Peräruiskeiden kevättalvi

Miehellä on viime aikoina kulunut paljon Microlax-peräruiskeita. :( Kerron sen, vaikka se varmaan monen mielestä on väärin. Mutta onhan se huolestuttavaa. Nyt hän on alkanut syödä leseitä aamiaismyslin kanssa ja se on helpottanut! Mies on onneksi tosi näppärä niiden Microlaxien kanssa, ei tarvitse apua kuten minä. :( Mullahan oli niitä kerran käytössä kanssa.. olen tosi huono ihmisen anatomian kanssa ja en tiedä miksi se oli niin vaikeaa, mutta pari miniperäruisketta päätyi siis ihan lakanalle. :( Kun ne olisi pitänyt saada jonnekin ihan muualle! Sitten jouduinkin pyytämään miehen apuun, todella, todella noloa!

Mies on tavallaan joskus vähän hassu. Nyt hän on määrännyt että hänen lounasannokset eivät saa enää olla 400 gramman kokoisia, pitää olla 300-350 g. No minä sitten punnitsen talousvaakalla, etten tule mättäneeksi purkkeihin liikaa makaronilaatikkoa ja mitä milloinkin sitten on. Mutta toisaalta hän sitten itse ottaa jättiannoksia useinkin, esim. juuri aamiaisella mysli ei edes mahdu sille syvälle lautaselle, vaan tursuaa yli! Hän nimittäin syö sitä jogurtin kanssa, eli mysli + leseet + (joskus banaanilastut) + jogurtti. Niin tosiaan nyt parina päivänä on se jogurtti ruilunnut lautaselta meidän pöydälle.. :( Hän tunkee kipon liian täyteen! Olen sanonut, että otetaan sulle isompi kippo, mutta joku ylpeys kai häntä estää siihen suostumasta! Ja siksi siis aina sitten lautanen tursuaa. :( Kummaa!

No en minä häntä syytä näistä jutuista, se vaan on joskus vähän epäloogista, mutta semmoisia me ihmiset kai olemme. Microlaxia on kumminkin varmuudeksi vielä vessan kaapissa, että jos jostain syystä pahin tapahtuu ja tulee ummetus! Toivottavasti en itse ikinä joudu enää niihin turvautumaan.

Oikeastaan on aika hassua ettei mulla ole ummetusta. Vaikka syön tosi vähän leipää. Kai sitä kuitua sitten jostain tulee, tai muuten vaan on masuni "toimiva"!

Riitaisat perheet

Nyt olen miettinyt että miksi jotkut perheet/suvut ovat niin riitaisia ja toiset tuskin ollenkaan. Onko se joku luonne-ero vai mistä johtuu. Kun mietin miehen vanhempia, heillä on paljon sisaruksia, kummallakin melkein kymmenkunta ja sovussa elävät. Sitten taas mietin Äetmuoria, jolla on yksi veli ja sen kanssa Muori on tapellut suunnilleen niin paljon kuin ihminen voi.. tyhmästä kesämökinrähjästä silloin joskus 90-luvun alussa. Ja siinä jutussa ainakin mun tietojen mukaan Muori oli oikeassa.. Muorin veli nimittäin oli sitä mieltä, ettei Muori olisi saanut saada penniäkään siitä mökistä kun sitä myytiin. Tavallaan vähän kumma juttu, kun Suomessahan rintaperillisillä eli siis vainajan lapsilla on samat oikeudet, ainakin jos ei ole testamentissa muuta sanottu. Jostain syystä Muorin veli halusi kaiken siitä mökistä, en tajua vieläkään sitä logiikkaa. Joka tapauksessa siitä tuli ruma juttu, se rikkoi Muorin ja enoni välit noin 15 vuodeksi. Sinä aikana he eivät puhuneet keskenään, eivät edes joulukortteja laittaneet. Muori sanoi ettei enoa saa kutsua hänen hautajaisiinsakaan. Nyt välit on taas pinnallisesti kunnossa, muttei Muori ole pystynyt antamaan anteeksi.

Muori loukkaantui siitäkin, kun eno oli riidan tiimellyksessä piikitellyt Muorin köyhyyttä.. 'Oletko sinä oikeasti niin köyhä, ettei sinulla edes autoon ole varaa' oli eno piruillut. Muorihan ON köyhä, koska hän jäi eläkkeelle tosi nuorena [en oikein tajua miksi, mitään fyysisesti raskasta se työ ei ollut, lähinnä puhelimeen vastaamista] ja on oikeastaan koko ikänsä tehnyt pienipalkkaista hommaa. Ja oli sitten kotona meitä lapsiakin hoitamassa. Joka tapauksessa Muoria jotenkin hävettää se hänen köyhyytensä etenkin koska enolla ja myös Isukin veljellä, sedälläni, menee rahallisesti paremmin. Osaan hyvin kuvitella että nuo köyhyyskommentit on ajaneet Muorin raivoon. Vaikken minä kyllä tajua mitä häpeämistä on siinä että on köyhä. Eihän kaikki voi rikkaitakaan olla?

Mä en oikeastaan tiedä mikä saa ihmiset tappelemaan. Itse varmaan viimeiseen asti yrittäisin pitää edes kohteliaat välit. Rikkoutuneita välejä on aina vaikeampi korjata kuin vain semmoisia vähän viileitä tai etäisiä. Kun jotain rikkoo oikein perusteellisesti niin siitä on vaikea enää saada ehjää.

Tavallaan ehkä miehen suvussa ei riidellä niin paljon, koska siellä melkein kaikki ihmiset ovat sellaisia, etteivät he kiivastu niin kauheasti. Meillä taas sekä Muori [että varmaan eno] ovat tavallaan tosi väkivaltaisia ihmisiä. Ei väkivaltaisia fyysisesti, mutta sellaisia, jotka kyllä rusikoivat suuttuessaan toista henkisesti niin, ettei armoa tunneta. Se suuttumus on niin ylitsevuotavaa, etteivät he pysty sitä hillitsemään.. eivät oikeastaan edes yritä. Miehen suvussa taas semmoinen tolkuton vihastuminen on aina nähty jotenkin sopimattomana.. tai tyhmänä, lapsellisena. Sellaista käytöstä ei ymmärrettäisi. Olen omassa elämässä miehen kanssa koettanut ottaa oppia heistä. Onhan se nimittäin kiva, että vielä 6-kymppisinäkin ihmisillä ON välit sisaruksiin ja voidaan pitää sukukokouksia.

Osasyy varmaan on vanhemmissakin, jos sisarukset riitelee. Muorin ja enon vanhemmat, K-mummi ja Vaari, tavallaan peluuttivat niitä lapsiaan toisiaan vastaan. Nostivat toista, lyttäsivät toista. Vuoron perään. Siitä syntyi sellainen kilpailuasetelma, paljon mustasukkaisuutta, minusta se ei ole hyvä enne tuleville suhteille. Ihan samalla tavalla K-mummi teki lastenlasten suhteenkin. [Vaari kuoli sen verran nuorena, etten pysty sanomaan miten hän olisi toiminut - samoin kai.] Aina välillä minä olin suosikki, välillä taas Siukku. Välillä taas Siukku ja minä ei oltu mitään verrattuna enon ja hänen vaimonsa lapsiin, meidän serkkuihin.

Oikeastaan on hassua että Äetmuori aina vaahtoaa siitä miten tasapuolinen (!) hän on meidän lasten suhteen, Siukun ja minun. Nimittäin hän tekee ihan sitä samaa mitä K-mummikin: Siukulle ylistelee minua [kyllä joskus on näin käynyt, ihme ja kumma] ja antaa vihjaillen ymmärtää, että Siukku tekee väärin niissä asioissa jotka minä teen oikein. Ihan sama juttu toisinpäin, eli minulle Muori korostaa aina sitä miten Siukku toimii ja antaa hyvin selvästi ymmärtää, että niin sitä pitää. Ehkä hän omassa mielessään on tasapuolinen, mutta näin ulkopuolelta katsoen hän kyllä osaa rapauttaa sisarussuhteen, tai ainakin yrittää sitä.

Ehkä sellaisissa perheissä ei paljon riidellä, joissa vanhemmat hyväksyvät lapset yksilöinä, erilaisina. Yhdellä on yksi hyvä puoli, toisella toinen, mutta ei ole tarvis vertailla ja arvottaa niitä. Ehkä sellaiset sisarukset eivät riitele paljon, jotka ovat lapsesta pitäen tottuneet siihen että minulla on oma arvoni ja toisella on omansa, niiden ei tarvitse uhata toinen toistaan, vanhempien suosiosta ei tarvitse taistella eikä siitä tarvitse olla epävarma, vaan sitä on rakastettu sellaisena kuin on. Ja ehkä semmoisissa perheissä riidat ei ole niin repiviä, joissa korostetaan ettei vihaisia sanoja saa koskaan takaisin ja siksi kannattaa miettiä vähän, ennen kuin niitä höläyttää, ainakaan niitä kaikkein kipeimpiä.