lauantai 8. marraskuuta 2008

Rommirusina - never again

Rommirusinajuustokakku ei ole hyvää. Vika ei todellakaan ole ohjeessa, vika on siinä etten minä pidä rusinoista. En ainakaan niin paljon kuin tuo kakku edellyttää. Pohjani onnistui kyllä hyvin, oli sopivan kaakaoinen ja pehmeä kakkupohja, mutta täyte on "sitä ihtiään".

Muutenkin alkaa joskus koko kakkujen leipominen arveluttaa. Kun suurimman nautinnon [=nautilus minun kielelläni] saan kuitenkin PULLASTA. Korvapuusteista, rahkapullista, vaniljakierteistä. Ja joku hedelmäinen tai marjainen juustokakku on parempaa kuin nuo perin raskaat alkoholiviritykset.

Suklaasta olen havainnut seuraavaa: saan nautiluksen suurimman ihan tavallisista levyistä. Eli esim. Fazerin keksicrisp.. tai nyt tuo piparkakkusuklaa, joka on oikeasti hiuksia nostattavan hyvää! Jätän suosiolla konvehdit juhlaan. Enhän nytkään ole siihen Milkaan koskenut.

Ehkä minun pitäisi kakkujen asemasta keskittyä hiomaan pullaleipurin taitoni täydellisyyteen. Korvapuustit ovat aika hyvin hallinnassa jo, ja vaniljakierteet, mutta kunnon rahkapiirakkaa voisin vielä yrittää täydellistää. Nykyisellään siinä on ongelmana se, että kun teen niitä pikku piiraita, niin lasilla painamani syvennys pullassa jää kovin matalaksi, eli rahkaa on liian niukasti makuuni. Pitäisi vain litsata paremmin. Pidän sellaisesta, että rahkaa on KUNNOLLA. Utelin eilenkin kaupan leipuripisteestä, että onko heidän rahkapullapiiraissaan liivatetta. En udellut siksi, että kuuluisin kasvissyöjiin, jotka kammoavaa liivaa, vaan kun halusin vain tietää miten kaupan piiraisiin syntyy se ihana kiiltävä pinnoite. Liivatetta on, sanoi kaupan tyttö. Hyvä tietää omia leipomuksia ajatellen.

Jos vielä jotain juustokakkua väsään, niin siinä pitää olla marjaa tai hedelmää. Viinakset pois. ;) Tehdäänkin sellainen kakku, jota Johannes Virolainenkin olisi voinut syödä. Tai joku viinaa kammoava lestaaadiolainen.

Lestadiuksen lapset tarkkailussa

Miehen työkavereista kaksi on muuten Laestadiuksen oppeja seuraavia. Eli siis lessuja, lestiksiä - lestadiolaisia. Käsittääkseni ovat vanhoillislestadiolaisia. Tuo lestadioliike on jakautunut aika moneen eri alalahkoon, on esikoisia ja on vanhoillisia ja on leeviläisiä ja mitä niitä kaikkia on. Miehen työkaverit ovat vielä kumpikin pari vuotta alle tai vuosi päälle 30, mutta toisella on jo neljä lasta ja toisella kuusi. Onneksi heillä on hyvät palkat.

Miehen työkaveriuskovat ovat sellaisia, että he osallistuvat aina työkaverein rientoihin niin, että esim. pikkujoulussa syövät jouluruuan ja sitten poistuvat, kun juominen alkaa.

Itse en haluaisi olla lestadiolainen [mitä ihmettä he siellä muutenkaan meistä ajattelisivat, kun ei meillä ole lapsia, ei yhden yhtä!], koska minusta se on liian rajoittavaa ja synkkää puuhaa. Mutta jotenkin on hyvä asia, että nämä miehen työkaverit ainakin ovat PERHEKESKEISIÄ arvoiltaan. Isät ei huitele missä sattuu "harrastamassa", vaan ovat kotona, tekevät kotihommia ja ovat lasten kanssa. Joskus minusta tuntuu kuin me valtaväestöön kuuluvat olisimme passanneet poikamme niin piloille ja saaneet tytöt haaveilemaan niin kummia, ettei sitten perhe-elämästä tule mitään. Äidin passaamat pojat eivät miehinä tajua sitä, ettei naista saa jättää yksin lasten ja kotitöiden taakan alle eikä kotoa paeta, jos siellä ei aina ole jänskää. Saippuaoopperain kasvattamat tytöt eivät naisina tajua sitä, ettei arki ole mitään kauniita ja rohkeita, eikä se mies jaksa aina olla joku romanssisankari. Ja sitten tuleekin jo e r o ! ! ! !

1 kommentti:

Karoliiina. kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.