasteijoita, jotka minä teen. ;) Ei podeta nälkää, eikä syödä pakkoriisipuuroa, kun ei siitäkään meistä kumpikaan kovin välitä. Mies sanoo lisäksi että työpaikan pikkujoulun jälkeen hän on saanut vuoden kinkkukiintiönsä, kun siellä mässätään aina niin kauhiasti. :( Joskus olemme käyneet loppiaisena tai tapaninpäivänä - eli TAPSANPÄIVÄNÄ - anoppilassa ja siellä on sitten saattanut olla jotain jouluruokain jämiä, mutta Anoppi tekee aina niin että laittaa tarjolle myös kaikkea muuta!

7!

7 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN! On se vaan kiva. Ja oikeastaan weekend kuluu aina nopsanlaisesti. Varsinkin kun nyt on kaikkea luvassa, menemme sunnuntaina niitä joulusuklaateja ostamaan tuonne lähimpään isoon kaupunkiin, jonne siis on se n. 40 kilometriä ajomatkaa. Sellainen reissu on kiva, siinä menee myös aikaa kun minun täytyy kaikkia ihanuuksia oikein huolella tarkastella. Ja mistäs sen tietää vaikka vähän vaatekauppoissakin kävisin katselemassa. Vaatteet ovat minulle aika iso pahe. Mutta ostelen myös aika paljon kirppareilta. Sitä ei kyllä kukaan usko, kun olen joillekin joskus suoraan sanonut [kun ovat ihastelleet jotain asua], että kirpparilta... Isossa kaupungissa ainakin on niin paljon kirppareita ja moneen lähtöön, että vaatevalikoima on tosi hyvä. Suosikkipaitapuseroni on kirpparilöytö ja muuten suosikkihousuni myös. Ne housut ovat saaneet valtavasti kehua, kuinka hyvin istuvat ja nätit.. Ja maksoivat peräti 2 euroa Emmauksessa. ;) Ne ovat jotkut brittihousut, sitä merkkiä ei tietääkseni ole Suomessa ollenkaan. Löytö! Minussa on vähän kitupiikkiä: tykkään tehdä löytöjä ja selvitä halvalla jos vain voin!

Seuraavassa MÄSSYssä onkin paljon leipomista. Normaalin leivonnan (kakku + ehkä muffareita miehelle) lisäksi joudunkin pullataikinaa vaivaamaan, koska pakastimesta olen kaikki itse leipomani korvapuustit jo syönyt. Minähän olen melkoinen pullahullu. Joten aina n. kerran kahdessa kuukaudessa teen pullataikinan ja leivon siitä korvapuusteja ja joskus myös muutaman sitruunarahkapullan. Viimeksi leivoinkin pullaa 11.10. Merkkaan sen aina kalenteriin, niin että vähän voin seurata kuinka kauan sellainen puoleen maitolitraan tehty taikina mulla kestää. Minäkö kontrollifriikki? ;)

Naiset ja miehet

Mietin että jos tuossa joulukuun alussa tekisinkin niin sen työkkärin kanssa, että soittaisin suoraan sille "mun" työvoimaneuvojalle.. eli en soittaisi sinne yleiseen numeroon. "Mun" neuvojani on mies, eikä hänessä ole muuta vikaa kuin se, että on vähän.. no, avuton.. :) Eikä kauheasti sittenkään tiedä asioista. Mutta ainakin hän on aina ollut ystävällinen. Ne sen yleisen numeron naiset ja muutenkin se työkkärin 'aulaväki' [=aula-akat!] ovat tosi inhottavia. En tajua miksi heillä on sellainen asenne, saattavat olla vähän niin kuin että mitäs täällä roikut, etkö vieläkään ole mitään saanut.. Jos soittaisin suoraan 'mun' neuvojalle niin säästyisin niiltä akoilta.

En muuten tiedä mistä se johtuu, että varsinkin tuossa 40+-ikäluokassa alkaa naisten ja miesten välillä olla hirmuinen ero! Kauhean monet naiset ovat katkeria, kiukkuisia hapannaamoja. Miehet taas tuntuu melkein kuin paranevan, pehmenevän. En muuten ole ainoa joka näin sanoo. Itse aina toivon, että voisin vanheta katkeroitumatta ja muuttumatta sellaiseksi ryppyrusinaksi, joka kostaa jotain kokemiaan vääryyksiä koko maailmalle. Se on hyvä toive se!