Hermot kireällä

Täytyy valmistautua siihen huomisen (tai tämän päivän, kun on jo perjantain puolella) illanviettoon. Olen nyppinyt kulmakarvoja, siistinyt kynnet, etsinyt käsilaukun, kengät, mekon.. Kaikki semmoinen on jo koossa, mutta ei ilman hermopainetta. Kenkiä varsinkin sain metsästää, mulla on aika monta pahvilaatikkoa [= kenkien kodit!] vaatehuoneessa ja ne piti kaikki avata, kun etsin juuri NIITÄ mustia popoja, jotka huomenna laitan. Käsilaukku myös meinasi vähän nostaa paineita, ei ihan äkkiä löytynyt, edellisestä käyttökerrasta on aikaa. Huh! Tuskanhiki Sukliksen otsalla helmeilee!

Hermostuttaa kyllä. Oikeastaan pari juttua vain, eli tietysti on tämä läskiahdistus (olenko läski, näytänkö läskiltä kääpiöltä) ja hulluusahdistus (olenko hullu, vaikutanko hullulta, puhunko hullusti, hymyilenkö hullunkiilto silmissä, nauranko hullusti kilahtaen, olenko Omituinen). Kolmas juttu onkin ikuinen suosikkini, eli työttömyystuska (tuleeko joku kysymään työtilanteestani).

Läskiahdistus pahenee jos syön. Onneksi tuolla illanvietossa onkin seisova pöytä, vähän sellaista pikkusuolaista vaan. Sopii mulle oikein hyvin, koska sellaisessa tilanteessa harva huomaa syökö joku toinen vai ei ja jos, niin miten paljon tai vähän. Toista se on, jos oikein istutaan ruokapöydän ääressä ja tulee lautasta eteen.. Tuosta hulluusahdistuksesta en tiedä. Oloni on usein normaali, mutta jos hermostun tai olen jännittynyt, niin sitten se saattaa jotenkin näkyä käytöksessä? Työttömyystuskan tulen varmasti kokemaan syvällisesti, koska ihan varmana tuollaisessa tilanteessa joku katsoo asiakseen kysyä mitä teen, missä teen jne. :(

Äetmuori, tuo tyylikonsultti

Soitin Äetmuorillekin. Hölmösti tulin maininneeksi siitä illanvietosta huomenna. Olisihan mun tietysti pitänyt jo tietää paremmin ja yleensä tiedänkin ja puhun Muorille vain yleisluontoisista asioista. Mutta nyt olin väsynyt [siivonnut koko päivän!], joten höläytin. Sain taas roppakaupalla "hyviä" tyylineuvoja, voi tsiisus sentään. Hiukset auki! Auki, ehdottomasti! Se sopii mulle parhaiten, tiesi Muori. Ja mustaa päälle, MUSTAA! Koska musta on mun värini. Ei mitään nutturoita, ei todellakaan. Pöyheyttä, ilmavuutta!

Joku voisi tietty ajatella, että mitäs tuosta, mutta kuuntelepa itse 40 minuuttia jatkuvaa oman ulkonäkösi [tai tyylisi] mollaamista. Tietysti se vaikuttaa. Varsinkin kun ihminen on jo valmiiksi vähän arka lähtemään sosiaaliseen koitokseen.

Juuri tuo tolkuton halu kontrolloida, määräillä, mestaroida sapettaa mua todella paljon. Se ettei kolmekymppisen ihmisen voi katsoa itse päättävän omasta ulkonäöstään edes. Ja sitten se, että Muorin mielestä hänen mielipiteensä eivät ole mielipiteitä - ne ovat TOTUUKSIA. Muiden mielipiteet ovat mielipiteitä - ja vääriä sellaisia. Hulluin juttu on että juuri mun nutturakampauksista olen saanut eniten kiitosta ihan ulkopuolisilta. Sopivat mulle kuulemma todella hyvin. Mutta jos sanoisin tämän Muorille, niin hänellä olisi vastaus valmiina: valehtelevat, tai ovat vain kohteliaita. HÄN sen sijaan sanoo rehellisesti ja hänellä on se lopullinen totuus hallussaan.

Saan varautua siihen, että ensi viikolla Muori tenttaa mut läpikotaisin siitä mitä pistin päälle, miten hiukset oli [auta armias jos myönnän laitattaneeni nutturan, niin kuin muuten aion], miten oli meikki. Ja mikään ei tietystikään kelpaa, kaikki on väärin. Saan miehen häpeämään mua, kaikki on päin seiniä, minulla ei ole tyyliä, minulla on huono maku. Hoh hoijaa..

Niin kuin sanottu, vikatikki kertoa tuosta tulevasta illanvietosta. Virheistään saa aina maksaa. Mun tapauksessa puhelinpiinan muodossa.

Ei enää vuorokauttakaan..

.. MÄSSYYN! :) Kello on tosiaankin n. puoli yksi yöllä. Seuraavan kerran tähän samaan aikaan minäpä vedänkin herkkua naamariin. Kaikenlaista on ostettu, mutta toki jotenkin on vähän tunnelmat jumissa. Seuraavan MÄSSYn ajattelin pitää vasta kolmen viikon päästä, sattuu muuten kai yksiin pääsiäisen kanssa? Ei aina jaksa tätä kahden viikon välein-juttua. Mutta ehkä se pääsiäismässy onkin sitten supermässy, mahtavaa ja hienoa.

Päätin leivonnaisen! Teen Baileys-juustokakun pitkästä aikaa. Ja jos siltä tuntuu, niin saatan tehdä torpparinleipiä myöhään illalla vielä, kun olemme tulleet takaisin kotiin. Illanvietto alkaa klo 19 ja en sitten tiedä kuinka kauan kestänee. Viimeksi tällaisessa lähdimme kotiin n. 23:30. Nyt varmaan saatamme kotiutua vieläkin aikaisemmin, ainakin mies on ollut viime aikoina vähän väsynyt, ei ole nukkunut tarpeeksi.