Sopuisa sunnuntai

Oikeastaan on ihan hullua, että tulen paremmin appivanhempien kanssa toimeen kuin oman äitini. Taidan olla ainoa tuntemani ihminen, joka voi sanoa niin. Minusta appivanhemmat on mukavia siksi, että he ovat rauhallisia ja JÄRKEVIÄ. Tarkoitan nyt sitä että he ottavat asiat asioina. Heillä on elämässä paljon muutakin kuin aikuisten lastensa vahtaamista, joten heillä säilyy suhteellisuudentaju asioissa. Eivät siis prässää mua mun työttömän lortin-statuksesta, eivätkä muuten ole edes puhuneet lapsettomuudestamme.

Mä alan itse kyllä olla jo aika sinut lapsettomuus-asian kanssa. Se oli kyllä mielettömän vaikea juttu silloin joskus n. 2000-2005 kun tuntui kuin kaikki ympärillä olisi lisääntyneet. Oikeastaan nyt muistelen sitä aikaa kuin jotain kummaa unta! En nimittäin ole koskaan ollut mikään huippuäidillinen nainen joten siinä mielessä on kumma että koin hedelmöittymisen 'pakkoa'. En osaa sanoa olisinko edes ollut kovin onnellinen äitinä. Ehkä en. Äitiys on aluksi ainakin niin fyysistä puuhaa, huoltoa ja hoivaamista, ettei se oikein ole ehkä ihan 'mun juttuni'. Ja sitten se kaikki muu, 'pakko' leikittää lasta ulkona, värjötellä jossain hiekkalaatikolla, neuvolakäynnit, ruokavaliot, vaateostot kenkäostot harrastukset - koko se hössötys. Ja luultavasti tuloksena vain aikuinen, joka vuorostaan saattaisi suhtautua muhun niin kuin mä Äetmuoriin. Ja muuttaa jonnekin Australiaan niin kuin yksi luokkakaverini.. käy kotona ehkä kerran viidessä vuodessa ja sitten viikossa reissaa läpi kaikki sukulaiset, jokainen saa noin päivän verran nauttia tämän aussiutuneen seurasta.

Kai siinä lisääntymishommelissa oli isolta osalta kyse toisten ihmisten odotusten täyttämisestä. Olin paniikissa kun en pystynyt täyttämään odotuksia eli olemaan isomahainen. Naisestahan se aina näkyy, onko lapsi tulossa vai ei. Vaikka 'syy' lapsettomuuteen olisi miehessä. Meillähän se on sitä kun miehellä ei ole liikkuvia ja normaaleja siittiöitä. Ja sitten on tietty mun endoni, vaikkei se nyt 'putkia' ole kiinni muurannut.

Kadehdin tavallaan ihmisiä joilla on niin paljon VOIMAA, etteivät he koskaan mieti toisten ihmisten miellyttämistä sillä lailla sairaalloisella tavalla kuten minä. Mulla on aina ollut se, että viis itsestäni.. kunhan muut ovat tyytyväisiä. Siksi kai olen paljon näissä syömishommeleissakin sekoillut. Haluan tarjota maailmalle täydellisen kropan. Normaalin. Kauniin. Ja siihen ei kuulu ylipaino. Jos olisin vahvempi ihminen niin saattaisin myös olla fyysisesti painavampi. Enkä olisi niin skitsonnut tuosta lisääntymisestä silloin.

Oikeastaan on pelottavaa mitä ryhmäpaine voi ihmiselle tehdä! Siitähän kaikki natsismit ja muutkin lähti. :( Ihmiset pelkäsi olla erilaisia. On inhottavaa huomata oma laumasieluisuus! Sen voi huomata myös ei-poliittisissa asioissa, lisääntymisessä, syömisessä.

Laitoimme tänään appivanhemmille sunnuntaipäivällistä ja sitten jälksyksi oli sitä mun omenapiirakkaani vaniljakastin kanssa. Ja mun leipomia korvapuusteja pakkasesta, keksejä, suklaanameja yms. Yritän aina laittaa heille runsaan pöydän koska he kuitenkin tulevat kulttuurista, jossa se on osittain välittämisen merkki. Äetmuori ei koskaan tarjoa meille oikeastaan mitään, kun menemme käymään. Appivanhemmat taas aina laittaa "notkuvat pöydät" ja anoppi varsinkin harrastaa kynttilöitä ja kauniita pöytäliinoja yms. Näin kun on vanhempi niin semmoiselle antaa arvoa. Toisaalta en pystyisi syömäänkään Äetmuorin lähettyvillä, että sikäli ei haittaa vaikkei hän mitään tarjoakaan.

5 kokonaista vuorokautta..

.. herkkuihin! ;) Minä se vaan olen aina entiseni. Mietin MÄSSYä.. mutta vaikka kirjoitan näin, niin sisäinen oloni on ihan eri kuin ennen niitä Citaloprameja. :( Saas nähdä, voi tulla aika hillitty MÄSSY! Se villi halu ahmia on poissa. Minne lie mennyt, vaatekomeroon piiloon. Ei oikein enää ajatukset lähde sille kehälle, jossa ne normaalisti askaroi. Siis leivonta-mässyostot-suklaat-vanukkaat-karkit-leivonta. Nyt tulee mietittyä muutakin.

Tietysti haaveilen hiukan joistain ihanista suklaista, mutta en aio tuhlata rahoja semmoisiin törkeän kalliisiin. On kai sekin joku edistysaskel. Yhdessä vaiheessa (2005-2006) olin niin hullu että oikeasti saatoin ostella suklaita monella kympillä.

Jäätelöä on kumminkin saatava herkkuhetkessä. Vaikka kuinka olisi talvi!