Toisen posken kääntämisestä

Yksi ystäväni kerran kysyi multa, mitä mä teen silloin, kun Äetmuori raivoaa mulle jostain. Eli siis miten puhun, mitä sanon. Kerroin hälle ja voin kertoa täälläkin. Kun Muori raivoaa esim. puhelimessa, niin pyrin pitämään oman ääneni mahdollisimman tasaisena, rauhoittavana, hiljaisena, sanavalinnat mahdollisimman neutraaleina, etten ärsytä lisää. Myöntelen, pysyn rauhallisena. En väitä vastaan. Enkä siis "anna takaisin".

Olen joskus miettinyt, että olisiko pitänyt? Mutta silloin kun muutin pois kotoa [en ollut vielä 19 täyttänyt, lähdin oikeasti niin pian kuin voin, muutin avoliittoon - joskus mietin oliko se jotain pakoa] niin päätin, että en tahdo riidellä Muorin kanssa. Tietysti teini-iässä meillä oli ollut erimielisyytemme, vaikka silloinkin lähimmäs riitaa pääsin kai sillä, että sulkeuduin vain huoneeseeni. Kun muutin kotoa niin ajattelin, että meillä on niin pitkä välimatka ja näemme niin harvoin, etten tahdo pilata niitä aikoja riitelyyn. Vielä hullummalta tuntui se ajatus, että olisi maksanut puhelinlaskua riitelemisestä, josta ei siis muuta tule kuin paha mieli. Mutta sain hyvin pian huomata, että Muori ei ajatellut samalla tavalla ollenkaan. Hän oikeasti ajatteli ja ajattelee, että välimatkasta huolimatta hänen on saatava kontrolloida meidän elämää. Ja se kontrolli oikeasti ulottuu kaikkeen. Olen sanonutkin: en saa leikata tukkaa lyhyeksi, en saa käyttää ruskeaa väriä vaatteissa [Muori vihaa ruskeaa], en saa meikata "väärin", en saisi olla lapseton, jne. Niin pientä asiaa ei ole, ettei se olisi kontrollin ja riidan arvoinen.

Eli siinä tietopläjäys niille, joita Sukliksen "riitelytapa" on ehkä askarruttanut. Sellaista ei ole.

Hermostuttavia asioita:

- huominen lääkärinaika! Taas olen puoli tuntia kuin tulisilla hiilillä!
- perjantainen illanistujainen, johon joudumme miehen kanssa menemään. Pelkään taas, että mua pidetään läskinä! Näen aina vain itseni läskinä, eikä siinä auta vaikka kuinka käyttäisin S-koon vaatetta. Läski = läski = läski. Edes lääke ei auta tähän! :( Pelottaa, se perjantainen siis. Mietin ensin, että laitan kauniin mekon. Mutta sitten aloinkin miettiä, etten voi näyttää paksuja pohkeenpampuloitani! Inhoan niitä. Ja oikeastaan inhoan myös käsivarsiani. Pelkään myös, että ahdistun siinä illanvietossa, että alkaa tukehduttaa! Mies sanoi, ettei meidän tarvitse siellä koko iltaa olla ja hyvä niin. Varmaan taas joudun juoksemaan vaatekaupat ja kirpparit läpikotaisin läpi, jos tuo mekkoahdistus oikein pahenee.. täytyy torstaina shopata jotain muuta päälle pantavaa. Sanoin juuri miehelle, että jotkut mahdollisimman löysät mustat housut voisi olla hyvät. :(

Herkuttelun järjestelykuviot

Nyt kun perjantaina menee se ilta siellä illanistujaisessa, niin torstaina on viimeistään riennettävä kauppaan! Siis muuhunkin kuin vaatekauppaan. ;) Pitää mennä K-kauppaan, sieltä ainakin saa niitä Maraboun pääsiäismunia [mulla on pakkomielle!]. Ja sitten pitää varmaan ostaa sokrua lisää, leivontaa varten nimittäin. Ja Lidlissä pitäisi käydä. Taitaa olla parasta pistää vaan jotkut matalakorkoiset kengät jalkaan, tulee Suklikselle paljon kävelyä torstaina! Tietty voisin jo huomenna lekurin jälkeen käydä siellä K:ssa, se kun on vähän kuin matkan varrella. Eikä sitten torstaille rysähtäisi kaikki, vaateostot ja mässyostot.

Ne on aika käteviä ne Famin minipala-versiot pussissa! Niitä pitää varmaan ostaa taas. Hih!