Leipurit tulivat kylään

Lapsuudessa oli tosi ihanat ne harvat kerrat, kun isän koulukaveri perheineen tuli kylään. Heillä oli nimittäin kotileipomo. Ja tuliaisina toivat aina ihania kakkuja, munkkipossuja, leivoksia.. Silloin oli meilläkin kahvipöytä koreana, eikä ollut kuten tavallisesti: Äetmuorin kaupasta valitsema pullapitkon käntty ja jotain keksejä.

Muistan yhdenkin näiden kotileipureitten tuoman täytekakun. Katsoin sitä kun vanhemmat kahvittelivat ja me lapset joimme mehua. Siinä oli ihana hedelmäinen kiillekuori. Hedelmiä joko hillosokerista ja mehusta tehdyn kiilteen alla, tai sitten kiilteessä oli liivatetta. Lapsena tuntenut hillosokrua ja liivatetta en, nämä tunnistamisjutut ovat aikuisen mietteitä. Täytteenkin muistan, se oli omenahilloa. Ja minulle maistui, vaikka yleensä en lapsena voinut sietää hilloja.

Meillä kotona äiti leipoi syntymäpäiväkakut niin, että teki kakkupohjan tyyliin yksi lasi sokeria, yksi lasi jauhoa, yksi lasi munia. Ja täytteeksi kermavaahtoa ja banaania. Kaikki me leipomista harrastavat tiedämme tietysti mitä banaanille käy, kun sitä pilkkoo kakun väliin ja kuluu jokunen tunti: banskusta tulee inhottavan ruskeaa. Sen ruskettumisen voi koettaa välttää sitruunamehulla, mutta muori ei sellaisista tiennyt. Kakun päälle vain kasattiin kermaa ja jotain nompparelleja. Jos äetmuori oli laiskalla päällä [sitä sattui usein] niin kakun korvasi jäätelökakku.

Muistan kerran kun olin 14 ja sain kutsun yhden luokkakaverin syntymäpäiville ja siellä oli täytekakun lisäksi riisimurokarkkeja [niitä mihin tulee kookosrasvaa ja riisimuroa ja kaakaojauhetta/suklaata) ja jotain muffinssejakin. Muistan miten hämmästynyt olin, että yksi tyttö [Minna J.] sai tämän kaiken juhlapäiväänsä varten. Siis että oli muutakin kuin vain se kakku. Meillä ei koskaan ollut muuta kuin täyskäri. Silloin se Minna J. oli ainoa tyttö, joka sai syntymäpäivänä noin hienot tarjoamukset. Muilla kavereilla oli enemmän tai vähemmän sama systeemi kuin minun kotona, eli että täyskäri vaan..

Toisaalta tässä täytyy sanoa, että nykyisin on mielestäni menty liiallisuuksiin jo lasten synttäreissä. Vanhemmat puree sormia kuukausitolkulla ennen pikku Tintta-Beeritin 10-vuotispäivää, että mitäs prinsessalle oikein laitetaan. Ja missä uimahallissa ne bileet vietetään. Mikäs siinä jos oikeasti NAUTTII tuollaisten järjestämisestä, mutta surettavat ne vanhemmat jotka itse sanovat, ettei rahaa OLE.. mutta silti pitää esim. kutsua lapsen koko luokka [ä l y t ö n t ä ! ! !] synttäreille ja järjestää bileet viimeisen päälle. Miksi hyvät ihmiset teette näin? Ei lapsi siitä haavaa saa jos sanotte että teillä ei ole rahaa. Ja vaikka saisikin haavan, niin pakko kai teidän on joskus tehdä elämän tosiasiat selviksi: yksinhuoltajaperheessä ei voi elää niin kuin eletään perheessä, jossa isä on juristi ja äiti aivokirurgi! Kukaan ei sano että siinä hyvin tienaavassa perheessä lapsi on onnellisempi. Pitää yrittää antaa lapselle sellaisia ei-materiaalisia asioita, jos ei $$$ voi antaa. Ei raha ja hienot juhlat ole kaikki kaikessa.

Minun lapsuudessani vanhemmilla ainakin siellä meilläpäin oli tässä suhteessa järki kädessä. Eli yli varojen elämistä ei juurikaan harrastettu. Nythän tuntuu joka toinen perhe olevan älyttömissä veloissa, yli vanha miljoona asuntovelkaa ja siihen kulutusluotot päälle. Ettei vain kaatuisi korttitalo jonakin päivänä!

Nykyisin kukaan ei osaa olla köyhä, eikä halua olla sitä vaikka olisi. Se on jotain kummaa kapinaa tosiasioita vastaan. Unelmoidaan kulutusluotolla, että ollaan isoa miestä ja bossia, vaikka tosiaan sitä rahaa ei ole, kaikki on luotolla vaan. Ennen osattiin olla köyhiä. Ei hävetty sitä, että ruokana oli silakkapihviä ja perunaa.

Enää 5 kokonaista vuorokautta...

5 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN! Baileyskakku on edelleenkin mielessä, vaikka tavallaan tekisi mieli kokeilla jotain uutta, kun Baileyssiä olen jo useamman kerran tehnyt. Mutta ensi kerralla sitten. Kai nyt täytyy tehdä miehelle mieliksi. ;)

En ole vielä mennyt Prismeliin ostamaan Iloleipurien 15 cm:n vuokaa, mutta hoidan sen tässä ensi viikolla. Toivottavasti siellä on niitä.

Ihanaa että kuukautiset ovat silloin jo ohi. Olen huomannut kuukautisten joskus pilaavan MÄSSYn, kun silloin on turvonnut olo. Ei oikein tule syömisestä mitään.

Minä muuten näen joskus uniakin MÄSSYstä. Nytkin viime tai sitä edellisenä yönä näin. Mies väittää sen johtuvan siitä, että syön arkisin liian vähän. Mutta en usko itse sen johtuvan siitä. Olen kyllä senkin huomannut, että MÄSSYssä tosi tärkeää minulle on oikeastaan se, että se katkaisee arjen. Siivoan sitä varten ja kaikki on kaunista ja raikasta. Nautin siitä ja juhlan tunnelmasta, jonka kakku luo. Minä olen kyllä täydestä sydämestä koti-ihminen, kodin kauneus ja sen laitto ja hoito ovat minulle tärkeitä.

Onneksi siitä saa paljon tyydytystä, nimittäin eipä ole tullut vastauksia nytkään taas laittamiini työnhakuihin. ;) Tietysti olin aluksi mielettömän pettynyt, mutta enpä ainakaan yllättynyt. Kun seuraavan kerran joku alkaa lässyttää minulle työvoimapulasta, niin puren siltä pään poikki, hehe.