Juhlan kaipuu

Johtuuko aivolääkkeestä vai mistä lie, mutta olen alkanut ajatella ihan uusiakin juttuja. Nuo minun "MÄSSYni" nyt esimerkiksikin. Nehän eivät ole oikeastaan olleet sellaista hillitöntä ahmimista sitten itsenäisyyspäivän. Jotenkin minusta tuntuu kuin niistä saamani ilo olisikin ehkä kokonaisvaltaisempaa.. ei se vain herkuista tule. Siihen liittyy niin paljon muutakin. Sitä kun koti on kaunis ja puhdas [mä siivoan aina ennen herkkuja] ja usein laitan kauniin liinan pöydälle yms. Ei se ole vaan sellaista että alan ahtaa ja lappaa ympäristöstä välittämättä. Ehkä se MÄSSY on jotain juhlan kaipuuta myös. Halua kokea vähän arjesta poikkeava tunnelma. Ja onko se oikeastaan paha että siihen liittyy syöminen? Kaikki ihmiset oikeastaan syö juhlassa eri tavalla kuin arjessa. Ja on mukavaa touhuta, leipoa, laittaa. Onko se pelkästään negatiivinen juttu, oikeastaan?

Miksi oikeastaan pitäisi hävetä sitä, että tykkää leipoa ja myös syödä niitä itse tekemiään tuotoksia? Tämä on taas niin Äetmuoria, niin Äetmuoria että. Muorihan ei suostunut edes oman perheensä [meidän lasten ja Isukin] kanssa syömään. Häntä kai jotenkin hävetti syödä, olen näin sen ymmärtänyt. Sitten hän söi yksikseen yöllä karuja voileipiä, voikkareita joissa oli voita sentin kerros ja päällä jotain ihan älyttömän rasvaista leikkelettä. Tietyssä mielessä mun käytöksessä on samaa salailua. Mutta ehkä pitäisi muuttaa sitä, yrittää muuttaa sitä salailua. Mies esim. sanoo ettei hän tajua minun häpeääni, koska hänen mielestään en edes MÄSSYssä syö määrällisesti mitenkään paljon, vaikka se mun mielestä tuntuukin oikein valtavalta syöpöttelyltä. Mikä sitten mahtaa olla totuus, objektiivinen sellainen?

Voi kun ensimmäiseksi pääsisin eroon siitä ajatuksesta, että ihmiset aina [muka] valehtelevat mulle! He valehtelevat [muka]
- osoittaessaan myötätuntoa pieleen menneen t-elämävalmennuksen vuoksi
- sanoessaan että en mätä valtavia määriä naamaani herkkuhetkissä
- sanoessaan etten näytä lihavalta porsaalta
Rasittavaa! :( Vika voi tosiaan olla minussa. Mistä se epäluottamus tulee.

Alko Holi

Olen miettinyt omaa suhdetta alkoholiinkin. Nykyisin vältän sitä aika paljon. Yksi syy voi olla kun nykyisin saan krapulan TOSI helposti. Oikeastaan muutama lasillinen viiniä riittää. Vaikka kuinka laimennan sitä vedellä ja juon runsaasti vettä, niin silti seuraavana aamuna hinta lankeaa maksettavaksi, eikä se ole mun mielestä sen arvoista. Toinen juttu on sitten se, että vaikka esim. olenkin tavallaan ihmisarka.. vaikka salaan sen.. mutta olen silti, siis sosiaaliset tilanteet tuntuvat monesti tosi epämukavilta.. niin en pidä silti siitä millaiseksi alko mut tekee. Monen mielestä olen hauskempi pikku tuiterissa kuin selvänä [oikeasti uskomatonta!!], mutta itse en näe sitä niin.

Alko voi saada ihmisen avoimemmaksi, siis puhuu kaikkea sellaista mitä ei välttämättä ilman sitä puhuisi. Mulle siitä intiimiydestä tulee aina kova morkkis, kadun sitä säännöllisesti. Yleensä parin lasillisen jälkeen muutun tosi ihmisiä rakastavaksi ;) ja sellaiseksi nauravaiseksi ja avoimeksi, mutta en pidä siitä. Jotenkin on aina tuntunut kuin silloin antaisin ihmisille materiaalia mua vastaan. :( Hullu vainoharha taas! Mutta silti en pidä siitä.

Pari kertaa olen myös alkon avustuksella puhunut tosi pölhöjä juttuja [siis tyhmiä, ei mitenkään rumia tms. vaan ty-pe-ri-ä] ja ne kerrat on tuntuneet kuolettavan noloilta. En tajua miehen työkavereita jotka vielä keski-iän koittaessakin saattaa yrjötä jossain juhlassa ja pitää sitä vitsinä. Itse varmaan kuolisin häpeästä. Minusta yrjöäminen puolijulkisesti [vessassa, mutta niin että kaikki kuulee ja tietää] on suunnilleen yhtä noloa kuin ulostaminen julkisesti! :(

Mulla perhetaustassa on sellaista alkon väärinkäyttöäkin. Isukki joi ajoittain aika paljon. Ja Isukin veli myös. Ei se Isukilla ollut säännöllistä tai jokapäiväistä, mutta aika usein kuitenkin. Hän ei tosin muuttunut mitenkään epämiellyttäväksi humalassa, ei riitaisaksi vaan päinvastoin - vähän semmoiseksi kuin minäkin - mutta silti se joskus nolotti mua.. erityisesti sitten kun mies tuli kuvioihin ja tietysti hän tajusi missä mennään jossain vaiheessa. Mies kuitenkin oli aina tosi ymmärtäväinen jos Isukki esim. soitti maistissa meille tai muuten joskus jos oli humalassa. Mua se enemmänkin hävetti. Äetmuorista olen sanonut, että uskon hänen juovan aika paljonkin joskus. Ja hän teki sitä kyllä silloin kun olin teini. Äetmuori on yksi niistä ihmisistä, joille alko ei aina sovi. Hänestä se teki/tekee joskus vähän aggressiivisen. Esim. mun teiniaikoina hän saattoi huudella väliin tosi loukkaavia kommentteja, jos puhuin jonkun kaverini kanssa puhelimessa. Tietty sitten kaverikin kuuli ne kommentit.

Sivuhuomautus

Miksi muuten me naiset pidämme itseämme niin hemmetin hyvinä ihmissuhteissa? Olen alkanut miettiä että tavallaan mies hoitaa jutut paljon mua paremmin. Itse pidän itseäni keittiöpsykologina ja fiksaajana, mutta mies hoitaa käytännön tasolla asiat järkevämmin. Rakastaa mua sellaisena kuin olen, eikä "pakota" puhumaan mun kipeistä lapsuusjutuista.. antaa puhua jos haluan, ei pakota, ei yllytä "keskusteluun" kuten jossain naistenlehtijutuissa varmaan kehotetaan.. Mies ei myöskään stressaannu ja ärry esim. Äetmuorin kummallisuuksista, hänestä ne vaan on parasta jättää omaan arvoonsa eikä miettiä niitä sen enempää. Itse etsin epätoivoisesti harmoniaa enkä löydä sitä ja ahdistun. Haluan kipeästi että kaikilla olisi hyvä, että kaikki olisi sovussa ja onnellisia enkä suostu tajuamaan, etten minä voi vaikuttaa joidenkin ihmisten onnellisuuteen, koska jotkut ihmiset ei välttämättä halua edes olla onnellisia, vaan ovat siihen liian katkeria. Yritän miellyttää kovasti, olla ystävällinen ja aurinkoinen ja sitten petyn kun saan esim. Äetmuorilta siitä huolimatta kurat niskaan. (Tästä muuten mun täytyy huomenna muistaa postata lisää - miellyttämisestä, naamiosta!) Mies taas on ihan kuin ELÄIN siinä mielessä, että hän vaan.. ON. Ei miellytä ketään, ei suututa ketään, kunhan elää vaan. Pääsisinpä itse joskus samaan.

3 kokonaista vuorokautta enää..

.. ja koittaa juhlahetki. :) Olen lueskellut paljon leivontablogeja, etsin niistä innoitusta. Tavallaan harmittaa kun tekisi mieli pääsiäisherkkuja jo maistella. :( Inhottaa, koska tiedän että pitäisi odottaa. Mutta toisaalta esim. Mignon-munat ovat NIIIN hyviä - tuntuisi surulliselta jos niitä saisi sitten vaan silloin pääsiäisviikonlopun herkuttelussa. Niitä on kaupassa niin harvoin. Olisikohan siinä tarpeeksi vahva tekosyy ostaa niitä jo nyt? :)